lauantai 27. joulukuuta 2008

On kyllä ollut muuten saamattomampi päivä kuin pitkäänpitkään aikaan. Se on sitäpaitsi hyvin kummallista, että voin sanoa noin, koska en ole oikeasti tehnyt viime päivinä mitään. Käynyt satunnaisesti jääkaapilla, pelannut Guitar Hero World Touria ja Pokémon Diamondia, katsonut L-koodeja ja Simpsoneita ja lojunut sängyssä tuijottaen kattoa. Sain sentään sosiaaliseen elämääni edes jotain täytettä kun näin toisen puolikkaani eilen, mutta siihen sekin sitten jäi. Tänään en edes tehnyt yhtään mitään sen vertaistakaan. Heräsin jostain syystä vasta puoli kolme, kun kukaan ei suvainnut tulla herättämään, ja olen koko heräämisen jälkeisen ajan katsonut Simpsoneita. Ainiin, leikin mä DS:n Pictochatilla kun lojuin peiton alla, mutta siinäpä tämän päivän raskaat aktiviteetit ovat olleetkin. Jaksoin sentään raahata itseni tietokonetuoliin. Whee. Mietin jos äsken, että pitäisiköhän vaihtaa yöpuvusta joihinkin muihin vaatteisiin, mutta screw it, en mä tänään kumminkaan mihinkään mene.

Miten säälittävältä kuulostaa se, etten tiedä miten pääsen huomenna sängystä ylös ennen kahtatoista.. Noh, vähän Tehoa (hyi se muuten on pahaa) kehiin niin kyllä se siitä lähtee. En vaan tiedä missä kunnossa äänihuulet on. Paitsi että lauloin mä eilen Singstaria täällä yksikseni joskus yöllä ja kyllä ne ihan auki tuntui olevan. Ehkä vähän liiankin... Noh, ehkä bändikaverimussukat kestävät sen kun ovat kestäneet aina aiemminkin. *insert here emoticon* Maanantaina sitten vielä Helsinkiin häröilemään ja metsästämään yhtä peliä. Saa nähdä miten käy, kuitenkin jumitan johonkin vaatekauppaan. Paitsi etten omista suunnilleen yhtään rahaa.

Voihan iso huokaus. Ärsyttää, etten tee mitään. Vaikkei kyllä periaatteessa edes tarvitsisi, mutta SILTI. Ääääää.

"KONSTA, valitsen sinut!"

En tiedä nyt onko tarpeeksi aivotoimintaa minkäänlaiseen blogitekstiin, mutta tuli pakollinen tarve kirjoittaa jotain, kun edellisestä on niin pitkä aika... Istuksin yksin kotona kun vanhukset lähtivät ties minne. Sain sanoa äidille sata kertaa ennen lähtöä, että se näyttää ihan hyvältä, ja sitten laitoin isäpuolen hiukset hyvin mielenkiintoisesti. Ja nyt sitten vaan jumitan. Ajattelin jo nukkumaan käymistä, mutta ei siitä nyt mitään tule..

Jee, joulu tuli ja valitettavasti myös meni. Nyt kun näköjään ollaan jo lauantain puolella, niin voi virallisesti sanoa, että joulu on ohi. Tämä joulu oli joillain tavoin erilainen kuin muut joulut. En tiedä millä tavalla. Tuntuu vaan siltä, että olen kasvanut liian isoksi ollakseni tarpeeksi innoissani joulusta. Joulumieli oli silloin joskus liian aikaisin, ja meni sitten ohi ennen joulua. Katsoin mä lumiukon kyynelsilmin ja katseltiin koko perheen voimin joulurauhan julistusta. Paitsi että se meni yleiseksi hälinäksi kuten joka joulu, isäpuoli sääti jotain omaa ja lopulta pikkuveli ja isäpuoli painivat lattialla ja me pudistelimme äidin kanssa päitämme. Ruoka oli hyvää kuten tavallista, ja tulihan sieltä kivoja pakettejakin.


Joululahjakasa jatkui tyylikkäästi myös olohuoneen puolelle ja kulkuväylä oli sitäkin pienempi. Kyllä siinä muutamat taulut tipahteli seinältä.


Kyllähän ne lahjat veivät koko kirjoituspöydän tilan. Neljät tumput, kolmet villasukat, yksi huppari (Negative, ah.), ulkoinen lisämuisti tietokoneeseen, muutamat DVD-boksit (Aliaksia ja L-koodeja), Nintendo DS Lite (uusi rakkauteni, ah), ylimääräistä sälää DS:lle, Twilight-sarjan suomennetut osat, pikkusälää, voiteita ja suoristusrauta missä on sata eri kiharrinosaa. Unohdin varmaan taas puolet, vaikka tuossa on kuvakin apuna. Ainiin, ihanat Bamse-lakanat, olen ihan in lööv niihin.


Se on niin ihana.♥ Olen pelannut sitä Guitar Heron lomassa ihan huumassa. Raahasin sen mukaan silloinkin kun käytin koiraa lenkillä, kun en vaan halunnut erota siitä.
Koirasta puheenollen...


En nyt sanoisi, että se kamalasti tykkäsi tuosta tonttulakista, mutta iloisesti se juoksenteli ympäriinsä se päässä, availlen lahjoja hyvin väkivaltaisesti, meinaten tuhota jopa osan mun lahjoistani.
Ostettiin isäpuolen kanssa äidille pulju.netistä ihana puhallettava ankka, johon pistettiin ilmat aattoaamuna ja laitettiin se nököttämään eteiseen odottamaan äidin heräämistä. Reaktio oli hauskaa katsottavaa.



Siinä taas armahin pikkuveljeni, joka näyttää tunkevan itsensä joka kuvaan. Tai sitten mä vaan satun heilumaan aina silloin kameran kanssa kun se on lähettyvillä...

Tuntuu kyllä aika paljon siltä, että koomaan tähän ihan kohta. Pitäisi varmaan kokeilla nukkumista, kun se on taas viime öinä mennyt siihen, että neljältä nukkumaan, yhdeltä ylös sängystä. No, onneksi huomenna, tai siis tänään, voi nukkua pitkään. Sunnuntaina sitten pitkästä aikaa bänditreenit, can't wait. Maanantaina kaveriporukalla Helsinkiin. Onneksi on tekemistä. Ja kai sitä pitäisi koulujuttujakin vääntää.
Nyt voisi tosissaan koittaa nukkumista, koirakin tuli tuohon vihjailemaan, että mitäs jos olisi nukkumaanmenoaika.

maanantai 22. joulukuuta 2008

ur so gay and you don't even like boys

Jee, haettiin joulukuusi sisään tänään! Äiti oli toki siitä ehkä kaikista eniten innoissaan, mutta omasta mielestänikin koristeltu joulukuusi tuo sitä joulun tuntua, vaikken oikein vieläkään ole erityisemmin joulutuulella. Mietin tuossa koristellessani, että mitähän järkeä tuossa oikeastaan on, raahata metsiköstä kuusi sisään ja laittaa oksille roikkumaan kaikki mahdolliset killuttimet, nauhat ja köynnökset. Loppujenlopuksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mitäpä väliä sillä on, se on vaan perinne, joka tuo joulutunnelmaa.


Hihhei, meidän joulukuusemme on joka joulu aivan yhtä epäkäytännöllisessä paikassa, se tukkii juuri sopivasti kulkureitin eteisestä olohuoneeseen. Kuusen ohitse täytyy aina sujahtaa varovasti seinän viertä pitkin. Se on kuitenkin ollut melkeinpä joka joulu, jonka olen kotona viettänyt, ollut samalla paikalla, ja mitä sitä nyt vanhoja tapoja muuttamaan. Jos on jokin päivä vuodesta, kun voi käyttäytyä aina yhtä kuluneella tavalla, seurata vanhaa rutiinia, se on joulu.

Tänään on tuon joulukuusenkin lisäksi ollut oikein mukava ja antoisa päivä. Aamulla joutui tosin seuraamaan äidin stressintäyteistä siivoushötkyilyä, apua ei huolinut vaikka tarjosin. Lopulta äiti kuitenkin liukeni kauppaan ostamaan jouluruokia, ja sai olla hetken rauhassa, kun tuo sydämeni toinen puolikas tuli meille. Sen piti olla pikavisiitti, että kerkesi vielä nähdä ennen joulua, mutta jotenkin tuo venyi sitten loppujen lopuksi parista tunnista neljäksi. Mutta mitäpä siitä.
Täti kävi kylässä tuomassa joululahjoja kaukana Joensu
ussa asuvilta mummolta ja ukilta, enkä ehtinyt edes käydä hypistelemässä joululahjakassia kun äiti riisti sen jo näköpiiristäni. Myös yksi kaveri piipahti tuomaan ehkä mielenkiintoisimman joululahjan minkä olen koskaan saanut...


Kaksi heinäsirkkaa rasiassa. Tämän siitä saa, kun sanoo kaverille joka työskentelee eläinkaupassa; "anna mulle joululahjaksi jotain tyhmää". Ristin sirkat Keijoksi ja Erkiksi ja ajattelin sen jälkeen syöttää ne kilpikonnalle, mutta sitten äiti ällösi niitä niin paljon, että heitti ne ovesta pihalle. Rest in peace, Keijo ja Erkki, ette varmaan tuolla kylmyydessä pärjää.

Tajusin tässä, että eipä tästä päivästä oikein muuta kerrottavaa ole, joten ajattelin täytellä ajankuluksi jonkinsortin haasteen, jonka vaan bongasin jostain toisesta blogista.

10 ihaninta biisiä (Ajattelin nyt sitten laittaa ihan näin kautta aikojen ja sitten myös tämänhetkisiä lemppareita, saa nähdä riittääkö tila. Nämä eivät ole järjestyksessä.)

1. Lost - Dope Stars Inc. (Tämä biisi saa jostain syystä minut suunnilleen aina kyyneliin kun kuuntelen sen. Livenä kuullessani vielä pahemmin. Täysin ihanuus.)
2. Lost Soul - Negative (Tämäkin on vähän sellainen nyyhkybiisi, mutta sanojensa takia juuri niin ihanan raastavan typerän angstinen, että todellakin ansaitsee paikkansa tällä listalla.)
3. Evidence - Katatonia (Joskus kuuntelin pelkästään tätä repeatilla monta päivää putkeen, eikä se ole vieläkään menettänyt loistoaan.)
4. Ur So Gay - Katy Perry (Pakko laittaa tämä ihan vain senkin takia, että voin nolata itseni täydellisesti. Biisin sanat ovat yksinkertaisesti aivan loistavat.)
5. Wrap Myself Around You - Kill Hannah (Kyynelnyyhkybiisi tämäkin. Ei kykene kuvailemaan.)
6. Belong To No One - Lovex (Kun ostin Äksien uuden levyn ja kuuntelin sen läpi, tämä biisi oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tai oikeastaan kuuntelulla.)
7. The Sharpest Lives - My Chemical Romance (Yksi MCR:n parhaita biisejä, ja täytyi laittaa ihan vain blogini nimenkin kannalta.)
8. Misguided - SIGN (Sanat uskomattoman nerokkaat. Hienohieno löytö tämä bändi.)
9. L's Theme - Yoshihisa Hirano & Hideki Taniuchi (Nyyhkynyyhkynyyhky, L on vain niin rakkaus.)
10. Hetken tie on kevyt - Tehosekoitin (Ei kukaan voi olla tätä biisiä rakastamatta.)

10 parasta elokuvaa

1. The Crow (Brandon Lee.♥ Yksinkertaisesti vain upea leffa.)
2. Moulin Rouge (Musikaalit on rakkaus, tämä ehdottomasti parhaimmistoa. Vaikken olekaan traagisten rakkaustarinoiden fani, tämä vain iskee.)
3. Brokeback Mountain (Vakavaksi tämä vetää, muutama kyynel aina tirahtaa silmään. Ihana. Nuku rauhassa, Heath Ledger.)
4. A Clockwork Orange (Taisinpa edellisessä merkinnässäni jo ihkuttaa tätä.)
5. Grease (Musikaalilistaan taas yksi helmi.)
6. Mean Girls (Ihan pakollinen, täysi teini-ihkujenkkileffarakkaus. Niin loistokas.)
7. Chicago (Musikaaliiii. Hieno tarina, hieno leffa ylipäätään.)
8. Twilight (Kai tämä on pakko tähän laittaa. Hieno toteutus kirjasta, kun yleensä kirjoista tehdyt leffat on aika puolivillaisia.)
9. Saw-elokuvat (Kauhuleffojen aatelia. Vaikka huononevathan nuo leffa leffalta, mutta silti täytyy vain taputtaa, haluaisin kuulua siihen kieroutuneeseen tiimiin, joka keksii nuo kaikki brutaalit murhatavat.)
10. Pitkä kuuma kesä (Kaipaako tämä edes selityksiä?)

10 upeinta kirjaa

1. Stephenie Meyer: Houkutus (Joo, sanoisin koko Twilight-saagan, mutten ole kuin vasta Uusikuun lopussa. Ei siis toimi. Mutta kumminkin, Edward Cullen♥. Mun ei pitänyt alkaa ihkuttaa sitä...)
2. J.K. Rowling: Harry Potter-sarja (Pisin aika jolloin fanitin jotain, oli selkeästi Potterit, ja edelleenkin ne vielä tehoaa.)
3. Dan Brown: Da Vinci -koodi (Ahh, Leonardo Da Vinci. Joo, tämä oli vain yksinkertaisesti hieno kirja.)
4. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu-sarja (Lapsuudesta asti olen rakastanut ja rakastan edelleen.)
5. Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle + Minuuttivalssi (Salla Simukan parhaimmat kirjat, luen ne aina vain uudelleen ja uudelleen.)
6. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Vaikka olenkin vähän vajaaälyinen, tämä kirja on varmasti yksi kirjallisuuden hienoimmista teoksista.)
7. Antoine De Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (IHANA.)
8. Louisa M. Alcott: Pikku naisia (Niin klassikko, mutta hyvä kirja.)
9. J.D. Salinger: Sieppari Ruispellossa (Vaikka tämä olikin ysiluokan "tämä on pakko lukea" -kirja, jolloin vihasin tätä, niin nyt pidemmän ajattelun jälkeen on pakko sanoa, että ehkä tämä tuon klassikko-määritelmänsä on ansainnutkin.)
10. Meg Cabot: Prinsessapäiväkirjat-sarja (Luin näitä joskus niin paljon, että aivan pakko lisätä listaan.)

Hmmh, voisi keksiä jotain kehittävää tekemistä.. Or not. Popitan Katy Perryä ja odotan, että alkaa väsyttää~

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

"No time for the old in-out, love. I've just come to read the meter."

Tänään sitten on tullut nähtyä enemmän muita sukulaisia kuin omaa perhettä enemmän kuin moneen kuukauteen. Vaikka emme käyneetkään kuin 96-vuotiaan isomummon (äidinäidinäidin) ja äidin tädin luona. En ole erityisen sukulaisrakas (en nyt siis voi sanoa, että sukulaisiani vihaisin tai jotain, kaikkia kyllä rakastan kovasti, useimmiten tapaamiset ovat vaan kovin rasittavia), mutta kyllä niitä kestää pieninä määrinä kerrallaan. Kunnon sukujuhlat, jonkun syntymäpäivät, rippijuhlat tmv., ovat aina täysiä painajaisia. Aina juuri se perus;
"No, mitä kuuluu, oletpas sä kasvanut!" "Mjoo, ihan hyvää.." ("En mä nyt sitä sulle jaksa puklata mitä kuuluu, enkä oo kasvanut viime vuosina milliäkään.")
"Mites menee koulussa?"
"Ihan hyvin." ("Paskasti, matikassa etenemiseste ja 70% numeroista vitosia.")
"No onkos sulla jo poikaystävää?"
"Ei o." ("Lasketaanko tyttö poikaystäväksi?")

Jne., varmaan aika monelle tuttu kaava. Mutta anyway, tänään oli ihmeen siedettävä päivä. Oli kivaa nähdä mummua pitkästä aikaa, enkä edelleenkään pysty uskomaan, kuinka hyvässä kunnossa mummu on, kun ajattelee ikää.


Ja velikulta aina yhtä edustavana. (Ja kuvanlaadun raiskaantuminen my ass.) Otin sitten urakalla koko reissulta melkein parisataa kuvaa, en kyllä tajua, miten se on mahdollista. Paitsi että kun näitä kuvia selaa, niin näkee, että puolet kuvista on äitini tädin koirasta..
Mummulla oli kiva käydä senkin takia, kun hänen kodiss
aan on aina jotenkin niin ihanan nostalginen tunnelma vanhojen valokuvien, huonekalujen ja seinällä tikittävän suuren kaappikellon takia. Melkein muistaa kaikki ajat, jotka vietin lapsena mummun luona.


Mummulla on seinällään kaikkien (okei, pikkuveljeni, sekä yksi pikkuserkuistani puuttuu) lapsenlastensa, sekä lapsenlapsenlastensa kuvat. Itse pällistelen oik
eassa reunassa alhaalla. Ah, kuinka rakastankaan noita lapsuuden roikkoposkiani. Näytin aivan hamsterilta.


Lisää kuvia. Nyt mukana mummun ja hänen edesmenneen miehensä hääkuva, oma hyvin hohdokas rippikuvani (kehyksen alareunassa uusin koulukuvani), pikkuveljeni parin vuoden ikäisenä (kehyksen alareunassa pikkuveljen uusin koulukuva), äitini edesmennyt äiti, sekä pikkuserkkuni rippikuva.


Joo, oli vielä ihan pakko kuvata äidinäitini joskus muinoin tekemä ihana joulukoriste (muistaakseni jossain aikasemmassa merkinnässäni oli myös jotain äidinäidin tekemiä joulkoristeita..). Se on niin ylisöpö. Juuri tuollaiset vanhat jutut on ihania ja tosi kiehtovia, vaikkei historia muuten oikeastaan kiinnosta mitenkään erityisemmin.

No, nyt kun aloin kuvilla tykittämään, niin täytyy varmaan lämätä pari kuvaa siitä äitini tädin koirasta. Se on niin ylisuloinen. Jos joskus tulevaisuudessa hankin koiran, sen on oltava kiinanharjakoira.


Se on aivan ihana. ♥___♥ Mulla taitaa olla joku pakkomielle karvattomiin koiriin jostain syystä, toissakesänä, kun olin isosena, siellä leiripaikalla oli kaksi karvatonta koiraa (jotka saivat minulta ja Samilta kauniin lempinimen "nahkikset"), niin oli
n ihan rakastunut niihin. Meinasin työntää ne kassiini kun oltiin lähdössä kotiin..

Hihhei, kolme päivää jouluun on! Ehkä mä sen joulumielen vielä jostain kehitän, tänään ainakin mennään jo plussan puolella, toisin kuin joskus eilen. (Okei, mieliala nousi illalla aika taivaisiin, mitään kummempia syitä nyt mainitsematta. 8D [ASD, hymiö. Ajattelin pärjääväni ilman niitä.])
Nyt tuli mieleen, että sain kavereilta aivan ihania joululahjoja. Tuolta paremmalta puoliskoltani sain ihanatsöpöt korvikset, sitten yhdeltä kaverilta sain aivan supercoolin Pokémon-DVD:n, ja sitten yhdeltä kaveriltani sain aivan älyttömän ihanan sienityynyn ! Nyt täytyy varmaan kuvailla se, että siitä saa jotain visuaalista osviittaa..


Se on niin kaunis. Omatekoiset lahjat ovat niin kovin suloisia. Sain myös tuolta samalta kaveriltani yli-ihanan ficin meidän roolipelihahmoistamme, se sai minut jopa kyyneliin. Okei, mua ei ole vaikea saada itkemään, mutta silti. Se oli niin ihana.

Hmm. Mitähän muuta piti vielä selittää. Ainiin, katsoin eilen A Clockwork Orangen eli siis typerästi suomennetun Kellopeliappelsiinin. Oli muuten aivan älyttömän loistavan hienon nerokas elokuva. Roolihahmot olivat aivan upeita ja muutenkin koko juoni oli niin hämmentävän psykedeelisen hullun sekava, että elokuva oli tosi hieno katselukokemus.


(Alex DeLarge ah. Voisin jopa melkein käyttää pienempikuinkolmosta, niin ihana.)

Mulla on muuten aika huonoja kokemuksia noista kulttiklassikkoelokuvista, Painajainen Elm Streetillä -elokuvat olivat lievästi sontaa, ensimmäinen oli ihan hyvä, kun idea oli sinänsä uusi, ja Freddy Krueger on kova jätkä. Loput olivatkin sitten niin kuluneita, etten jaksanut katsoa kuin toisella silmällä. Täytyy myös haukkua pystyyn The Shining, eli tutummin Hohto. Mulla oli järkyttävät pelkokuvitelmat siitä, ja leffa kyllä alitti ne aika rajusti. Odotin hirveää psykologista jännäilyä ja verilöylyjä, mutta eipä siinä muuta ollut, kuin Jack Nicholson, kummallinen nainen kylpyammeessa ja polkuauto.

Nyt voisin alkaa availla joulukalenterin luukkuja, avasin viimeksi varmaan luukun 16 tai jotain.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Voi että kun muuten osaakin väsyttää. Ei se kyllä ole ihme, viiden tunnin yöunet ja herääminen puoli kuusi eivät oikein sovi yhteen. Yritin jo eilen illalla vinkua äidille, että onko vielä mahdollisuutta luistaa siitä ihastuttavasta ala-asteen joulujuhlasta, mutta äiti kuulemma oli jo sanonut kaikille, että mä olen tulossa sinne. Tuli vähän sellainen siis mitä-reaktio, mitä ne oppilaat siellä välittävät olenko mä siellä vai en, kun eivät edes tiedä kuka olen... No joo, muttaniin, tuli tuossa kumminkin sitten nähtyä pitkästä aikaa perussöpö jouluevankeliumi, kasa kuoroesityksiä, pelottavan joulupukin vierailu, sekä lipevän ja hyvin ärsyttävän rehtorin puhe. Muistin melkein ottaa taas kameran mukaan, piti kyllä, mutta ei kenenkään muisti voi olla parhaimmillaan seitsemältä aamulla.

Miten voi olla niin, että on odottanut ja odottanut lomaa, ja sitten kun se loma saapuu, ei enää huvita mikään tai ei ole mitään tekemistä? Sain sentään raahattua itseni kangaskauppaan (Joka oli varmasti joltain ajalta Jeesus, siellä ei edes käynyt Visa Electron ja piti juosta johonkin kuuseen nostamaan rahaa.) asti muutaman semmosen kivan tyypin kanssa, ja sen jälkeen epämääräistä häröilyä ympäri keskustaa, mitä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa miksikään kovin hienoksi menomestaksi. Kohta nuo viimeisetkin kaupat muuttaa kaupungin reunoille, missä on nykyään kaikki maailman kauppakeskukset. Keskustassa ei ole nykyään missään muualla ketään, kuin McDonaldsissa, joka on sitten perusihkupissisten hengauspaikka, eikä sinne voi mennä vastaanottamatta epämääräistä mulkoilua.

Blöäh, tekisi mieli mennä nukkumaan ja nukkua jouluaattoon asti. Paitsi että huomenna mennään sukuloimaan, ja maanantai ja tiistai sitten väännetään ruokaa ja siivotaan, että se siitä nukkumisesta. Jaksaisipa se joulumieli nyt tarttua muhun, en jaksaisi lojua tässä murheellisessa tyhjyydessä.

ARGH.

torstai 18. joulukuuta 2008

oh shieeet

Siis voi helvetti, "Suomen kaivostoiminta kestävän kehityksen näkökulmasta"? Siis mitä? Miten nuo kaksi asiaa edes voi yhdistää toisiinsa? Olisikohan oikeasti pitänyt kuunnella maantiedontunneilla.. Kai noita malmeja ja kaivoksia joskus käsiteltiin? Valitettavasti mantsan tunneilla on vaan parempaa puuhaa kuin opettajan kuunteleminen, kun opettaja siirsi meidät ihan takariviin takanurkkaan, että saisi meluisat pojat eteensä. Nykyään siis me olemme luultavasti niitä meluisia poikia... mutta hei, kyllähän vanhojen roolipelien kertaaminen ja kurkkujen piirtäminen on tärkeämpää kuin oppia uusiutuvia energialähteitä? Onneksi ei ole enää muuta tehtävää, kuin tuo maantiedon työ. Ruotsin kotiaineet sain onneksi tehtyä ystävän avustuksella (=kaveri saneli mitä kirjoitan), joten niitä ei enää tarvitse murehtia. Toki olisi nuo ihan läksytkin, mutta ei voi jaksaa enää, kun joululoma alkaa huomenna. Illalla (kello 23:15, ah mikä aika kirkolle) olisi vielä joulukirkko, mutta päätin jo, että mun nukkumaanmenoaikani on tasan kymmeneltä eikä yhtään myöhemmin. Paitsi että luultavasti käyn nukkumaan viideltä, mutta eipä se mitään. Voin käyttää syynä sitä, mitä pikkuveli yritti toitottaa; poika ei kuulemma mene joulukirkkoon sen takia, kun siellä syötetään väärää uskonnollista propagandaa. En tiennytkään, että armas veljeni osaa tuonkin verran sivistyssanoja... Tai sitten en vain osaa uskoa, että se sattuu olemaan jo kahdeksasluokkalainen. Muttakun mä olen itsekin niin pieni vielä, ei pikkuveikka voi olla niin iso..
Olisi ehkä oikeasti pitänyt tehdä tämän mantsan viikkotehtävä jo eilen, kun podin aamun migreeniä, mutta olin kuitenkin loppupäivän ihan toimintakunnossa. Oikeastaan tämä olisi pitänyt tehdä jo pari viikkoa sitten, kun oli aikaa. Mutta ei, kaikki on pakko jättää viimeiseen päivään, ei ole vaihtoehtoja. Tänäänkin pääsin koulusta jo yhdeltä, ja ajattelin eilen, että tulen kiltisti kotiin tekemään läksyjä, mutten sitten jaksanutkaan lähteä, kun kavereilla oli hyppytunti. Kivempaa se nyt niiden kanssa oli pyöriä, kuin istua kotona yksin.

Ei kyllä nyt yhtään inspaa tämä koulun ajatteleminen, lomaan on liian vähän aikaa. Lauantaina mennään äidin kanssa sen koulun joulujuhlaan, missä äiti on töissä (Herään vapaaehtoisesti ensimmäisenä lomapäivänä kello seitsemän, mitä?), ja sen jälkeen hyppelehdin kangaskauppaan ystävän kanssa ostamaan ihastuttavaa mustaa fleeceä. Kuulostaa hehkeältä. Nomuttajoo, sorruin nyt sitten kuitenkin haluamaan karvapuvun (aka kigurumipuku), koska sellaiset on söpöjä ja lämpimiä. Leimaannun vaan välittömästi joksikin hulluksi japani-ihkuteiniksi, kun ilmestyn sellainen päällä Traconiin. Okei, varmaan siinä leimaantuu jo silloin, kun koko coniin menee, tai ylipäänsä coneissa käy, mutta kigurumiasussa se nyt on kuitenkin vähän eri asia.. Täytynee liimata selkään lappu, jossa lukee, että cossaan japani-ihkuteiniä.
Puhuttiinkin tänään juuri kaverien kanssa tuosta aiheesta (Siis kaikkien meidän perusjuttujen lisäksi, yleisesti jostain syystä puheenaiheena homot, seksi tai alapäähuumori. Sivistyneitä lukiolaisia indeed.). Mietittiin oikeasti, että edelleen suurin osa japaniernuista luulee, että japanifanittaminen ym. muu on erilaista ja hienoa ja siistiä, eikä siihen kukaan muu saisi puuttua, ja kaikki tietää aina muita enemmän animesta ja cossaamisesta ja Japanin kulttuurista, eikä kukaan muu ole niin ernu kuin itse on. Mutta kylmä totuus on kuitenkin se, että on jopa todisteita siitä, kuinka mainstreamia tämä japanijeejee on nykyään. Seppälä mainostaa japanilaisittain, koska on tajunnut, että tämä maa on niin täynnä porukkaa, johon tuo mainostuskikka uppoaa. Conit ovat joka kerta vain enemmän ja enemmän ylikansoitettuja, ja kaikki japanilaiset bändit ravaavat Suomessa, koska siitä saa hyvät rahat, kun pikkuernut tyhjentävät taskunsa ja myyvät vaikka munuaisensa, että pääsevät näkemään ihq-An Cafen-niiiiiq. Okei, en yleistä, yksi kaverinikin on menossa kyseiselle keikalle (juuri se, joka väsää minulle auliisti sen kigurumipuvun), mutta silti. Ei tämä maailma miksikään kuitenkaan muutu, vaikka kuinka protestoisin valtavirtaa vastaan. Ei kukaan ole yhtään sen enempää erilainen nuori kuin massateinikään, jokainen on oma identiteettinsä, oma persoonansa, nykyään lokerointi on vain niin suuri juttu, että kaikki yrittävät mahduttaa itsensä johonkin.

No tulipa siinä filosofoitua. Ei vaan ole tainneet nämä filosofointitaidot riittää, kun siitä yhdestä ainoasta filosofian kurssista tuli vitonen. En mä kyllä siihen kokeeseen lukenut, että ei sen puoleen.. Lukeminen lässähti vähän siihen, kun jäin katselemaan kirjan kuvia ja sitten päädyin googlaamaan Magrittea, kun en muistanut, että kyseisen taiteilijan maalaukset olivat niin pelottavia.

Mäh, tästä taisi nyt tulla tosi kuvaton entry. Ehkä lisäilen illemmalla jotain kuvia, jos tekee mieli. Nyt on pakko keskittyä tuohon kaivostoimintaan. Kiinnostaa melkein.

tiistai 16. joulukuuta 2008

hmh

Läksyjä olisi tehtävänä aivan tuhottomasti, mutten taaskaan saa mitään aikaan. Voivoi. Jag talar inte svenska och en tiedä mitään malmeista tai Suomen kaivostoiminnasta ja siitä miten se vaikuttaa kestävään kehitykseen nykyään. So no can do. Miten olisi jos hypättäisiin nämä muutama vaivainen (lue: neljä) päivä yli ja oltaisiin jo autuaasti joululomalla.
... okei, pitäisi vaan tarttua itseään niskasta ki
inni ja tehdä kaikki, mitä täytyisi tehdä. En vaan jaksa, kun on parempaakin tekemistä, kuten kuolata Elloksen joulutarjouksia ja Gina Tricotin neuleita, joihin olen onnistunut jotenkin kehittämään pakkomielteen. Vaikka olenkin olevinaan enemmän huppari-ihmisiä. Tykkään kauniista vaatteista, mutta en itseni päällä, koska ne eivät yleisesti näytä kovinkaan hehkeiltä kun tungen ne niskaani.


Uncontrollable drooling. Tuo olisi kiva myös mustana, mutta tuo harmaa näytti jeeltä ja olisi sinänsä ihan mukavaa vaihtelua mustasta. (Pitäisiköhän harkita joskus jonkun muun värin käyttämistä kuin mustaa? Olen mä edistynyt joistain vähän aikasemmista ajoista sentään.. mutta silti. Paitsi että jos ihmiset - siis jopa mun kaverinikin - saavat yhtäkkisen sätkyn siitä, että mulla on päälläni valkoinen paita, niin... täytynee siis huomenna laittaa vaaleanpunainen paita. Sätkytetään sitten kunnolla.)


Jonkinlainen fiksaatio noihin taskuihin liiveissä? Ei toki. Pitkät hihat olisivat toki kätevämmät, mutta niin kovin tavalliset. Tuo on kovin nam. Eikä olisi edes kallis, melkein harkitsen tilaamista. Mutta oikeastaan vain harkitsen. Ehkä pitää harkita vähän enemmän joulun jälkeen.

Noita neuletakkeja olisi vielä sata, mutta jätän ne vähemmälle. Löysin myös GT:sta söpön pipan (anteeksi, en osaa käyttää sanaa pipo). Olisi ihana punaisena, siis joulunpunaisena, muttei siellä ollut kun punaviininpunaista, nyyh.


Tykkään söpöistä pipoista. GT:n pipot on ihania. Ei sillä, että olisi paljoa kokemusta, en omista kuin yhden, mutta kaikki mitä olen nähnyt on olleet ihania. Tarvitsee hankkia lisää rahaa pipoihin. Niin, ja huiveihin, toiseen pakkomielteeseeni.

Sitten on pakko sanoa muutama sana kengistä. E
n ole koskaan ymmärtänyt, enkä varmaan tulekaan ymmärtämään, kuinka yleensä ihmiset keräilevät itselleen 28 miljoonaa paria kenkiä. Okei, olen itse niin epäsivistynyt, että elelen tällä hetkellä kahdella parilla (jos siis muutamia epämääräisiä maihareita ja juhlakenkiä ei lasketa), ja molemmat ovat vielä tennareita. Rakkaat skottiruudulliset Converseni ja kummalliset mustat talvitennarit. (Pitäisi varmaan kuvalla heittää, muttei taida nyt juuri olla energiaa ottaa kuvia..)
Niin, sitä tästä kenkäasiasta, jos käyttäisin korkokenkiä, niin jommatkummat näistä varmaan lunastaisin köyhään kenkävarastooni:


Vaikka ei noissa toisissa ole korkoa nimeksikään, niin lasken ne kyllä silti korkokenkien kastiin. Suloisia nöpökkäitä, ei vain ole jalkaa, tyyliä tai kävelylahjoja käyttämään tuommoisia.

Ajattelin kyllä ihan vakavissani siellä sivustolla
vanhojentanssikenkiäni, ja päädyin sitten näihin:

Tämäntyyppisiä matalia punaisia kenkiä olen ajatellut, luultavasti päädyn kuitenkin ravaamaan Aleksi 13:sta, joka on tämän kaupungin ainoa säädyllinen fiksu kenkäkauppa, kun en saa tilattua noita Ellokselta. Enkä kyllä tiedäkään, onko kovin järkevää tilata kenkiä joita ei pääse sovittamaan, mun jalkani sattuvat olemaan niin kummalliset, että naisten kengät eivät yleisesti tykkää niistä.

Voi huokaus, nuo kirjat tuolla sängyllä oikein huutavat mua luokseen. Olisi kyllä vähän syytäkin opiskella. Ei vaan ole mitään energianhippustakaan, eikä kyllä sen puoleen aivosolujakaan jäljellä tällä hetkellä. Pakko kai sitä on silti mennä, kun tämä kirjoitus ei oikein luista. Köyhää.

PS: Lakkasin eilen kynnet, yleisen mustan kynsilakan jälkeen tämä näyttää silmään kovin räikeältä, ja heti ensimmäisenä lakkauksen jälkeen tuli mieleen: "Hei, minulla on hyvin rikas aviomies, timantteja, turkkeja ja kaunis pieni chihuahua, jonka olen tunkenut vaaleanpunaiseen viittaan."



Ja vielä kovin tekokynsimäisetkin. Aah. Ehkä nyt menen tekemään noita läksyjä, jos pystyn keskittymään. Pitäisi kai keritä tekemään ne ennen O.C.:ta.

Vaate- ja kenkäkuvat:
http://ellos.fi ja http://ginatricot.com

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

dingding

Jostain syystä alan aina miettiä blogin päivittämistä joskus iltakuuden aikoihin, ja saan sen sitten aloitettua vasta yhdeltätoista. Ja sitten siinä kestää puoli kahteen, että saan merkinnän valmiiksi. Aloin jo miettiä, että miksi mä jauhan tätä paskaa tänne, kun tätä ei kukaan muu mun lisäkseni lue? Vastaus oli niinkin yksinkertainen, että se on vain hauskaa. En tiedä miksi, mutta se on. Ehkä mulla on jäänyt joku päiväkirjafiksaatio siitä, kun kirjoitin joskus joka päivä päiväkirjaa. Ja onhan mulla ollut livejournalkin aika pitkään, se vaan alkoi hukkua angstivuodatusentryihin, että oli pakko saada lomaa siitä. En ole kai kirjautunut sinne viimeiseen kahteen viikkoon. Uskaltaisikohan.

Jee, muttaniin, kävin tänään siis joululahjaostoksilla äidin kanssa. Pikkuveli ei onneksi tunkenutkaan mukaan, mutta ostettiin me silti sille huppari (Jonka olisin huolinut itselleni mielummin, mutta äiti ei tajunnut vihjettä..). Sen lisäksi ajelimme ympäri Riihimäkeä noin tuhannessa eri kaupassa ja ostimme myös sen verran tavaraa. Sain mäkin onneksi kaikkea pientä kivaa, ettei reissu ollut pelkkää lahjojen juhlaa. Ihastuin nimittäin Citymarketissa (luxury, oh yeah) supersöpöön kaulaliinaan, eikä se ollut edes kallis. Äiti siis pystyi uhrautumaan maksamaan sen, mun omilla opintotuillani ei nimittäin kamalasti juhlita.


Naamani ei ole oikein yhteistyössä, tuollainen muikulailme ei ole välttämättä kovin edustava. Mutta siinä näkyy kaulaliinakultani. Kuviointi on harmaata, vaikka kuva osaakin vääristää sen aika taidokkaasti ruskeaksi.

Ihan omilla rahoillani ostin kuitenkin sitten ensimmäisen heijastimeni moneen vuoteen (Krhm, olen mä ihan turvallisuustietoinen.. Kuljen mustissa vaat
teissa talven pimeydessä ilman heijastinta.). Kaupassa oli söpöjä muumiheijastimia, mutta viime hetkellä vaihdoin muumipapan WWF:n pandaheijastimeen. Panda on nimittäin toisiksi kivoin eläin pingviinin jälkeen (ah miten kuulostankin ala-asteikäiseltä).


Heijastimen alla näkyy kaulaliinaseni. Jostain syystä tuntuu siltä, että tuollainen kuosi on suhteellisen yleinen ihmisillä.. No, sittenpä olen massateini.

Pitäisi kyllä tällä hetkellä oikeasti miettiä kouluasioita, eikä kaulaliinaa tai joululomaa. Sain tänään tehtyä liian isosta tehtävälistastani yhden asian, alkoholikäyminen-työselostuksen biologiaan. Olen ymmärtänyt, että työselostusta tehdessä pitäisi oppia jotain, mutta mun päähäni ei jäänyt mitään uutta tietoa. Nothing, ingenting, nada. Huomisen aikana pitäisi vielä tehdä biologiaan toinen työselostus osmoosista, sekä englantiin joku idioottimainen "käyttöohje jollekin välineelle jota käytät joka päivä". Ensi viikon aikana täytyisi vielä opiskella luultavasti muutamat englannin ja ruotsin sanat, Amerikan maat, ja sen lisäksi täytyisi tehdä maantiedon viikkotehtävä malmeista (Tilanne alkaa näyttää epätoivoiselta, käsittelimme niitä muistaakseni viime mantsan tunnilla, enkä muista mitään...), kirjoittaa ruotsiin kolme 50-70-sanaista ainetta (Hyvin suuri haaste mulle, olen ruotsissa oikeasti niin surkea. Ja se pitäisi vielä kirjoittaa. Huoh.) ja sitten luonnoton kasa läksyjä.

Voisi ehkä harkita käyvänsä nukkumaan ihmisten aikoihin vielä tänään. 23:59, vielä on aikaa. Ja kun tuo murhaohjelmakin loppui (oli muuten kädettömiä ihmisiä ratkaisemassa tuota murhaa, täytyy sanoa), niin ei ole enää syytäkään roikkua puolihereillä tässä tuolinreunalla.

Paitsi että tajusin tässä kymmenen minuutin aikana, ettei väsytäkään pätkääkään. Kummallista. En kyllä tiedä, miksi se piti tulla ilmaisemaan tänne, mutta mitäpä pienistä. Palailen katselemaan Simpsoneita ja napsimaan Pez-karkkeja hienosta Jack Sparrow -karkkisysteemistäni.

lauantai 13. joulukuuta 2008

only the strong survive (but not alone)

Aina välillä tulee aikoja, kun oikeasti tajuaa kuinka tärkeitä ystävät on. Siis ihan kunnolla. Ainahan sitä ajattelee, että ilman niitä ihmisiä ei voi elää, mutta joskus se iskee ihan oikeasti naamalle, kuinka pulassa olisi ilman heitä. Mun ystäväni on jaksaneet mua läpi kaiken sen ärsyttävän ja vähemmän ärsyttävän mitä mun persoonallisuus on päättänyt lämätä niiden kestettäväksi. Kaikki naurut ja etenkin itkut on pystynyt jakamaan ja edelleen ne vaan jaksavat olla mun rinnalla. Aivan uskomattomia ihmisiä, siis ihan tosissaan. Mä nimittäin olen tosissani tosi vaikea, eikä musta oikein koskaan tiedä mitä tulee vastaan, en siis edes minä itse. Olen niin arvaamaton ja suhteellisen kova valittamaan ja itkemään kurjuuttani. En edes tiedä millä tavalla pystyisin niitä ihmisiä kiittämään, koska mitkään sanat eivät oikeasti voi kuvata sitä. Eivät mitkään. Mutta silti; kiitos kullat, mikään ei teitä korvaa.

Nyt vähän pinnallisempiin asioihin, kun olen kerran oppi
nut (okei, siitä on varmaan kaikki oppi kaukana kun pyörii ympäriinsä lääkittynä, mutta voinhan toki uskotella itselleni niin) tässä muutaman viime viikon aikana olemaan ajattelematta kaikkea niin helvetin vakavasti. Osaan jopa melkein pitää hauskaa. Ja on ollut mukava huomata, että kaveritkin on huomanneet eron mussa. Ehkä tää vielä tästä, pystyn jopa uskomaan niin.
Muttaniin, ihanaaihanaaihanaa, koulua on enää vaivainen viikko ennen joululomaa! Tietenkin opettajat on kaikessa mukavuudessaan päättäneet tunkea kaikki mahdolliset palautettavat tehtävät, työselostukset, esseet, aineet ja testit tälle viimeiselle viikolle, mutta paskat, JOULULOMA ALKAA KOHTA. Kokonaiset kahdeksantoista päivää eli noin kaksi ja puoli viikkoa ilman koulua! Joulunodotus ja jouluhan tässä itse on parasta koko ajassa, joulun jälkeinen aika on luultavasti pakollista sängyssä lojumista (luultavasti tänä vuonna siis Nintendo DS:n pelaamista), välillä ehkä voi käydä jääkaapilla ja sitten palata taas vällyjen väliin. Paitsi että äidillä sattuu olemaan sellainen siivouspakkomielle, että luultavasti tapaninpäivän jälkeen taas palaa arkirytmi ja koko kämppä pitää jynssätä joka päivä imurin ja mopin ja pölyrätin kanssa (oi kyllä, meillä siivotaan joka päivä). Luultavasti täytyy siis herätä aamunkoitossa (=ennen puoltapäivää) ja ottaa imuri käteen. Mutta turha sitä miettiä, kun loma ei ole vielä edes alkanut. On vielä paljon ihanaa tehtävää ennen joulua. Vähän joululahjaostoksia, miljoonan joulutorttusatsin tekemistä, jouluruokien vääntämistä äidin kanssa, suurta ja pientä näperrystä, joulukuusi paikalleen ja koristeet oksille, sekän tuhat ja yksi muuta hommaa. Mutta mitäpä siitä, hauskaahan se vaan on. Kummallisinta kyllä, odotan eniten jouluaatossa ehkä eniten (tietenkin siis yhteisen ruokailuhetken ja yleisen tunnelman jälkeen) sitä, että äiti, isäpuoli, isäpuolen äiti ja pikkuveli (Tosin luultavasti tönäisen veljelle lahjan heti aamulla käteen, kokispulloja on näet suhteellisen vaikea paketoida, ja sitten velikulta saa nauttia lahjoista koko aaton. Voi kuulostaa aika kummalliselta ostaa kokista joululahjaksi, mutta kokis vain sattuu olemaan paras asia numero yksi veljeni elämässä. Kuulostaa aika köyhältä, kieltämättä.) avaavat mun antamani lahjat. On ihanaa nähdä kuinka iloiseksi toiset tulevat itseantamasta lahjasta. Odotanhan mä toki omiakin lahjojani, mutta mikään ei oikeasti voita sitä tunnelmaa. Okei, alan pikkuhiljaa kuulostaa joltain superjoulufriikiltä, mutten voi sille mitään. Olen vain niin tyytyväinen joulunviettoomme, ei mitään pakollisia aktiviteetteja (Vapaaehtoinen haudoilla käynti esimerkiksi, ja sekin vaan kynttilän vieminen muualle haudattujen muistopaikalle, eikä mitään tahmeita sukupäivällisiä. Juuri se oma tahti on hyvä, eli mun osaltani yleistä säätämistä kameran, lahjapakettien ja ruokien kanssa.) 24. joulukuuta on varmaan ainoa päivä vuodesta, kun osaan olla täysin stressivapaa. Joskus en kyllä silloinkaan, mutta tän joulun olen päättänyt pyhittää tasan hyvälle ololle.

No sehän meni selittämiseksi, kerkesi kellokin humpsahtaa lauantain puolelle. Tänään siis äidin kanssa joululahjaostoksille suunnilleen kahdentoista tunnin päästä. Pikkuveli toki tuppaa mukaan, koska uusimpien tietojen mukaan tarvitsee kuulemma uusia vaatteita, koska on menossa treffeille... En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Okei se on jo 14-vuotias, mutta mulle se tulee varmaan olemaan aina se pieni poika, jonka silmän joskus pamautin mustaksi ja jonka kanssa rakennettiin joka talvi lumimaja entisen kotitalomme ojaan ja leikimme olevamme pupuja, jotka syövät persikkajogurttia. Ja herraisä, tuo veljen vanheneminen tarkoittaa omaakin vanhenemista, enkä oikein osaa suhtautua siihen mitenkään. Joskus odotan ensi vuotta kuin kuuta nousevaa (vaikka syntymäpäiväni onkin vasta loppuvuodesta, prkl), kun koittaa täysi-ikäisyys, joskus taas odotan aivan kauhulla koko prosessia. Vaikka tuskin elämä siitä paljoa muuttuu, ajokorttikokeet vaan iskee naamalle joskus alkuvuodesta ja pitää valmistautua siihen, että on jo pian aikuinen. En ollenkaan pysty kuvittelemaan itseäni aikuiseksi. Tuskin mä olen yhtään erilainen sitten kun täytän 18, ja on se varmaan ihan hyväkin asia. Eipä sitä hetkessä aikuiseksi kasveta.

Sitten taas asiasta kukkapurkkiin, pakko pistä
ä muutama kuva, kun tuli sellainen olo, että kaipaa kuvia tämän pitkän ja tylsän selityspötkön jatkeeksi. Innostuin siis ottamaan muutaman ja sitten kaivamaan arkistoista muutaman vanhemman. Okei, ei nekään ole mitenkään erityisen vanhoja.. Mutta anyway, kuviaaaa.

Aloittanen vanhimmasta, oli viikko takaperin kiva leffailta muutaman kaverin kesken, ja oli pakko napata muutama kuva tuon toisen kaverini rottaveijareista (jotka juoksivat enimmäkseen kameraa ja mua karkuun, kunnes toinen uskaltautui puraisemaan mua).


Tuossa siis toinen suloisuuksista, en nyt muista kumpi oli nimeltään kumpi, mutta Kaaos tai Tabu tässä kuvassa. Varmaan ainoa suhteellisen tarkka valaistuksesta ja rottien vauhdista johtuen.

Sitten voisin varmaan ihkuttaa uutta penaaliani. (Jee, olen saanut suunnilleen takaisin sen tunteen, että tulen iloiseksi tosi pienistä asioista, whee.)


(Kuvanlaadun raiskaantuminen edelleen suututtava asia, nyyh.) Tämän penaalin tarina ei ole sen kummempi. Vinguin tuossa pari päivää sitten, kuinka huono penaalini silloin oli (Tilaavievä musta penaali, jonka poimin Citymarketin alennuskorista ennen lukion alkua. Luultavasti ikäryhmä jolle penaali oli kohdistettu, oli noin viidesluokkalaiset pojat, ainakin 'Extreme Zombies'-tekstin perusteella ja hyvin hurjasta zombiekuvasta päätellen..), ja eräs ystäväni sitten sanoi, että heiltä löytyy noita marimekon vanhoja klipsipenaaleita kotoa. Toi siis minulle tämän ihanaisen vaaleanpunaisen, joka todellakin piristää koulupäivää. Luultavasti tästä tulee suhteellisen pitkä laina, koska kaverini ei tuota antanut joululahjaksi tai mitään, antoi vain 'lainaksi tai jotain'. No joo, onneksi tuon ystävän kanssa ei tarvitse pikkuasioista nipottaa, sattuu nimittäin olemaan tällä hetkellä kai pitkäaikaisin ystäväni, ja meidän suhteemme on kovin mielenkiintoinen. Yleisesti esimerkiksi saatamme jakaa saman purkan. Jenkin siinä vihreässä purkassa on kaverini mielestä liian kitkerä alkumaku, ja minä taas en tykkää kun se maku laimenee, minä siis pureskelen yleensä liiat maut pois ja annan purkan kaverilleni. Hienoa bakteerien jakoa, etten sanoisi.

Sainpa taas hienon tarinoinnin aikaan penaalista. Ehkä tungen tähän väliin sitten vaikka ihkutuksen uudesta hiuslakastani, kun ihkuttamaan päästiin.


(Joo, samantien näköjään osa muustakin ihon- ja päänhoitotuotteista pääsi näkyville. Elegantit apteekin voiteenikin, aah.) Eli siis perushiuslakkani loppui (tiedän käyttäväni liikaa lakkaa, kun täytyy ostaa aina alle kuukauden päästä uusi, mutta minkäs teet tämän painajaispehkon kanssa), käytän yleensä Pantenen sitä sinistä, johon olen päätynyt hyvin monen eri lakan kokeilun jälkeen. Käskin sitten äidin ostaa uuden hiuslakan kaupassa käydessään, mikä on aina virhe, koska äiti ei koskaan tuo tasan sitä mitä on lähtenyt hakemaan. Nyt kävi kuitenkin onni onnettumuudessa, rakkaus-Panteneni oli loppunut kaupasta ja äiti toi tuon korvikkeeksi. Toimii ihan unelmasti, mutta kuitenkin niin erilailla, etten tiedä pitäisikö luopua perus-Pantenesta vai ostaa molemmat. Nuo lakat on kyllä aika tyyriitä, ei varmaan riitä rahat kahteen pulloon.


Pakko oli sitten tunkea tähän väliin jotain, mikä liittyy elämäni ihanimpaan asiaan: kouluun (NOT.). Erityisopettajan juttusilla käytyäni, sain vähän hiottua opiskelutekniikkaani, ja erityisopettaja kehotti laittamaan tärkeitä muistettavia asioita seinälle, koska olen kuulemma niin vahvasti visuaalinen oppija. (Se on kyllä tullut huomattua itsekin, ruotsin sanakokeet toistaa aina samaa kaavaa; muistan missä kohtaa kirjan sivua mikäkin tietty sana oli, mutten sitten muista mitä ne tarkoittavat..) Otin siis neuvosta vaarin, ja fotosynteesin kaava korist
aa siis kirjahyllyni reunaa. Kyllä tuo on aika takaraivoon jämähtänytkin, tässä muutaman tuon lapun katseluviikon jälkeen...

No nyt kun siihen kouluun päästiin, niin yksi elämäni järjestelmällisyyden tärkeimmistä asioista; The Calendar:


(Kuvan suuremmaksi klikkaaminen suotavaa.) Tässä näkyy nyt varmaan suunnilleen puolet kaikesta mitä pitäisi tämän viikon aikana tehdä, mutta kuitenkin. Kalenterini ei kovin hehkeä ole (paitsi kansista, hah), mutta ilman sitä unohtaisin varmasti ihan kaiken mahdollisen mitä vaan voi unohtaa. Voisin unohtaa ottaa itseni mukaan kouluun.. Pakko vielä pistää kannet kuvina, kun nyt vauhtiin pääsin.

Eli etukansi:

Eli Herra Jonne Aaronhan se siinä nököttää tikkareineen ja paljettipaitoineen. Kuva oli vaan niin suloinen, että oli pakko laittaa. Miestähän ei voi todellakaan ottaa vakavasti tuollaisessa kuvassa. Nuo Despojen ja Aidenin kuvat löysin sitten onnenpotkukseni muutamasta vanhasta jo valmiiksi silvotusta lehdestäni, antamaan vähän lisää osviittaa liian laajasta musiikkimaustani. MCRblackparadejeejee-ukkokin löytyi suhteellisen ehjänä leikellyistä lehdistä, kuvia bändistä en kyennyt löytämään, kaikki sattuvat olemaan jossain laatikkojen pohjilla tai seiniä piristämässä.. Tuon Death Note-tekstin sain, kun uhrasin yhden Neo-lehteni reunan, mutta se kyllä näyttääkin mukavasti täydentävän kokonaisuutta. Pikkuräpellys on kivaa jos saa katsoa lopputulosta vuoden putkeen.

Sitten vielä takakansi:


Pakko myöntää, ettei mr. Vartan edusta yleistä miesmakuani (jos sellaista edes on, pystyyko emopoikien kuolaamisen edes laskemaan?), mutta se vain on niin ihana Aliaksessa ja tuo kuva nyt sattui olemaan ainoa tavoitettavissa oleva joka sopi takakanteen kuin nakutettu.

Huh, jos nyt olisi kuvaryöpystä päästy. Täytyisi varmaan pikkuhiljaa painua pehkuihin, kellokin tikittää uhkaavasti kohti kahta. Ehkä voisin lukea Uusikuuta, en ole päässyt kovin pitkälle koulujuttujen ja muutamien lukuinnon tappavien selkkausten takia. Ehkä pääsen taas vauhtiin. Kirja vaan kulkee niin tylsää kohtaa tällä hetkellä, I miss Edward.

No, nukkumaan tästä siis suuntaan, ainakin yritän. Loppukevennykseksi vielä kuva muutamasta harvasta joulukoristeesta joilla on ollut kunnia (...) päästä huoneeseeni.


Nuo tonttulakkihernepussihärdellit ovat äidinäidin tekemiä, tosi vanhoja, mutta ehkä ihanimpia joulukoristeita mitä tiedän. Joka joulu on pakko saada ne johonkin päin omaa huonetta, tai edes lähettyville muistuttamaan mummosta, jota en ehtinyt tuntea, ja tulevasta joulusta.

Lopetan jouluihkutuksen hyvän sään aikana, nyt se nukkuminen siis, jos onnistuu.

perjantai 5. joulukuuta 2008

joulunodotusta ja edward-addiktio

Nyt on kyllä ihan kaikki mahdollinen motivaatio ja into hukassa. Siis yhtään mihinkään. Ei sillä, että mulla olisi ollut intoa mihinkään pitkiin aikoihin, sellaista kunnollista siis, nyt se vaan tuntuu uponneen johonkin tosi syvälle miinuksen puolelle. Tällä kertaa siihen on jopa syitä, mutten jaksa miettiä niitä sen enempää.

Oli huvittavaa katsella ihmisiä tänään koulussa, kun puolet hortoili ympäriinsä tosi krapulaisen näköisinä ja osa näytti muuten vaan pahoinvoivilta. Sellaisia ihan hyvin zombieitakin imitoivia oli muutamia (okei, itsekin näytän usein joltain kummitukselta). Rilu-bileet on oikeasti vain yksi hyvä syy lukiolaisille hankkiutua torstaina humalaan. Ja siellä ei olevinaan saisi juoda, eikä siellä saisi olla humaltuneena. Yeah right, kyllähän kaikki niin ylicoolit lukiolaiset riekkuu normaalistikin tanssilattialla roiskeläppähameissa kaatuillen ja lääppien toisia. Houkuttelevaa.
En voi sanoa muuta kuin että onneksi kohta on joululoma, oikeasti. Joulukalenteristakin on saanut avata jo viisi luukkua. Tämä sama joulukalenterihulluus varmaan säilyy aikuisikään asti, vaikka jouluaaton jännityskihinä onkin jo laantunut aatto aatolta.



(Tänä vuonna Fazer-kalenteri sai olla joulumieleni luoja. Tällä kertaa syy ei kyllä ollut ulkonäöllinen, Fazerin suklaa vaan on niin hyvää.)

Tänään olisi sitten ohjelmassa leffailta muutaman kaverin kesken. Viime kerrasta onkin jo suhteellisen pitkä aika. Tarvitsenkin jotain muuta ajateltavaa kuin koulu ja lopulliset angstini. Vaikka täällä kotona olisikin odottamassa Houkutuksen toinen osa.. Iski tosi paha addiktio, vaikka itse Houkutus alitti mun odotukset (ei niitä kyllä voi ylittää, jos joka tuutista hehkutetaan kuinka ihananloistavanuskomaton kirja se on). Koukuttava se kumminkin oli ja yleisesti kirjallisuuteen verrattuna parhaimmistoa. Vaikka kliseitä oli niin paljon, että se olisi voinut olla melkein vaikka mun kirjoittamaani.



(En välttämättä tykkää tuosta kuvanlaadun raiskaantumisesta kun nuo kuvat latautuu tänne. Noh, ei voi mitään.) En tiedä pystynkö viettämään leffailtaa rauhassa, kun tuo odottelee täällä kotona. Ja koko viikonloppu täynnä hommaa. Läksyjä, valokuvausta, läksyjä, läksyjä, joululahjaostosreissu Helsinkiin, läksyjä ja vähän lisää läksyjä. Tiedän että se menee lopulta siihen, että zero läksyjä, hundred Uusikuuta.

Tänään on näemmä kirjoitustaitojen osalta aika köyhä päivä. Ehkä se johtuu siitä, että mun hiuslakkani loppui tänään (terveisin en-ole-hiuslakka-addikti).

maanantai 1. joulukuuta 2008

houkutus houkutukseen

Taas vaihteeksi tylsyydentapoksi täyttelen muiden haasteita. Vaikka olisikin tuo Houkutus luettavana, onnistuin näemmä kehittämään niin pahan addiktion blogspottiin että oli pakko erota siitä vähäksi aikaa. (Tiedän, että sanoin etten ala Edward Cullen-ihkuttajaksi, mutta on se kyllä ihana.) No joo, pitemmittä puheitta tämmöinen kiva pieni juttu:

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998:
1. Olin söpö pieni pullaposkinen ekaluokkalainen.
2. Fanitin Spice Girlsia, omistin kaiken mahdollisen fanikaman mitä pystyi saamaan.
3. Olin elämäni ensimmäisessä (ja ainoassa) jälki-
istunnossa.


(Joo, erittäin söpöä.. enkä näytä ainakaan pojalta. Onnistuin autuaasti unohtamaan, että meillä oli koulukuvaus ja ilmestyin kouluun perus verkkaritcollegepaita-lookissa.)

Viisi vuotta sitten, vuonna 2003:
1. Heppatyttöily oli kova juttu.
2. Kirjoitin päiväkirjaa joka päivä (ette voi uskoakaan miten huvittavaa sitä on nykyään lukea).
3. Mulla oli vakituinen kaveriporukka ja oltiin niiq best friends 4evah.

Kolme vuotta sitten, 2005:
1. Olin aika ulkona kaikesta, kavereista meni välit poikki ja härösin muutaman jengin välillä. Onneksi tutustuin yhden kivan tyypin kautta muutamaan muuhun kivaan tyyppiin ja ollaan ystäviä edelleen.
2. Harry Potterit ja HP-ficit oli lööv. H/D-ihkutus oli jämähtänyt takaraivooni.
3. Omistin pelkästään vihreitä paitoja.

Vuosi sitten, 2007:
1. Porskutin iloisesti (...) lukion ekaa luokkaa. Angstasin kun en ollut samassa opintoryhmässä kuin kukaan yläasteaikaisista kavereistani. Onneksi oli Sami pelastamassa, etten kuivunut tunneilla yksin.
2. ”Löysin” Death Noten, tuon jumalaisen animen ja mangan (ja rakastuin Ällään..).
3. Olin kesällä 2007 ensimmäistä kertaa isosena ja s
ain uusia ihania ystäviä.

Tähän asti tänä vuonna:
1. Olen ollut välillä niin alhaalla angstin syvässä kuopassa kun voi olla, mutta olen myös hekumoinut sellaisessa onnellisuudessa jota en ole kokenut ennen.
2. Olen ollut kolmessa uusintakokeessa (ja kaksi oli fail, ah).
3. En ole saanut aikaan oikeastaan mitään merkittävää.

Eilen:
1. Tunsin suurta tyhjyyttä kun Big Brother loppui.
2. Odotin sinänsä tätä päivää, koska sain Houkutuksen lainaan. Muuten en olisi halunnut että tämä maanantai koittaa.

3. En tiedä lasketaanko eiliseksi, mutta nukuin viime yönä kaksi ja puoli tuntia.

Tänään:
1. Panikoin vanhojentanssitunnilla etten osaa askelia.
2. Kastuin läpimäräksi kaatosateessa ja kyrpiinnyin.
3. Nauroin Pilville kun se ei tiennyt mikä on viineri.

Huomenna:
1. Näen Sannan kunnolla hihii.
2. Menen onneksi vasta puoli kymmeneen kouluun.
3. Pakko lukea Euroopan valtioita. (Miksi ne täytyy opetella jo kolmannen kerran? Okeijoo, pitäisi ne varmaan tähän mennessä osata, muttaöhtuotajoo.)

Ensi vuonna:

1. Olen toivottavasti parempi ihminen. Ja henkisesti paremmassa kunnossa.
2. Menen katsomaan Dope Stars Inc.:iä ja Children Of Bodomia maaliskuussa.♥
3. Tanssin vanhojen tansseissa (toivottavasti jyräämättä kenenkään yli). Ja syksyllä murehdin englannin ylioppilaskoetta ja muutamia ylioppilaskuunteluita.

-

Yksi syy miksi halusin lukea Houkutuksen oli koko kirjasarjan upeat kannet. Oikeasti, en ole nähnyt tähän mennessä vielä hienompia kirjankansia. Okei, kummallinen syy haluta lukea kirja, mutta ne kannet vaan on niin silmiä hivelevän kauniit. Taitaa
olla aika taas palata Bellan ja Edwardin maailmaan. Vaikka olisi toki läksyjäkin tehtävänä. Ja paskat.


(♥ Syötävän kaunis kansi. Sarjan muidenkin osien kannet on aivan ihania. Nostan hattua sille joka ne on suunnitellut.)

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

bb-angst

Nyt se oikeasti iski naamalle, että Big Brother loppuu tänään. Siis ihan oikeasti loppuu. Siis tämän vuoden puolelta. Olen niin täysin koukuttunut tuohon typerään realitysarjaan, etten tiedä mitä teen enää joka päivä kello 22.00. Okei, arkipäivinä se aika olisi varmaan fiksu aika nukkumaan käymiselle, varsinkin kun joutuu heräämään luultavasti melkein koko ensi viikon puoli seitsemän. Ellei sää suostu näin yhtäkkiä lämpenemään vielä vähän, koska sitten voin jopa käyttää skootteriani ja saan puoli tuntia lisää nukkumisaikaa.
Tajusinpa juuri, että tässä on yhdeksän minuuttia aikaa ennen kuin alkaa Muodin Huipulle. Sitten pitäisi kytätä vielä Idols ja lopulta tuo surullisen kuuluisa Big Brother Talk Show viimeistä kertaa tänä vuonna. Enkä edes oikeasti ole mikään TV:n orja, varsinkaan enää kun Huippumalli Haussa loppui taas (siis sekä Jenkkien että Brittien. Raivostuttavaa.). Ei ole oikeasti enää mitään muuta katsottavaa kun Täydelliset Naiset, mitä en edes katso säännöllisesti, sitten tuo Muodin Huipulle, Idols (mikä myös loppuu kohta), sekä iki-ihana O.C. Enkä tiedä edes syytä miksi katson sitäkään. On tullut vaan katsottua kun nuo jotkut tulevat mukavasti tuntia ennen BB:tä. Täytyisiköhän oikeasti nyt sitten käyttää tuo TV:ltä vapaaksi jäävä aika vaikka läksyihin? Olisi ehkä ihan fiksua, jos mielin päästä tämän jakson kokeista läpi. Mikä on kyllä aivan täysin mahdoton tehtävä. (Piru vie kun hiirestä tuntuu loppuvan kohta patterit, argh.)

Luin jotain blogia (en nyt muista mitä niistä miljoonasta) ja näin, että joku oli tehnyt siellä haasteen missä oli kuvannut bloggausympäristönsä. Tylsyydestä kärsivänä päätin siis tarttua tähän ja alkaa ahkerasti kuvaamaan kirjoituspöytääni. En edes voisi hyvällä tahdollakaan sanoa itseäni bloggaajaksi, kirjoitanhan vasta toista (ja aivan yhtä sisällötöntä) entryäni, mutta tylsyys vaan tappaa. (Pitäisi kyllä kääntää yksi ruotsin kappale, kun saadaan tiistain tunti vapaaksi, mutta tietenkin koneella jumittaminen on kehittävämpää puuhaa.)

Niin, siinäpä sulokas datanurkkani. Muutama catch:
- taustakuvasta ei kannata välittää (kyllä, Juke on hyvin hot enkä jaksanut etsiskellä muutakaan tylsistyttyäni Ayaseen)
- hemaiseva Kanal Fem on pöydälläni muistuttamassa minua sen ruotsin kappaleen kääntämisestä
- koirakaiuttimet ovat parhain juttu ikinä mitä olen saanut (äiti osti ne viime vuonna isäpuolelle joululahjaksi, mutta mun onnekseni ne eivät sopineet isäpuolen tietokoneeseen, ha)
- iPod = ♥
- hattiwatti-hiirimatto oli ihana löytö Suomalaisesta kirjakaupasta kun olin kauan tuskaillut itse tekemäni Dani Filth (Voi kuinka muistelenkin kauhulla Cradle Of Filth öriöri-aikakauttani. Eikä siitä ole edes kun pari vuotta. Hyh.) -hiirimaton kanssa niiiin kauan. (Itse tekemällä tarkoitan, että teurastin yhden Polluxista tulleen hevoshiirimaton ja lämäsin Dani Filthin kuvan kontaktimuovilla hiirimaton pohjaan. Se ei vaan tässä ajan saatossa ole enää oikein toiminut, kontakti on kulunut ja kupruuntunut ja lopulta hiiri ei enää liikkunut siinä.)
- äiti toi tuon kuvan oikeassa yläkulmassa näkyvän unisiepparin Kreikasta ja se vieläkin vähän etsii paikkaansa huoneessani

Mun muutama muuttui taas miljoonaksi. Ajatukset vaan vähän harhailee kun vilkuilen tuota Muodin Huipulle -ohjelmaa tässä samaan aikaan toisella silmällä. Ja kohta pitää alkaa rullailla kolmosen ja subin välillä kun Idols alkaa. Puoli kahdeksan ja kahdeksan väli menee siis aika sekavaksi. Kannattaisi varmaan pikkuhiljaa lopetella. Ehdin varmaan vielä tässä mainoskatkon aikana käydä pyydystämässä muutaman joulutortun jääkaapista.

(Äää, sekoan kun tossa Muodin Huipulle -ohjelmassa tehdään tanssiaispukuja, ja mua vaan kauhistuttaa ajatus, etten saa minkäänlaista pukua vanhojen tansseihin. Pitäisi suunnitella se itse, isäpuolen äiti toteuttaa. Mulla ei ole hajuakaan siitä mitä haluaisin. Ja pitäisi löytää paikka mistä saisi halpoja, mutta hyviä korsetteja. Morticia ei siis kelpaa, ei todellakaan. Mulla nimittäin olisi yksi Morticia-korsetti, mutta se on aika.. mielenkiintoinen. Ja siinä ei ole edes nyörejä. Kuolen.)

lauantai 29. marraskuuta 2008

öö

Hmm. Kun tietäisinkin miksi perustin blogin. Tai että mikä tän blogin tarkoitus on. Ehkä kyllästyin katsomaan sitä loputonta ininää mitä livejournalini on pullollaan. Voisin yrittää tehdä tästä jonkinlaisen ininävapaan vyöhykkeen, mutta luulen että mun taidoillani se ei onnistu. Ajattelin ensin, että tännehän voisin vikistä ihan anonyyminä, mutta ei tällä mun kirjoitustyylilläni tuntemattomana pysytellä, joten moi.

Noh, voisin vaikka nyt vuodattaa tähän, kuinka paha pakkomielle mulla on muotiblogeihin, vaikka en oikeastaan ole edes pätkääkään kiinnostunut muodista. Ainakaan sillä tavalla, että näyttäisin sitä muille. Enkä todellakaan näytä siltä, että olisin. Perusvaatteet nimittäin bändipaita, liian vanha kulahtanut huppari ja ne mustat housut, jotka on tällä hetkellä rikki. Kaapissa on niiden lisäksi toiset melkein samanlaiset - mutta ärsyttävän löysät ja leveälahkeiset, tulee liikaa mieleen ysikytluku, miesten vaaleansiniset farkut (tiedän kuinka houkuttelevalta kuulostaa.♥), jotka oikeastaan ostin yhtä cosplayasuani varten, kahdet mustat farkut (tällä hetkellä luultavasti liian pienet, koska olen taas vaihteeksi paisunut), verkkarit joita kulutan kotona, sekä bondagehousut, joita en ole käyttänyt varmaan vuoteen. Jonkun pitäisi varmaan opettaa mua käyttämään vaatteita. Tuppaan nimittäin tekemään niin, että käytän samoja vaatteita päivästä toiseen niin kauan kunnes ne kuluvat puhki. Ja vielä sen jälkeenkin..
(kuvatodiste:)


(Huomaa toki huikaisevan hehkeä kulunut väri! Joskus tuo oikeasti oli mustanharmaa. Nykyään jokin ruskeanharmaansekainen. Okei, annetaan tuolle
hupparille krediittiä, se on palvellut mua kaksi vuotta uskollisesti ja se on edelleen lempivaatekappaleeni. Vaikea uskoa, I know.) Ja joo, nyt viimeisetkin ihmiset jotka tietävät mut tunnistavat mut aivan satavarmasti, mulla sattuu olemaan tuo nimittäin suunnilleen joka päivä päällä.
Niin, mitähän mä nyt olin selittämässä ennen tätä h
uppariepisodia. Niin, muotiblogit. Olen vaan jotenkin tosi pahasti onnistunut koukuttamaan itseni tällä hetkellä viiteen eri muotiblogiin, nimiä nyt vielä mainitsematta. En todellakaan tajua miksi. Tein myös tuossa noin kuukausi sitten asian mitä en ole tehnyt aikoihin. Kävin shoppailemassa. Se ei tosiaankaan ole mun hommaa, yleensä meinaan kuolla ja läkähtyä jo ekan vaateliikkeen sovituskopissa, kun vaatteet ei mahdu päälle. Olen tässä viimeisen parin vuoden sisään shoppaillut tasan nettikaupoissa ja Seppälässä, siellä on nääs varmaan ainoat housut mitkä mahtuu päälle.. Ainiin, ja pakko mainita myös Tarjoustalo. Aika glamouria, tiedän. Muttaniin, tuossa vähän aikaa sitten lähdin kaverini kanssa Helsinkiin ja astelin urheasti Gina Tricotiin vakaana päätöksenäni ostaa ihan oikeasti vaatteita. Okei, budjetti ei ollut kovin huima, olin säästellyt puhelinmyynnillä (itsemurhatyö, en muuta voi sanoa) ansaitsemani rahat, muutamat keikoilta säästyneet rahat, yhden kuun opintotuen ja viime kesän huiman 75 euron isospalkan, joten oli siinä rahaa käytettävissä vajaa parisataa. Mutta pihi kun olen, olin varma, etten saisi tuhlattua pariakymppiä enempää, ja senkin vaan silloin jos eksytään Fantasiapeleihin. Mutta ei, menin ja yllätin itseni. Raahasin sovituskoppiin kasan paitoja (okei, niitä oli ehkä kolme) ja päädyin jopa ostamaan kaksi. Pipo ja huivi lähti myös mukaan sellaisena viime hetken "pakko saada jotain muutakin" -ostoksena. Kaverilla oli vähän enemmän ongelmia, vähemmän rahaa ja aivan liikaa vaatteita mitä olisi halunnut ostaa. Nostan kyllä kaverilleni hattua, se tyttö osaa pukeutua. Kyllä ne ongelmat siinä ratkesi, kun lainasin muutaman kympin. Sain haalittua koko reissulta mukaan kyllä myös jotain pientä turhaa krääsää ja Carlingsissa piipahtaessa (siinä vaiheessa olin jo päättänyt etten osta oikeasti enää yhtään mitään) eräs huivi oikein huusi mulle, että se täytyi ostaa. Kerettiin me jo poistua koko kaupasta, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin, että sain lunastettua sen omakseni. Se on pirun lämmin. Ja ehkä söpöimmän värinen. Voisin kaivaa jotain kuvamateriaalia, mutta jalat sanoivat kyllä nyt itsensä irti. (Joo seliseli, matkaa vaatekaapille puoli metriä, kamera pöydällä käyttövalmiina.. Mutku niiden kuvien siirtäminen koneelle on liian työlästä kun on niin vähän usbireikiä!)

Öö, selitinkö mä tosiaan shoppaamisesta noin paljon? Eh, lol. Yritän edelleen miettiä tän blogin syvintä tarkoitusta, mutta luultavasti se ei tuo itseään esille koskaan. Ehkä tästä vaan tulee sekalainen jauhanpaskaakoskaeiolemuutakaantekemistäjakirjoittaminenonkivaa -blogi. Muotiblogi olisi oikeasti kiva, mutta ei ole oikein resursseja siihen. Tai oikeastaan se kiikastaa vaan tosta mun vaatekaapin yksipuolisuudesta. Ja tuntuu kummalliselta että mä kuvailisin jotain päivänasuja. Ei taida oikein toimia. Eikä ole ehkä ihan mun juttuni. Ei todellakaan.
Pitäisi ehkä opetella käyttämään tätä koko blogisysteemiä ennen kun alkaa miettiä mitään syvempiä tarkoituksia. Ulkoasun muuttaminen olisi sinänsä kiva asia, mutta mä en todellakaan ole mikään kamalan taitava koodaamaan, enkä muutenkaan os
aa tehdä yhtään mitään. Joutunen siis tyytymään tähän perusmustaan niin kauan kun tajuan, että "oho sen oiskin saanu muutettuu tosta yhestä nappulasta".

Onkohan tälle jotain pituusrajoitusta? Tästä taitaa nimittäin tulla aika pitkä. Oonkin tuossa angstaamisen ja muun turhan lomassa unohtanut kuinka paljon tykkään kirjoittamisesta. Varsinkin aivan täysin turhasta itsestään jauhamisesta. Vaikka mä en tunnekaan olevani mitenkään mielenkiintoinen, niin silti jostain syystä kummallista
juttua löytyy. Esimerkiksi se, että nyt tuntuu siltä, että on pakko mainita, että leivoin tänään joulutorttuja (= valmiit torttupohjat kaupasta, vähän veitsellä leikkimistä, taittelua, voitelut ja hillot kehiin ja tadaa!)!


Nam. Osaan mä sentään jotain tehdä. Tuohon nuo mun keittiötaitoni oikeastaan rajoittuvatkin, osaan just ja just ehkä ton lisäksi paistaa jauhelihaa. Taitaa siis koittaa doom kun muutan pois kotoa, kun tajuan että ei tolla pelkällä jauhelihalla kauhean pitkään eletä terveenä. Onneksi tässä nyt on noin pari vuotta henkistä valmistautumisaikaa. Järkyttävä ajatus että ensi vuonna tähän aikaan taitaa olla ylioppilaskokeisiinvalmistautumispaniikki päällä. Oikeastaan panikoin jo nyt matikan etenemisesteeni ja tämänhetkisen biologiankurssini takia ehkä eniten. Hei oikeasti, kuka tarvitsee tietoa siitä mitä on osmoosi ja mitoosi ja meioosi ja proteiinisynteesi ja vaikka mikä? Okei, meillä on ollut vasta ensimmäinen tunti, mutta nyt olen jo vaipunut epätoivon syvään kuiluun. Ensimmäinen biologiankurssikin vain rimaa hipoen läpi, ja se oli sentään tuhat kertaa helpompi kuin tämä. Hyh. Ehkä pitäisi kumminkin panikoida tuon matikan takia eniten.. Ensi jaksossa kolmosen uusintakurssi matikkaa samaan aikaan ihan uuden vitoskurssin kanssa plus vielä päälle kaksi historian kurssia. Ei tunnu oikein toimivalta. Unohtamatta tietenkään sitten kaikkea muuta. Ah. Lukio, mikä ihana valinta. (En halua edes ajatella mitä siitä tulee jos tosissaan pääsen yliopistoon, jos nyt olen jo näin paska. Paitsi että se kyllä on tuolla jossain hamassa tulevaisuudessa, taidan nimittäin päästä kirjoittamaan ylioppilaaksi vasta älyttömän monen vuoden päästä. Kannattaa olla huono.)

Noniin, nyt on pakko miettiä jotain kivempaa. Esimerkiksi sitä, että joulu on kohta. Joulu on ihana. Mä vaan niin tykkään siitä tunnelmasta ja ruuasta ja ei
ne lahjatkaan ole pahitteeksi (tunnen itseni niin 10-vuotiaaksi pojaksi kun odotan aattoa silmät kiiluen, koska olen toivonut lahjaksi Nintendo DS:ää..). Äiti kaivoi innoissaan joululiinat ja verhot ja pyyhkeet ja osan härpäkkeistä tänään esiin, kun totesi pienen pohdinnan ja mun kannustukseni jälkeen, että joulukuun ensimmäinen päivä on ylihuomenna.


Jouluinen keittiömme. (Kuvanlaatu vähän on mitä on, rakas kamerani ei oikein tykkää pimeästä, ja salamavaloon en sorru, en todellakaan hyi.)

Hitto, tajusin oikeasti vasta nyt kuinka paljon kello on. Tai siis eihän se sinänsä ole paljoa, mutta muistaakseni aloin kirjoittaa tätä merkintää joskus BB:n loppumisen aikoihin (Joo, myönnän olevani täysin koukussa siihen. En oikeasti tiedä mitä teen, kun se loppuu. Ja valmistautumisaikaa ei ole enää paljoa, sen loppumiseen on nimittäin jotain 23 tuntia. Apua.), ja kello on nyt jo puoli yksi. Mikä tarkoittaa sitä, että huomenna on koulua. Yh. Taas viikonloppu kului liian nopeasti. Okei, on vielä koko sunnuntaipäivä aikaa, mutta silti. Sinänsä haluaisin, että olisi jo maanantai, koska saan lainaksi Houkutuksen. Katsottiin Twilight-leffa yhden kaverin kanssa (laittomasti ladattuna, mutta ollaan nyt vaan hiljaa siitä..) torstaina ja ajattelin että täytyyköhän mun nyt lukea ne kirjat, kun ne tuntuvat olevan kaikkien mielestä "niiiiiiiin ihania". En kyllä halua ruveta Edward Cullen-ihkuttajaksi, vampyyrit on kyllä muuten aika jees.
Niin tuosta maanantaista piti vielä, tuo Houkutus on siis oikeastaan ainoa houkutteleva (ehe ehe, oon tosi hyvä sanaleikeissä, keksin tosi hauskoja) asia, muuten ei kyllä tosiaankaan huvittaisi hilata itseään sängystä ylös. Maanantaina on kaikenlisäksi viimeisellä tunnilla ensimmäiset vanhojentanssiharjoitukset, ja mä olen ihan toivoton tanssija. Yhdellä sellaisella etukäteisvalmentautumistunnilla mikä oli aikaisemmin syksyllä feilasin jopa valssin niin täysin, etten tiedä miten kykenen sitten niihin muihin tansseihin. No, ehkä se siitä tässä syksyn aikana. Iso paino sanalla ehkä.

Pitäisiköhän kuvitella tässä käyvänsä nukkumaan vielä joskus tässä ihmisten aikoihin. Satun vaan olemaan tosi huono nukahtamaan ja sitten vielä kaiken lisäksi maailman pahin aamuihminen. Haulikosta tulee päähän jos tulee joku herättämään joskus aikaisemmin kun on pakko herätä.

Ehkä koetan mennä nukkumaan. (Mitä mä tässä itseäni huijaan, kumminkin popittelen tässä Negativea vielä monta tuntia päivitellen IRC-Gallerian etusivua sekunnin välein vain nähdäkseni tekstin "Sinulle ei ole uusia kommentteja.".)

En varmaan itsekään enää jaksa lukea tätä. Huoh.


("Ota nyt kunnolla et kurkku aukee!"
"Se on jo auki!"
"Ota sitä!"
"Vitun Nasse-setä."
Hmmh, en olis niin varma, että tää Negativen kuunteleminen on kamalan kehittävää yhdeltä yöllä.)