perjantai 26. maaliskuuta 2010

i'm free

Vihdoinkin kaikki kirjoitukset ovat ohi. Pari viimeistä kuukautta olen kulkenut stressinsekaisessa sumussa, itkeskellen ties mistä typeristä asioista. Maanantaisten ruotsinkirjoitusten jälkeen stressimäärä nousi potenssiin kymmenen, koska lakin saanti on melkeinpä ruotsista kiinni. Muissa aineissa kuitenkin luulen sen verran pärjääväni, että läpi pääsen. Stressin takia psykologian lukemiseni meni oikeastaan täysin hukkaan (mikä vituttaa, luin nimittäin paljon), enkä luultavasti pääse tavoitearvosanaani, mutta tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tänään siis oli tosiaan tuo psykologian koe, johon jaksoin keskittyä puoleenväliin asti. Loput tehtävät lähinnä hutaisin, jotta pääsisin salista nopeasti pois. Kokeen jälkeen kävin koululla tarkistamassa, ovatko ruotsin alustavat tulokset tulleet, ja olivahtan ne. Tunsin valuvani syvään epätoivoon, kun sain yhteenlaskettua pistemääräni. 89. 89. Sillä en voinut edes kuvitella pääseväni läpi. Säntäsin sitten kotiin itkeskelemään, surkuttelemaan itseäni ja vellomaan itsesäälissäni. Olen kokenut niin paljon epäonnistumisen tunteita opiskelun saralla, että odotuksenikin ovat yleensä todella matalalla. Kaikenlisäksi teen typerimmän virheen kaikista - vertailen itseäni ja omaa suoriutumistani muihin. Ja se ei todellakaan ole ollut mun mielenterveydelleni hyväksi. Mulla on todella ihania ystäviä, ja joskus tunsin surkean koulumenestykseni takia, etten ole ystävieni arvoinen. Kaikkien mun ystävieni koulumenestys on loistavaa, he ovat älykkäitä ja ymmärtävät muutenkin sellaisia asioita, joita mä en voisi ikimaailmassa edes kuvitella ymmärtäväni. Ja kyllä, mä tiedän, että on typerää vertailla itseään, ja etenkin ystäviinsä. Ja mä tiedän, että ei koulumenestys ole mikään arvon mittari. Joskus kävin vain todella matalalla.
Mutta takaisin niihin ruotsin tuloksiin. Itkeskelin siis koko päivän surkeaa menestystäni, ja mieleni madaltui yhä enemmän, kun aloin lueskella (pitkästä aikaa!) muita blogeja, joissa hehkutettiin sitä, että jee ylioppilasmekko saan lakin ihihii saan ällän kaikista aineista (toim. huom. en tarkoita tätä mitenkään pahalla, enkä myöskään kohdista tätä ketään kohtaan). Sitten paikalle tuli Sanna. Mun pelastava enkelini. Aloin purkamaan hänellekin sydäntäni, ja hän sitten totesi siihen, että "Ai sait yhteensä 89p?".
...hetken olin siinä sitten hiljaa, ja sitten mulla välähti. Ruotsissahan oli tosissaan myös kuuntelu. Aloin suorittamaan päässäni villejä laskutoimituksia (89+40.......) ja tajusin, että mun pisteethän yltävät kevyesti läpipääsyyn! Minä idiootti en ollut tajunnut koko kuuntelun pisteitä, olin niin valmistautunut pettymykseen, että vastaanotin sen ilman suurempia ajatuksia.
Ja muuten, annan keksin jos joku jaksoi lukea koko litanian!

Anteeksi, mun oli aivan pakko purkautua tästä, mulla on oikeasti ollut niin bipolaarinen päivä. Nyt mäkin voin kuitenkin liittyä juhlivaan joukkoon, ja julistaa, että: kyllä se lakki sieltä (luultavimminkin) tulee! Enäähän ovat jäljellä psykologian tulokset, ja uskallan olla kuitenkin varma, että kyllä se varmaan läpi menee. Toivoahan sopii. En edes halua kuvitella, mikä romahdus siitä tulee, jos huomaan saaneeni jokaisesta tehtävästä yhden pisteen, enkä pääse psykologiasta läpi...

Ihanaa, kun voin olla hetken hiljaa, ja kuunnella, kuinka mun päässäni humisee pelkkä tyhjyys. Ihanaa istua tässä tietokoneella, ja miettiä, että mun ei tarvitse enää lukea (hei Caroliina, muistanet ne yliopiston pääsykokeet?). Pakko nauttia tästä nyt, kun vielä voin.

Pääsen ehkä pikkuhiljaa taas palailemaan bloginikin pariin, kunhan hankin jostain itselleni elämää. Rakas ihana Nallemme tulee viikon päästä, joten siinähän sitä elämääkin sitten riittää. On meillä kyllä tälläkin hetkellä suloinen karvainen kaveri Angela hoitokoirana, se on kovin hellyttävä.

Nyt aion kuitenkin nauttia hyvästä musiikista pitkästä aikaa. Seuraavat kappaleet eivät kuitenkaan kuulu kuuntelemieni listaan. Pyydän syvästi anteeksi niiltä, jotka pitävät, mutta itse en vain kaikessa yksinkertaisuudessaan näitä voi sietää.

Day 02 - Your least favorite song aka biisit, jotka ovat ärsyttäviä ja jäävät renkuttamaan päähäni päiväkausiksi

Rihanna - SOS


Eric Prydz - Call On Me


Günther - Touch Me


among others. Onhan noita.

Nyt taidan mennä nukkumaan ja nukahtaa nopeasti ja stressittömästi ensimmäistä kertaa kuukausiin. ♥ Huomenna lähdetään sitten kuvailemaan taasen, minä tosin tällä kertaa kuvausassistentiksi, en oikein luota kuvaustaitoihini tällä hetkellä. Kuvaajanahan toimii siis mun Sannani, ja malleina meillä ovat Mira ja Anni. Tai siis anteeksi, Kiina ja Venäjä. Menikö oikein? 8D

Bon nuit~

maanantai 22. maaliskuuta 2010

np. nirvana - oh, me

Mulla ei edelleenkään oo minkäänlaista inspistä postata, mutta ajattelin nyt tulla taas huhuilemaan, että yhä olen hengissä, enkä valunut tuskissani ruotsin kirjoituksissa pulpetin alle ja kuollut sinne. Ei näytä ruotsi kovin hyvältä tällä hetkellä, ja se jos mikä on piristävää, kun lakki jää saamatta sen takia. Jee. Ihan kun mä jaksaisin ton vielä uusia. Argh.
But enough with the whining, löysin tämmössen kivan jutun, ja ajattelin että tää voisi olla mukava tehdä. Tosin luultavasti vähän fuskaan tämän kanssa, enkä laita uutta joka päivä, koska tuntuisi typerältä tehdä mitäänsanomaton postaus pelkästään tuollaiselle.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you can dance to
Day 09 - A song that makes you fall asleep
Day 10 - A song from your favorite band
Day 11 - A song that no one would expect you to love
Day 12 - A song that describes you
Day 13 - A song from your favorite album
Day 14 - A song that you listen to when you’re angry
Day 15 - A song that you listen to when you’re happy
Day 16 - A song that you listen to when you’re sad
Day 17 - A song that you want to play at your wedding
Day 18 - A song that you want to play at your funeral
Day 19 - A song that makes you laugh
Day 20 - Your favorite song at this time last year

Ja huijaan heti tämän ensimmäisen kanssa, on aivan mahdotonta laittaa vain yksi.

Day 01 - Your favorite song

Amy Macdonald - Don't tell me that it's over
Tämän on suhteellisen uusi suosikki, Amyn ääni on jotain niin kaunista, että on vaikea olla pitämättä.

Adam Lambert - Aftermath
Oli vaikea valita Adam Lambertin biiseistä suosikkia, mutta tähän päädyin. Syytä en osaa sen kummemmin sanoa.

Utada Hikaru - Passion
Tämä on yksi niistä all-time-favoriteista. Pure love. Tuo ihania muistoja mieleen.

Girugamesh - Freesia
Mä en nyt jostain syystä osaa selittää näihin mitään. Tämänkin on vain ihana. Lame.

Dope Stars Inc. - Lost
Nostalgiavyöry. Muistan, kuinka aloin itkeä yhdellä keikalla, kun tämä biisi alkoi soida. Good times. :-D

Mulla on oikeasti todella paljon suosikkeja, ja tässä oli vain pikkiriikkinen murto-osa. En vain viitsinyt tunkea tähän kaikkia kolmeatuhatta.

Taidan rojahtaa nyt tuonne sängyn pohjalle vaikkapa psykan kirjan kanssa, jos nyt kuitenkin pääsisin niistä kirjoituksista läpi. Ynh.

ps. Arvonta!

torstai 18. maaliskuuta 2010

when you came in the air went out

Ajattelin laittaa ihan tällaisen pienen välimoin, että oon ihan elossa vielä ainakin näillä näkymin. Ei ole tullut postattua syystä että

- yo-lukeminen tappaa mut
- mulla on aivan helvetillisen kamalan hirveä yskä edelleen, ja olo ei tunnu siksi kovin virkeältä ja inspiroituneelta
- olen näyttänyt joka päivä aika kamalalta, joten siksi asuja tai muitakaan pärstäkuvia ei ole näkynyt hetkeen
- kaikki se aika, jonka olen jaksanut olla koneella olen viettänyt YouTubessa meikkivideoita katsellen ja Twitterissä valitellen kärsivää oloani
- mulla on ollut joku paha asennevamma blogiani kohtaan tässä lähipäivinä, oikein mikään siinä ei miellytä mua, kuvat, teksti, laatu, asiat, aiheet, kaikki on tuntuneet niin typeriltä

Eli siis lupaan kyllä sen, että sitten kun kirjoitukset ovat jokseenkin ohi ja kun olen tästä tervehtynyt, niin palailen taas blogin pariin, koska en oikein itse pysty elämään ilman sitä. Ja jätän nyt hautumaan tämän angstin omaa blogiani kohtaan, saa nyt nähdä teenkö asialle sitten oikeasti jotain, ja mitä asialle tekisin.

Nyt kuitenkin menen tekemään jotain vähemmän järkevää, eli litkimään yskänlääkettä, katselemaan Housea ja syömään vanhoja irtokarkkeja. (Olen muuten luvannut itselleni myös sen, että sitten kun tuo kevät tuosta oikeasti meille tulee, niin teen jonkinsortin elämäntaparemontin. En nyt tiedä sitten mitä siitäkään tulee, mutta ainakin nyt olen tosi innoissani siitä. Olisihan se jo vähän aikakin, tätä menoa mä painan 300 kiloa kun täytän 25. :--D Ja olisi muutenkin kiva edes joskus tuntea olonsa mukavaksi omissa nahoissaan. Mutta katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.)

ps. Oon ihan rakastunut tähän Jace Everettin Bad Things -veisuun. 8D Ainahan mä olen rakastanut countrya...

maanantai 15. maaliskuuta 2010

we are the world, we are the children

Mä en ollut iloinen aamulla, koska piti herätä aikaisin esseekokeen takia.
Mä olin iloinen, kun kokeessa oli jopa muutamia tehtäviä, joihin olisin osannut vastata.
Mä en ollut iloinen, kun ensimmäiset puoli tuntia koeajasta meni yskimiseen. Siis ihan valehtelematta.
Mä olin iloinen, kun sain alkuun aikaan ihan siedettävää tekstiä.
Mä en ollut iloinen, kun käteen alkoi sattua puhtaaksikirjoittaessa.
Mä olin iloinen, kun pääsin poistumaan koesalista.
Mä en ollut iloinen, koska loppujenlopuksi tunsin kirjoittaneeni tyhjänpäiväistä sontaa.
Mä olin iloinen, kun mulle tuli tekstiviesti, että H&M-paketti on tullut postiin.
Mä en ollut iloinen, kun autossa oli niin kylmä.
Mä olin iloinen, kun paistoi aurinko.
Mä en ollut iloinen, kun ajattelin taas essekoettani ja menin lueskelemaan abitreeneistä kommentteja. Tunsin siinä vaiheessa itseni tosi tyhjäpääksi.
Mä olin iloinen, kun H&M-paketissa tulleet kengät ja hame olivat sopivia. (Yksi paita oli loppu ja yhdet kengät tulee toukokussa, jee.)

Teippasin Mynthon-askini, eikä multa edes loppujenlopuksi katsottu edes eväsrasian sisälle tai penaaliin. Päteviä opettajia.

Postissa tuli myös huutamani korvikset.

Mä olin iloinen, kun vein Jonnin keskustaan ja aurinko paistoi ja popitin Adam Lambertia täysillä autossa.

Enää en ole iloinen, kun pitäisi lukea. En jaksa enää.

Musta tuntuu, että kylkiluut menee kohta poikki, kun yskin niin paljon... Tosi kivaa. Kai tässä nyt pitäisi sitten taas alkaa lukea. Miten jokin asia voikin tuntua niin vastenmieliseltä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

sing for the laughter, sing for the tear

Olen juhlinut tämänpäiväistä lämmintä säätä ja osittaista auringonpaistetta sisätiloissa neuropsykologian hellässä huomassa. Lukeminen on kumminkin ollut ihan siedettävää, kun sain viettää eilisen illan, yön ja tämän aamun kultani kanssa. Ostettiin illalla yhteensä 16 eurolla irtokarkkeja ja pelattiin korttipelejä ja Arvaa kukaa. Sanna lähti tuossa ennen kahta töihin, ja mä lähdin vähän sen jälkeen hakemaan pikkuveljeä koulusta (joka on nyt yhtäkkiä päättänyt, että lähtee yläasteen jälkeen Hämeenlinnaan opiskelemaan varastomieheksi. Woot?) ja sitten kotiin palatessamme tajusimme, että autotalli tulvii, koska viemäri on umpijäässä. Siinä sitten yritettiin äyskäröidä vettä pois autotallista, jonka lattia oli ärsyttävän vino. Argh. Olen tänään myös ahkerasti siivonnut, ja järjestänyt pyykkinarulta ottamilleni sukille anonyymien sukkien kerhon, koska en tiennyt, kenen ne sukat ovat. Joskus mietin, että miten mut on edes päästetty lukioon, kun mun huumorini tasokin on noin köyhää.

Loppupäivän olenkin sitten piirrellyt aivoja.


Neuropsyka on ihan nyyh, kun olen siitä koko ajan aivan pihalla. Ruotsin lukeminen jäi vähän laihaksi, kun hankin itselleni niin kovan päänsäryn tuosta psykologiasta. Mutta huomenna perehdyn sitten tuohon ruotsiin. What a joy.


Jostain syystä olisi kaikesta huolimatta tehnyt mieli lukea mielummin Trendiä/Companya/Dead Until Darkia, tai sitten katsoa mielummin Housea/digiboksilleni tallennettuja sarjoja.

Nyt taidan liueta katselemaan vielä Salkkareita ja muuta kivaa. Adios.

ps. Jee, voitin Yummy-Jennin huuto.net-kohteista itselleni monta paria ihania korviksia. Hihii.
pps. Arvonta!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

you make me wanna listen to music again

np. Paloma Faith - Romance Is Dead

Nukuin viime yönä melkein 16 tuntia. Oscareiden johdosta valvoin koko toissayön, joten olin rättipoikki ja kuukahdin ihan täysin joskus ennen yhdeksää heräämättä kertaakaan yöllä.
Postaaminen on kyllä pyörinyt mielessä, mutta eilen olin aivan liian väsynyt ja tänään olen ollut laiska. Musta tuntuu edelleen, että saan kaiken kuulostamaan typerältä kirjoittaessani suomeksi, ja olen pohtinut täytyisikö harkita kielen vaihtoa. Se on kuitenkin vasta harkitsemisasteella.
Mulla ei ole oikeastaan edes mitään asiaa, kamera on pysytellyt laatikossa viime päivät, eikä sillä ole kyllä ollut mitään tehtävääkään. Asujanikaan en ole jaksanut kuvata, koska ne ovat niitä samoja vanhoja, ja vaikka olevinaan ostelen vaatteita koko ajan, tuntuu, ettei vaatekaapista löydy mitään kivaa. Luultavasti tuttu tunne monelle muullekin.

Ihan välihuomautus, katselen tässä samalla toisella silmällä Late Night With Jimmy Fallonia, ja hänellä sattuu olemaan vieraanaan Robert Pattinson... Voi tuota kiljumisen määrää oikeasti. Oh god. (Okei, myönnetään, mä olin aivan umpirakastunut Pattinsoniin, kun näin Harry Potter and the Goblet of Firen. Mulla oli sen kuva seinällä siinä lähellä Orlando Bloomia. Ah.)

Tänään Nallesta oli laitettu aivan uskomattoman suloinen kuva nettiin. ♥ Nämä yli-ihanat kuvat vain vaikeuttavat odotustani. Haluan pikkuisen jo kotiin!

©Minna Laine

Huomenna täytyy aamulla kammeta musiikintunnille, ja sen jälkeen ajattelin raahautua kirjastoon lukemaan ylppäreihin, kun kotona on jotenkin kamalan vaikea saada mitään aikaiseksi. Ja huomenna Sanna♥ tulee meille yöksi pitkästä aikaa. Jotain kivaakin siis huomenna luvassa.

Taisin oikeasti nukkua viime yönä liikaa, kun nyt ei väsytä yhtään.

ps. Arvonta.
pps. Mulla on vakaa aikomus kyllä saada aikaiseksi parempia postauksia tulevaisuudessa, aina ei vain voi jaksaa.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

how you fall doesn't matter, it's how you land

Musta tuntuu, etten mä osaa ilmaista itseäni kunnolla suomeksi. Suomessa on liian vähän synonyymeja, ja jotkin asiat, jotka voisi englanniksi ilmaista yhdellä sanalla, tarvitsevat suomessa kokonaisen lauseen. What's the point?

Tämän päivän olen kuluttanut lähinnä psykologian kirjojen parissa, huominen tentti painaa auttamatta päälle.

Äiti teki mulle ylimakean kaloripommin piristämään luku-urakkaa. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes koko annoksen makeus alkoi tuntua takaraivossa asti, jo olisi tehnyt mieli lähteä tervehtimään vessanpönttöä...

En ole oikein edelleenkään varma, miksi menen koko tenttiin, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Se vaan on tosin ehkä hieman noloa, että kaikki muut (meitä on tentissä kuulemma juhlalliset neljä) ovat lukeneet perseensä puhki, ja minä olen tehnyt kaikkea muuta kehittävää, kuten katsonut Housea, syönyt, lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä blogeja, syönyt, löytänyt kymmeniä ja taas kymmeniä uusia blogeja, huokaillut joidenkin valokuvien kauneutta, syönyt, katsellut YouTubesta Tyra Banks -show'ta ja lueskellut paranormaaliblogia. Voisihan sitä aikansa järkevämminkin käyttää.

Kävin perjantaina musiikin tunnin jälkeen Seppälässä metsästämässä hametta, josta Noora blogissaan kertoi. Jouduin pettymyksekseni huomaamaan, että hameesta ei ollut (ainakaan vielä) myymälässä mustaa versiota, eikä koko hame oikein istunut mulle mistään suunnasta. Ostin siis itselleni lohdutukseksi muutaman kynsilakan ja aivan ihanat korvikset. Tuli heti parempi mieli.
Kävin vielä Prismassa ostamassa kullalleni syntymäpäivälahjan, kun vielä muistin ostaa sen. Kerrankin mulla on lahja valmiina ajoissa.


Mua harmittaa, kun Oscar-gaala tulisi ensi yönä, enkä periaatteessa oikein voisi katsoa sitä aamun tentin takia. Toisaalta unirytmini on taas heittänyt häränpyllyä, joten olen varmaan yhä hereillä kello neljä yöllä. Zero unta ja kouluun aamulla kahdeksaksi ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Ja huomenna on tosiaan ne kullan synttäritkin, enkä viitsisi nuokkua puoliunessa. Saa nyt nähdä miten käy.

Nyt taidan palailla taas tuonne psykologian kirjojen hellään huomaan, tämän pieni tauko on venähtänyt kohta puolentoistatunnin mittaiseksi.

torstai 4. maaliskuuta 2010

thoughts

Mulla on nyt monta eri mieletilaa päällä yhtä aikaa, ja tämä on tosi psykedeelistä.

Aloitan ihan periaatteellisesti pinnallisimmasta.

Ärsyttää, koska mun tukkani on lättänä kasa klönttejä. Se on kasvanut yli mallistaan, se kaipaa kipeästi värjäystä, koska juurikasvu lisää efektiä siitä, että kaljuunnun, se on aivan liru ja menee pitkin päätäni ja se kihartuu kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin, ja se ei todellakaan näytä hyvältä, uskokaa vain.
Ärsyttää myös aivan näiden perinteisten naisten vaivojen takia, minkä johdosta mun mahani tekee itsemurhaa joka toinen sekunti, kun se ei yritä tappaa muita sisäelimiäni säteilemällä kipua koko kroppaan.

Ihan välivaroitus, tämä on aika raskasta settiä. Jos et ole sellaisella tuulella, scrollaa tämän kohdan ohi.

Suututtaa, koska tässä maailmassa on liian paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät välitä toisista ihmisistä, tai jotka oikeuttavat jollain tavalla muita ihmisiä vahingoittavan käytöksensä. (Eräs Sannan linkittämä biisi muistutti mua tästä asiasta entisestään.)
Mä olen todella kiinnostunut sarjamurhaajista (en millään kierolla tai sairaalla tavalla, no worries) tai muuten vain näistä sekopäistä, jotka päättävät muiden ihmisten elämiä napsauttamalla sormiaan. Mä olen kiinnostunut syistä näiden kamalien tekojen takana ja mä olen kiinnostunut henkirikollisten mielenliikkeistä. Kriminaalipsykologia kiehtoo mua omalla tavallaan, mutta joka kerta kaiken tekemäni pohdinnan jälkeen mietin vain, millainen mieli täytyy ihmisellä olla, jotta tekee jotain niin raakaa.
Kaikkien ihmisten mielissä on kieroutta, pahuutta ja julmuutta, sitä ei ole kieltäminen. Pienetkin teot tai sanat saattavat johtaa kamaluuksiin. Myös tekemättä jättäminen saattaa olla kohtalokasta.
Useissa tapauksissa (on kyseessä sitten yksittäinen tapaus, sarja- tai joukkomurha) murhaajan lapsuudesta tai nuoruudesta löytyy jotain, mikä horjuttaa henkilön henkistä tilaa. Joskus se laukaisee jonkin mielenterveyden häiriön, joskus se taas ikäänkuin lataa aseen jättämällä aggression tai tuskan hautumaan henkilön sisälle. Myöhemmin tapahtuva pienikin laukaiseva tekijä on silloin kohtalokas.
Esimerkiksi nämä kaikki kouluammuskelutapaukset. Kyseessä olevilla henkilöillähän on ollut jokin mielenterveyden häiriö, tai syrjintä/koulukiusaus on jättänyt syvät jäljet. Kaikenlisäksi ampujat ovat yleensä henkilöitä, joiden viimeisenä arvaisi tekevän mitään sellaista. Tunnetuimpia tapauksia ovat varmasti Columbine (klick, klick - video ei välttämättä sovellu herkimmille) (Ja hei, Columbinen koulusurmista on myös tehty peli, nimeltä Super Columbine Massacre RPG. Peli. Siis ihan totta, missä näiden ihmisten järki on?), Virginia Tech, Jokelan koulusurmat ja Kauhajoen koulusurmat. Suomessahan on näiden kahden edellisen lisäksi tapahtunut vielä yksi, nimittäin Raumanmeren koulusurmat, vuonna 1989.
Muita kiinnostavia tapauksia ovat mm. Green Riverin murhat, jotka tapahtuivat Washingtonissa, Gary Ridgway tappoi yli 90 naista ja jätti heidät sitten lojumaan murhapaikoille. Ridgwayn lapsuudessa on todettu tapahtuneen kaikenlaista väkivaltaista, mikä sitten varmasti jäi äijää kalvamaan.
Kaikki tuntevat myös varmasti vanhan kunnon Charles/Charlie Mansonin (klick). Koko Mansonin tarina on rikas ja hyvin laaja, joten en edes yritä alkaa selittää koko juttua. Mansonin lapsuushan oli myös hyvin täynnä vaikeuksia.
Onhan näitä typeryksiä vaikka kuinka: Moses Sithole, Jack The Ripper, Charles Whitman, jonka voisi tosin laskea kouluampujiin, Harlod Shipman, Luis Garavito sekä muita.
Aivan liikaa elämänsä menettäneitä, ja liikaa sellaisia ihmisiä, jotka itse ansaitsisivat vähintäänkin kuolla. Jotkin tunnetuimmista murhatapauksista ovat tosin aika vanhoja juttuja, ja murhaajat ovat jo heittäneet henkensä, mutta he ovat kuitenkin tekojensa takia vieläkin elossa ihmisten mielissä. Uhrien omaiset tuskin unohtavat heitä koskaan. Kuinka reilua se on, kysyn vain.
Muutenkin se kurjuus, jonka ihmiset aiheuttavat toisille ihmisille on käsittämätöntä. Pahoinpitelyt, raiskaukset, kidnappaukset, sekä yleinen kiusaaminen viiltää todella syvältä. Katsoin tänään digiboksiini tallentamani dokumentin Jaycee Lee Dugardista (joka tuli tässä ihan vähän aikaa sitten Jimiltä), ja mietin, että millaiset jäljet tuollainenkin ihmiseen jättää.

Okei, nyt multa varmaan kaikkosivat viimesimmätkin lukijat. 8---D Joskus vaan nyt täytyy purkaa mieltään. Ehkä siirryn kevyempiin aiheisiin.

Piristää, kun ajattelen huhtikuun pian olevan täällä. Mun ja huhtikuun välissä ovat tosin vielä ylioppilaskirjoitukset - maailman piristävin asia - mutta huhtikuussa tapahtuu niin ihania asioita, etten anna kirjoitusten masentaa.
Pääsiäisen aikoihin pienoinen karvakäärömme Nalle saapuu meille piristämään arkeamme puremalla, sotkemalla ja läähättämällä! En jaksaisi odottaa kullan saapumista.
Huhtikuun puolessa välissä taas on kauan odottamani ihana Pariisin matka, unelmieni täyttymys. Lisäksi huhtikuussa (tai oikeastaan jo maaliskuun lopussa) kaikki mahdollinen lukiopakerrus on virallisesti ohi, ja olen täysin vapaa! Pääsykoelukemisethan ovat vielä päällä, mutta ne eivät masenna mua pätkääkään. Musta on ihanaa lukea asioista, jotka ihan oikeasti kiinnostavat. Ah, huhtikuu, saavu jo!

Väsyttää, koska nukuin mahakipujeni takia viime yön todella huonosti. Nukuin tosin aika pitkään, koska skippasin musiikin tunnin, ettei tarvinnut mennä sinne kärsimään.

Okei, kyllä mua masentaa, koska ajatus kirjoituksiin lukemisesta pilaa mun koko iloni. Maanantaina on psykologian tentti. Ää. Tuntuu kuitenkin siltä, että handlaan jonkinverran psykan asioista, joten en ole sen kanssa ihan paniikissa. Ruotsi onkin sitten aivan toinen juttu... (Ja äidinkieli, tekstitaito meni oikeasti niin perseelleen, että mun pitää kiskoa esseestä aivan yyberit pisteet, jotta saan edes jonkun siedettävän arvosanan.)

Ilostuttaa, koska tiedossa on kiva loppuviikko. Huomenna, anteeksi, siis tänään näen Sannan♥, mikä nostattaakin mun mielialaani jo muutaman pykälän. Perjantaina pääsen vihdoin ensimmäistä kertaa elämässäni manikyyriin ja illalla vietetään näillä näkymin leffailtaa Joannalla.

Nyt taidan mennä vielä katsomaan tallentamani Top Chefin, ja sen jälkeen sitten tutimaan. Ihanaa, kun joudun luultavasti heräämään aamulla viemään pikkuveljeä kahdeksaksi kouluun... Joskus ajokortti on kirous.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

now drink the cyanide

Aloitin blogipäivitysten läpikahlaamisen noin puoli yhdeksän pintaan, ja sain nyt urakan tehtyä. Kävin mä tuossa välissä syömässä, mutta meni koko hommaan kuitenkin pari tuntia. Parin päivän poissaolo koneelta kostautuu aina. Sunnuntaina ei vain yksinkertaisesti huvittanut olla koneella (paitsi pelaamassa kivaa norsupeliä, minkä Sanna näytti mulle ♥) ja tänään olen jopa saanut luettua psykologiaa. Hyvä minä.

Nyt kuitenkin väsymyksen takia hyvin harvasanainen kuvarikas raportti lauantailta ja sunnuntailta.
Lähdettiin siis Annin kanssa Tampereelle siinä ennen yhtä, jotta ehdittiin käydä vielä Punanaamiossa, ennen kuin se menee kiinni. Ostettiin jotain hyvin heimasevaa, mikä tulee esille sitten kuvissa. Käytiin myös muutamissa muissa kaupoissa ja käveltiin jalkamme väsyksiin. Anttilassa pyörimme hetken levy-, peli- ja dvd-osastolla (ostin Paloma Faithin levyn ♥) ja sitten mentiin Hesburgeriin läskeilemään. Sen jälkeen olikin sitten tarkoitus lähteä hotellille, jotta saisimme heitettyä tavaroitamme sinne. Kävelimme siis takaisin toiseen päähän keskustaa kohti Omenahotelli kakkosta, jonne luulomme mukaan olimme varanneet huoneemme. Pitkällisen numerosarjojen kanssa venkslauksen jälkeen soitimme sitten sinne johonkin toimistoon vain todetaksemme, että olemme väärässä hotellissa. 8--D Mähän en edes ollut tietoinen, että Omenahotelleja on kaksi. No, siinä sitten kasattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut ja lähdettiin kävelemään takaisin sinne toiseen päähän keskustaa missä olimme jo olleet. Saimme lopulta raahattua itsemme hotellille ja pääsimme jopa sisään huoneeseemme. Se oli muuten tosi hieno, jostain syystä odotin jotain tosi kämäistä. Mulla oli jo flashbackeja mökeistä, joissa yövyimme viime kesäisellä roadtripillä...
Meitä oli kuitenkin huoneessa vastassa kiva viesti.

En tiennyt, haluaako Anni välttämättä sukunimeään roikkumaan tänne kaiken kansan nähtäville, joten näin parhaakseni sensuroida sen. :----D

Ja sitten se Punanaamio-ostos keikkaa varten: todella komeat koppalakit! Vähän tuli sadomasokismileikkipornopoliisi-olo, mutta eipä se mitään. (Lakki haisee sellaiselle äklölle tekonahkalle. Yh. Se haisi mun nenässäni koko illan!)


Ennen valmistautumista kävimme vielä hakemassa subit, jottemme kuolisi sitten keikalla. Sitten valmistauduimme lähtöön.


Tuli sitten pakollinen tarve kuvata öistä Tamperetta, ei tosin kovinkaan upein tuloksin.
(En osannut päättää oliko värillinen vai mustavalkoinen versio parempi, joten laitoin molemmat. Lol.)

Keikkapaikalle päästyämme saimme huomata kaikkien mahdollisten aikataulujen olevan myöhässä, muttemme antaneet sen häiritä, vaan istuuduimme kiltisti odottelemaan keikan alkua. Nämä ensimmäiset ilmeet kuvaavat varmasti hyvin koko keikkaa:

Ja koko illan pelottavin kuva:

Jossain väleissä oli vähän liikaa aikaa... Kuvasin mm. Annia (ihan selkeästi Anni, eikö?) ...
... ja Klubin lamppuja. Kehittävää.

Lopulta se Deathstarsin soitto alkoi sitten lämppäribändien jälkeen n. puolen yön paikkeilla. (Ja kuvat kannattaa ehkä mieltää enemmänkin fiiliskuvina kuin keikkakuvina... Aina ei voi voittaa. 8D)

Keikka oli aivan upea. Melkein neljän vuoden odotus palkittiin, ja olen hyvin tyytyväinen. (Whiplasherin välispiikit olivat aivan fantastisia. :----D "People orgasm listening to our music!")
Keikan jälkeen huristeltiin taksilla takaisin hotellille, ja taksikuski heitti meidät ihanasti aivan oven eteen jalkakäytävälle. Ei tuollaista voisi edes kuvitella Riihimäellä...
Aamulla kävimme buffetaamiaisella ja lähdimme sitten vähän ennen kahtatoista käpyttelemään kohti juna-asemaa.


Pakkohan sitä nyt taas oli kuvailla kivaa Tamperetta.


Hypättiin 12:37 lähtevään junaan ja keskusteltiin koko paluumatka roolipeleistä.
Summattuna siis oli aivan mahtava reissu. Kiitos Anni todella paljon ihanasta seurasta.♥

Kello on taas aivan liian paljon, ja huomenna pitäisi koittaa jopa päästä sängystä ylös. Näen huomenna Sannan, ja mulla on musiikintunti. Pitäisi käydä katsomassa myös ruotsin kuuntelun tulokset... Kauhistuttaa. Ja täytyy käydä häiriköimässä opoa muutamilla hakuongelmilla. Nyt on siis pakko sukeltaa tuonne peiton alle. Hyvät yöt.