Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

should i pretend or surrender

3.5. kello 20:52 Juuri nyt ilta-aurinko luo kauniita kullankeltaisia raitoja huoneeni seinille. Horisontti on kellertävänharmaansininen, ja silmissäni polttelee, kun katson suoraan aurinkoon. Kynsilakassani oikeassa nimettömässäni on rumia vekkejä, koska en jaksanut antaa sen kuivua tarpeeksi kauan. Pikkuveljeni makaa eteisen lattialla ja naureskelee, kun koiranpentumme pomppii hänen päällään. Juon kylmää ja raikasta vettä. Parempi puolikkaani tulee käymään, kunhan hänen työnsä loppuvat. Tällä hetkellä kaikki on oikein hyvin.

En ole postannut pitkään aikaan, koska musta on tuntunut, ettei mulla ole mitään kerrottavaa. Vaikka olenkin elänyt aivan normaalia elämääni, samanlaista kuin aikaisemminkin, se on tuntunut liikaa siltä, ettei siitä voi kertoa mitään kiinnostavaa. Mun kirjoitusinspiraationi on myös ollut aivan tiessään, mikä tuntuu myös erityisen pahalta. Mulla on ollut myös monia muita syitä ja tekosyitä, miksi en ole saanut päivitettyä. Mikä menee tosin ristiriidassa sen kanssa, että mä olisin kyllä monia kertoja halunnut päivittää. Nyyh.

Viime merkinnästä on tapahtunut aika paljon, mutta toisaalta kuitenkin aika vähän. En lähtenyt Pariisiin, sehän nyt on selvä. En kuitenkaan joudu odottamaan matkaani kauaa, kone nimittäin lähtee 10. päivä tätä kuuta.
Kuten aina, mun yleisin puuhani on ollut joko tv:n katsominen, taikka YouTube-videoiden kyttääminen. Onneksi Sanna on kuitenkin ollut pelastamassa mua tylsyydeltä. Olemme käyneet yhdessä Helsingissä ja Tampereella, sekä muuten vain lojuneet. Helsingistä oli tarkoituksena löytää mulle lakkiaisjuhlamekko, mutta eipä löytynyt. Vila oli mua kohtaan kokorasisti (olen muuten laihtunut 1,5kg! kyllä tää tästä lähtee), ja mekot olivat muuten joko liian rumia, liian kalliita, liian morsiusneitomaisia, liian arkisia, liian juhlavia, tai liian jotain muuta. Koot olivat mulle kuitenkin kaikista suurin ongelma.

Otin pari päivää sitten vähän kuvia.

DSC00317_kirjat
DSC00314_aurinko1
DSC00315_aurinko2

Vähän uusia juttuja:

DSC00311_skins
Mun oli pakko katsoa koko tuokkari putkeen, kun se mun postilaatikkooni tipahti. Lopetin katsomisen puoli viisi seuraavana aamuna. Tuo on vain liian hyvä sarja siihen, että katsomisen jättäisi kesken. Sain tosin pahoja traumoja ja kyllä siinä tuli muutama kyynelkin tirautettua kun tapahtui kaikkea hirveää, mutta kyllä tuo on silti ihana sarja. Omnom. (Loppu oli vaan perkeleen ärsyttävä. Argh.) (ps. Emily ♥ Naomi <3____<3)

Tilasin myös joskus muutama viikko (?) sitten vähän meikkejä ELF Cosmeticsilta, ja ovat osoittautuneet aivan loistaviksi. Halpa hinta + hyvä laatu = ♥.

DSC00299_elf3
DSC00301_elf2
Kulmakarvat on yksi tosi iso murheenkryyni mun naamassa, ja nyt sitten vihdoin löytyi loistava tuote siihenkin hommaan. Tuo kuului studio-sarjaan, ja maksoi siitä syystä vähän enemmän kuin muut (vajaa neljä euroa), mutta siltikin hinta oli naurettavan alhainen.

DSC00305_elf
Tässä pötkylässä on toisessa päässä luomivärin pohjustuspuikko ja toisessa päässä sellainen suti, jolla saa mistä tahansa luomiväristä nestemäisen eyelinerin. Tuon käyttöä pitää vielä harjoitella, mutta luomenpohjustaja ainakin toimii hyvin. Tämäkin kuului studio-sarjaan, ja maksoi sen vajaa 4 euroa.

DSC00292_elf5
Tässä putkilossa on (mun käsitykseni mukaan) samassa pieni aurinkosuoja ja kosteutus kasvoille, ja toimii myös hyvänä meikkivoiteen korvaajana sellaisina päivinä, jolloin haluaa mennä aika au naturelina. Peittää siis kyllä, mutta ei kovinkaan merkittävästi. Maksoi vajaa kaksi euroa.

DSC00297_elf4
Tämä oli kulmakarvasetin lisäksi toinen napakymppi, tällä peittyvät kyllä tummat silmänaluset melkeinpä täydellisesti. Ja tälläkin hintaa se vajaa 2 euroa.
Noiden lisäksi paketissa oli myös kolme luomivärisivellintä ja yksi häivytyssivellin. Koko paketti maksoi säälittävät 20 euroa postikuluineen (sillähän saa marketista yhden ripsivärin, woot). Tulen varmasti tilaamaan tuolta uudelleenkin. 8-) Paketti tuli myös nopeasti perille, lupailtiin 7-14 päivän toimitusaikaa, paketti tuli muistaakseni kolmessa tai neljässä päivässä.

DSC00290_oriflame
Tässä vielä muutama Oriflamen tulokas, vanha tussieyelinerini on melkein kuivahtanut, joten uutta tilalle, ja tuon peitepuikkojutun tilasin ennen Elf-tilaustani, mutta tuo peittää kyllä näpyt aika mainiosti, joten tulee tuollekin varmaan käyttöä. Lisäksi sain muutaman kynsienhoitojutun ja naamarasvan.

DSC00223_nalle1
Ja tähän väliin Nalle-suloisuus. ♥

Vappuaattona käväisin Nooran kanssa Hyvinkäällä, kun pikkuveli möi siellä ilmapalloja (ostin Batman-ilmapallon!) ja käytiin samalla muutamassa kaupassa. Puikkelehdin sitten siellä pelihyllyjen välissä (olisko ollut Citymarketissa) ja mun silmiini osui maailman suloisin krääsäsetti Nintendo DS:lle. Ei tarvinnut kauaa miettiä, lähteekö mukaan vai ei. Eikä se hintakaan nyt niin paha ollut... (19,90e)
Paketista löytyi ihania tarroja ja muita kilkuttimia Deeässälleni, sekä:

DSC00220_kotelo1
Överisöpö kotelo,

DSC00229_hellokitty2
DSC00232_hellokitty1
kaksi tuollaista Hello Kitty -päistä stylusta (se on söpöä kun nuo laittaa siihen DS:ään kiinni mihin stylus kuuluu, niin nuo päät sojottaa sieltä näkyviin :---D) ja sitten tuollainen siihen masiinaan ripustettava Hello Kittyn pään muotoinen ministylus (Mullahan on ennestään jo noista mustia tuon koneen mukana tulleita styluksia, sekä muutamia vaaleanpunaisia jotka tuli toisesta erillisestä paketista. Ainakaan eivät lopu kesken.),

DSC00221_hellokitty3
kaksi aivan ihanaa pelikoteloa,

DSC00236_kuulokkeet
sekä kaikista söpöin juttu, Hello Kitty -kuulokkeet! Tungin ne jo iPodiini, ja vaikka äänenlaatu onkin paikoin hieman kökköinen, niin ainakin mulla on maailman söpöimmät kuulokkeet.

DSC00218_kynsilakat
Siinä asiaanliittymätön kuva kynsilakoistani.

Lisäksi yritin kuvata Nallea tuossa yksi ilta, mutta eihän siitä mitään tullut...
DSC00258_nalle3
DSC00247_nalle4
DSC00251_nalle6
DSC00252_nalle5
DSC00283_nalle2

Teen tällä hetkellä viittomakielentulkin koulutusohjelman ennakkotehtävää, ja olen ihan hukassa. Periaatteessa tämä on aivan piece of cake, omia ajatuksia ja tuntemuksia vain, mutta alku on tahmea, koska pitää käyttää lähteitä jotta voi kertoa tarpeeksi monipuolisesti, mutta kuitenkin lyhyesti viittomakielentulkin työn luonteesta ja vaatimuksista.

Viittomakielentulkit tuntevat viestinnän ja tulkkauksen salat, ja hyvä yleistieto on tärkeä osa viittomakielentulkin osaamisaluetta. Viittomakielentulkit toimivat pääasiassa tilanteissa, joissa kaikki osapuolet eivät kykene käyttämään samaa kieltä.

Täytynee tässä jatkaa kirjoittamista, että saan tuon edes joskus valmiiksi. En kuitenkaan aio kirjoittaa sitä kokonaan tänään. Ei vaan voi jaksaa.

And of course: Day 06 - A song that reminds you of somewhere

Lovex - Belong to No One
Ensimmäinen kappale mikä tuli mieleeni. Tuli hyvä mieli kun kuuntelin. Ja muistoja. ♥

perjantai 26. maaliskuuta 2010

i'm free

Vihdoinkin kaikki kirjoitukset ovat ohi. Pari viimeistä kuukautta olen kulkenut stressinsekaisessa sumussa, itkeskellen ties mistä typeristä asioista. Maanantaisten ruotsinkirjoitusten jälkeen stressimäärä nousi potenssiin kymmenen, koska lakin saanti on melkeinpä ruotsista kiinni. Muissa aineissa kuitenkin luulen sen verran pärjääväni, että läpi pääsen. Stressin takia psykologian lukemiseni meni oikeastaan täysin hukkaan (mikä vituttaa, luin nimittäin paljon), enkä luultavasti pääse tavoitearvosanaani, mutta tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tänään siis oli tosiaan tuo psykologian koe, johon jaksoin keskittyä puoleenväliin asti. Loput tehtävät lähinnä hutaisin, jotta pääsisin salista nopeasti pois. Kokeen jälkeen kävin koululla tarkistamassa, ovatko ruotsin alustavat tulokset tulleet, ja olivahtan ne. Tunsin valuvani syvään epätoivoon, kun sain yhteenlaskettua pistemääräni. 89. 89. Sillä en voinut edes kuvitella pääseväni läpi. Säntäsin sitten kotiin itkeskelemään, surkuttelemaan itseäni ja vellomaan itsesäälissäni. Olen kokenut niin paljon epäonnistumisen tunteita opiskelun saralla, että odotuksenikin ovat yleensä todella matalalla. Kaikenlisäksi teen typerimmän virheen kaikista - vertailen itseäni ja omaa suoriutumistani muihin. Ja se ei todellakaan ole ollut mun mielenterveydelleni hyväksi. Mulla on todella ihania ystäviä, ja joskus tunsin surkean koulumenestykseni takia, etten ole ystävieni arvoinen. Kaikkien mun ystävieni koulumenestys on loistavaa, he ovat älykkäitä ja ymmärtävät muutenkin sellaisia asioita, joita mä en voisi ikimaailmassa edes kuvitella ymmärtäväni. Ja kyllä, mä tiedän, että on typerää vertailla itseään, ja etenkin ystäviinsä. Ja mä tiedän, että ei koulumenestys ole mikään arvon mittari. Joskus kävin vain todella matalalla.
Mutta takaisin niihin ruotsin tuloksiin. Itkeskelin siis koko päivän surkeaa menestystäni, ja mieleni madaltui yhä enemmän, kun aloin lueskella (pitkästä aikaa!) muita blogeja, joissa hehkutettiin sitä, että jee ylioppilasmekko saan lakin ihihii saan ällän kaikista aineista (toim. huom. en tarkoita tätä mitenkään pahalla, enkä myöskään kohdista tätä ketään kohtaan). Sitten paikalle tuli Sanna. Mun pelastava enkelini. Aloin purkamaan hänellekin sydäntäni, ja hän sitten totesi siihen, että "Ai sait yhteensä 89p?".
...hetken olin siinä sitten hiljaa, ja sitten mulla välähti. Ruotsissahan oli tosissaan myös kuuntelu. Aloin suorittamaan päässäni villejä laskutoimituksia (89+40.......) ja tajusin, että mun pisteethän yltävät kevyesti läpipääsyyn! Minä idiootti en ollut tajunnut koko kuuntelun pisteitä, olin niin valmistautunut pettymykseen, että vastaanotin sen ilman suurempia ajatuksia.
Ja muuten, annan keksin jos joku jaksoi lukea koko litanian!

Anteeksi, mun oli aivan pakko purkautua tästä, mulla on oikeasti ollut niin bipolaarinen päivä. Nyt mäkin voin kuitenkin liittyä juhlivaan joukkoon, ja julistaa, että: kyllä se lakki sieltä (luultavimminkin) tulee! Enäähän ovat jäljellä psykologian tulokset, ja uskallan olla kuitenkin varma, että kyllä se varmaan läpi menee. Toivoahan sopii. En edes halua kuvitella, mikä romahdus siitä tulee, jos huomaan saaneeni jokaisesta tehtävästä yhden pisteen, enkä pääse psykologiasta läpi...

Ihanaa, kun voin olla hetken hiljaa, ja kuunnella, kuinka mun päässäni humisee pelkkä tyhjyys. Ihanaa istua tässä tietokoneella, ja miettiä, että mun ei tarvitse enää lukea (hei Caroliina, muistanet ne yliopiston pääsykokeet?). Pakko nauttia tästä nyt, kun vielä voin.

Pääsen ehkä pikkuhiljaa taas palailemaan bloginikin pariin, kunhan hankin jostain itselleni elämää. Rakas ihana Nallemme tulee viikon päästä, joten siinähän sitä elämääkin sitten riittää. On meillä kyllä tälläkin hetkellä suloinen karvainen kaveri Angela hoitokoirana, se on kovin hellyttävä.

Nyt aion kuitenkin nauttia hyvästä musiikista pitkästä aikaa. Seuraavat kappaleet eivät kuitenkaan kuulu kuuntelemieni listaan. Pyydän syvästi anteeksi niiltä, jotka pitävät, mutta itse en vain kaikessa yksinkertaisuudessaan näitä voi sietää.

Day 02 - Your least favorite song aka biisit, jotka ovat ärsyttäviä ja jäävät renkuttamaan päähäni päiväkausiksi

Rihanna - SOS


Eric Prydz - Call On Me


Günther - Touch Me


among others. Onhan noita.

Nyt taidan mennä nukkumaan ja nukahtaa nopeasti ja stressittömästi ensimmäistä kertaa kuukausiin. ♥ Huomenna lähdetään sitten kuvailemaan taasen, minä tosin tällä kertaa kuvausassistentiksi, en oikein luota kuvaustaitoihini tällä hetkellä. Kuvaajanahan toimii siis mun Sannani, ja malleina meillä ovat Mira ja Anni. Tai siis anteeksi, Kiina ja Venäjä. Menikö oikein? 8D

Bon nuit~

maanantai 22. maaliskuuta 2010

np. nirvana - oh, me

Mulla ei edelleenkään oo minkäänlaista inspistä postata, mutta ajattelin nyt tulla taas huhuilemaan, että yhä olen hengissä, enkä valunut tuskissani ruotsin kirjoituksissa pulpetin alle ja kuollut sinne. Ei näytä ruotsi kovin hyvältä tällä hetkellä, ja se jos mikä on piristävää, kun lakki jää saamatta sen takia. Jee. Ihan kun mä jaksaisin ton vielä uusia. Argh.
But enough with the whining, löysin tämmössen kivan jutun, ja ajattelin että tää voisi olla mukava tehdä. Tosin luultavasti vähän fuskaan tämän kanssa, enkä laita uutta joka päivä, koska tuntuisi typerältä tehdä mitäänsanomaton postaus pelkästään tuollaiselle.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you can dance to
Day 09 - A song that makes you fall asleep
Day 10 - A song from your favorite band
Day 11 - A song that no one would expect you to love
Day 12 - A song that describes you
Day 13 - A song from your favorite album
Day 14 - A song that you listen to when you’re angry
Day 15 - A song that you listen to when you’re happy
Day 16 - A song that you listen to when you’re sad
Day 17 - A song that you want to play at your wedding
Day 18 - A song that you want to play at your funeral
Day 19 - A song that makes you laugh
Day 20 - Your favorite song at this time last year

Ja huijaan heti tämän ensimmäisen kanssa, on aivan mahdotonta laittaa vain yksi.

Day 01 - Your favorite song

Amy Macdonald - Don't tell me that it's over
Tämän on suhteellisen uusi suosikki, Amyn ääni on jotain niin kaunista, että on vaikea olla pitämättä.

Adam Lambert - Aftermath
Oli vaikea valita Adam Lambertin biiseistä suosikkia, mutta tähän päädyin. Syytä en osaa sen kummemmin sanoa.

Utada Hikaru - Passion
Tämä on yksi niistä all-time-favoriteista. Pure love. Tuo ihania muistoja mieleen.

Girugamesh - Freesia
Mä en nyt jostain syystä osaa selittää näihin mitään. Tämänkin on vain ihana. Lame.

Dope Stars Inc. - Lost
Nostalgiavyöry. Muistan, kuinka aloin itkeä yhdellä keikalla, kun tämä biisi alkoi soida. Good times. :-D

Mulla on oikeasti todella paljon suosikkeja, ja tässä oli vain pikkiriikkinen murto-osa. En vain viitsinyt tunkea tähän kaikkia kolmeatuhatta.

Taidan rojahtaa nyt tuonne sängyn pohjalle vaikkapa psykan kirjan kanssa, jos nyt kuitenkin pääsisin niistä kirjoituksista läpi. Ynh.

ps. Arvonta!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

we are the world, we are the children

Mä en ollut iloinen aamulla, koska piti herätä aikaisin esseekokeen takia.
Mä olin iloinen, kun kokeessa oli jopa muutamia tehtäviä, joihin olisin osannut vastata.
Mä en ollut iloinen, kun ensimmäiset puoli tuntia koeajasta meni yskimiseen. Siis ihan valehtelematta.
Mä olin iloinen, kun sain alkuun aikaan ihan siedettävää tekstiä.
Mä en ollut iloinen, kun käteen alkoi sattua puhtaaksikirjoittaessa.
Mä olin iloinen, kun pääsin poistumaan koesalista.
Mä en ollut iloinen, koska loppujenlopuksi tunsin kirjoittaneeni tyhjänpäiväistä sontaa.
Mä olin iloinen, kun mulle tuli tekstiviesti, että H&M-paketti on tullut postiin.
Mä en ollut iloinen, kun autossa oli niin kylmä.
Mä olin iloinen, kun paistoi aurinko.
Mä en ollut iloinen, kun ajattelin taas essekoettani ja menin lueskelemaan abitreeneistä kommentteja. Tunsin siinä vaiheessa itseni tosi tyhjäpääksi.
Mä olin iloinen, kun H&M-paketissa tulleet kengät ja hame olivat sopivia. (Yksi paita oli loppu ja yhdet kengät tulee toukokussa, jee.)

Teippasin Mynthon-askini, eikä multa edes loppujenlopuksi katsottu edes eväsrasian sisälle tai penaaliin. Päteviä opettajia.

Postissa tuli myös huutamani korvikset.

Mä olin iloinen, kun vein Jonnin keskustaan ja aurinko paistoi ja popitin Adam Lambertia täysillä autossa.

Enää en ole iloinen, kun pitäisi lukea. En jaksa enää.

Musta tuntuu, että kylkiluut menee kohta poikki, kun yskin niin paljon... Tosi kivaa. Kai tässä nyt pitäisi sitten taas alkaa lukea. Miten jokin asia voikin tuntua niin vastenmieliseltä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

sing for the laughter, sing for the tear

Olen juhlinut tämänpäiväistä lämmintä säätä ja osittaista auringonpaistetta sisätiloissa neuropsykologian hellässä huomassa. Lukeminen on kumminkin ollut ihan siedettävää, kun sain viettää eilisen illan, yön ja tämän aamun kultani kanssa. Ostettiin illalla yhteensä 16 eurolla irtokarkkeja ja pelattiin korttipelejä ja Arvaa kukaa. Sanna lähti tuossa ennen kahta töihin, ja mä lähdin vähän sen jälkeen hakemaan pikkuveljeä koulusta (joka on nyt yhtäkkiä päättänyt, että lähtee yläasteen jälkeen Hämeenlinnaan opiskelemaan varastomieheksi. Woot?) ja sitten kotiin palatessamme tajusimme, että autotalli tulvii, koska viemäri on umpijäässä. Siinä sitten yritettiin äyskäröidä vettä pois autotallista, jonka lattia oli ärsyttävän vino. Argh. Olen tänään myös ahkerasti siivonnut, ja järjestänyt pyykkinarulta ottamilleni sukille anonyymien sukkien kerhon, koska en tiennyt, kenen ne sukat ovat. Joskus mietin, että miten mut on edes päästetty lukioon, kun mun huumorini tasokin on noin köyhää.

Loppupäivän olenkin sitten piirrellyt aivoja.


Neuropsyka on ihan nyyh, kun olen siitä koko ajan aivan pihalla. Ruotsin lukeminen jäi vähän laihaksi, kun hankin itselleni niin kovan päänsäryn tuosta psykologiasta. Mutta huomenna perehdyn sitten tuohon ruotsiin. What a joy.


Jostain syystä olisi kaikesta huolimatta tehnyt mieli lukea mielummin Trendiä/Companya/Dead Until Darkia, tai sitten katsoa mielummin Housea/digiboksilleni tallennettuja sarjoja.

Nyt taidan liueta katselemaan vielä Salkkareita ja muuta kivaa. Adios.

ps. Jee, voitin Yummy-Jennin huuto.net-kohteista itselleni monta paria ihania korviksia. Hihii.
pps. Arvonta!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

how you fall doesn't matter, it's how you land

Musta tuntuu, etten mä osaa ilmaista itseäni kunnolla suomeksi. Suomessa on liian vähän synonyymeja, ja jotkin asiat, jotka voisi englanniksi ilmaista yhdellä sanalla, tarvitsevat suomessa kokonaisen lauseen. What's the point?

Tämän päivän olen kuluttanut lähinnä psykologian kirjojen parissa, huominen tentti painaa auttamatta päälle.

Äiti teki mulle ylimakean kaloripommin piristämään luku-urakkaa. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes koko annoksen makeus alkoi tuntua takaraivossa asti, jo olisi tehnyt mieli lähteä tervehtimään vessanpönttöä...

En ole oikein edelleenkään varma, miksi menen koko tenttiin, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Se vaan on tosin ehkä hieman noloa, että kaikki muut (meitä on tentissä kuulemma juhlalliset neljä) ovat lukeneet perseensä puhki, ja minä olen tehnyt kaikkea muuta kehittävää, kuten katsonut Housea, syönyt, lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä blogeja, syönyt, löytänyt kymmeniä ja taas kymmeniä uusia blogeja, huokaillut joidenkin valokuvien kauneutta, syönyt, katsellut YouTubesta Tyra Banks -show'ta ja lueskellut paranormaaliblogia. Voisihan sitä aikansa järkevämminkin käyttää.

Kävin perjantaina musiikin tunnin jälkeen Seppälässä metsästämässä hametta, josta Noora blogissaan kertoi. Jouduin pettymyksekseni huomaamaan, että hameesta ei ollut (ainakaan vielä) myymälässä mustaa versiota, eikä koko hame oikein istunut mulle mistään suunnasta. Ostin siis itselleni lohdutukseksi muutaman kynsilakan ja aivan ihanat korvikset. Tuli heti parempi mieli.
Kävin vielä Prismassa ostamassa kullalleni syntymäpäivälahjan, kun vielä muistin ostaa sen. Kerrankin mulla on lahja valmiina ajoissa.


Mua harmittaa, kun Oscar-gaala tulisi ensi yönä, enkä periaatteessa oikein voisi katsoa sitä aamun tentin takia. Toisaalta unirytmini on taas heittänyt häränpyllyä, joten olen varmaan yhä hereillä kello neljä yöllä. Zero unta ja kouluun aamulla kahdeksaksi ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Ja huomenna on tosiaan ne kullan synttäritkin, enkä viitsisi nuokkua puoliunessa. Saa nyt nähdä miten käy.

Nyt taidan palailla taas tuonne psykologian kirjojen hellään huomaan, tämän pieni tauko on venähtänyt kohta puolentoistatunnin mittaiseksi.

perjantai 12. helmikuuta 2010

but thanks for loving me, you're doing it perfectly

Siinäpä oli sitten se tekstitaito. Jaksoin kuluttaa persettäni koesalissa yhteen asti, ja sitten oli pakko tehdä stoppi, kun aivot alkoivat olla enää vellovaa puuroa. Mukavaa oli myös se, että mun suklaapalat ja mun viinirypäleet oli olleet samassa rasiassa sekaisin. Tuloksena puoliksi sulaineita suklaita ja suklaalähmäisiä viinirypäleitä. Nam.
Mä en oikein tiedä mitä ajatella koko kokeesta. Toivon vain, että YTL on armollinen ja ymmärtää joitain mun näkökantoja... I wish.


Tähän päivään ei sitten olekaan mahtunut oikein muuta kuin tekstitaitoa. Näin mä Sannan ja kävin Kimin kanssa kaupassa, mutta en oo saanu aikaseks mitään muuta.
Paitsi kuvasin mä ne Dorothy Perkinsin rusettipannat, jotka tuli eilen postissa. (Ja anteeksi kummalliset kuvat, oon niissä ihan poksahtanut kun olin just tullut sieltä kokeesta.)


Seuraavat pari kuukautta onkin sitten times of unbearable pain.


Että näin... Nyt on kyllä pakko tehdä jotain, missä ei tarvitse aivoja. Elikkä siis Salkkarit, kummalliset digiboksiin tallennetut Liv-dokkarit ja jotain tosi lihottavaa ruokaa. Ciao.

torstai 4. helmikuuta 2010

"i know you're in there, i can hear you caring!"

Äidinkielen esseenkirjoitustunnit ovat masentavia. Ne vain ruokkivat ajatusta siitä, että en osaa kirjoittaa, eikä esseekoe voi millään mennä hyvin. Vaikka yritän olla aika rennolla asenteella noiden kirjoitusten kanssa, niin silti suoni päässäni meinaa poksahtaa aina, kun ajattelen lukemista. Ja äidinkieli on vielä näistä stressinaiheista pienin, vaikkei välttämättä uskoisi... Kun nuo kirjoitukset vain menisivät ohi, niin mulla olisi muutakin kirjoitettavaa, kun tää ainainen valitus siitä, etten osaa ruotsia.

Tänään tuli opintotuki, ja sen kunniaksi päätin pistää H&M:lle tilauksen, kun aletuotteet ovat niin mukavan halpoja. Tilasin tosin kuukausilaskulla, ja se tulee vasta tämän kuun lopussa, joten tämänpäiväisestä opintotuesta ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Ajattelin nyt kuitenkin kokeilla onneani noiden aletuotteiden kanssa. Tunika oli 9,95e, neuletakki 12,95e ja mekko 9,95e. Tuo mekko muuten hävisi koko sivustolta ostoni jälkeen, meninköhän ostamaan viimeisen? 8--D Tai sitten se lagaa.
Eilen surffailin myös Dorothy Perkinsillä ja huomasin tuon överisuloisen violetin rusettipannan. Suu suunnilleen loksahti auki, kun spottasin hinnan. 1 punta. 1 punta? Miten noin suloinen ilmestys voi maksaa vain yhden punnan? Tuntui sitten säälittävältä tilata ulkomailta asti yhdellä punnalla, joten napsautin ostoskoriin myös tuon mustavalkoisen pannan, mikä maksoikin sitten 9 puntaa enemmän.Toivottavasti tuo rusetti on noin iso, kuin kuvassa. Mulla ei ole vielä yhtäkään oikeasti isoa rusettia.

Ja äiti vielä oli niin ihana, että kun jouduin maksamaan sen luottokortilla kun mulla ei ole omaa, niin se sanoi, ettei mun tarvitse maksaa sille takaisin. Tuli jotenkin tosi kiva olo, vaikka äiti muutenkin antaa mulle rahaa yleensä kun tarvitsen sitä. Yritän kuitenkin kustantaa nää vaateostokset itse (paino sanalla yritän), koska ne ei ole sama asia kuin esim. ruoka. Musta tuntuu joskus, että tää perhe on vararikossa mun takia...
Ja tuosta vararikosta hyvänä aasinsiltana takaisin mun opintotukeen. Maksoin sillä mun Animalian jäsenmaksun, ja maksoin myös osan veloistani Sannalle, joten ei siitä kyllä kovin paljoa jäänyt käteen. Yritän nyt kumminkin säästää nuo loput sunnuntaille, kun mennään Cosplay Gaalaan. Ja vaikken sieltä mitään ostaisikaan, niin tarvitseehan junalippuihin rahaa.

Penkkareihin on enää tasan kaksi viikkoa. Aika on mennyt ihan tajuttoman nopeasti. Kohta alkaa oikeasti olla tosi kyseessä kaikkien kirjoitusten ja hakujen ja sellaisten kanssa. Tuntuu jotenkin karmivalta, etten tiedä tällä hetkellä, mitä teen ja missä olen ensi syksynä. Koskaan ennen ei oo tuntunut tältä. Se on pelottavaa.
Lähetin tänään (kuvainnollisen) läjän työhakemuksia netin kautta, pitäisi vielä tulostaa muutama hakemus, mitkä pitää lähettää postissa. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että tosissaan saisin töitä. Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa, kun vien kaikki äidin rahat. :--D

Nyt voisin harkita ruokaa, Housea ja ruotsin lukemista. Ja psykologian esseekin pitäisi kirjoittaa loppuun. Tästä tulee pitkä ilta. Onneksi huomenna on perjantai.

lauantai 30. tammikuuta 2010

and now we're through, the show's over, the audience is walking out the room

Edit 31.1. klo 00:34: Sanna teki mulle uuden bannerin. Turbo. ♥

Joku saisi kertoa mulle kätevän tavan siihen, että millä tavalla kadoksissa oleva motivaatio kauhotaan takaisin. Kohta asettelen hiirenloukkuja lattialleni, ja toivon, että se jää kiinni niihin epähuomiossa. Kolme psykologian esseetä tuntuu aivan liian suurelta urakalta, ja olen jo lannistunut koko asiasta, ennen kuin olen edes aloittanut. Sen lisäksi pitäisi lukea ruotsiakin. Siihenkin voisin kaivata neuvoja. Miten opitaan sujuva ruotsin kieli kirjoituksiin mennessä, kun en ole sitä vielä kuuteen vuoteen oppinut? Pienenpieni epätoivo hiipii mieleen. Ja ihan syystä.

No mutta anygays, kirjoittelen mieluummin eilisestä kuin ällökoulusta. Pompittiin siis Hyvinkäälle baariin kokoonpanolla minä, Sanna, Pilvi ja Nora. Oli oikein kivaa vähän irtautua arjesta välillä, mutta sitä masentavammalta vaan tuntuu, kun joutuu istuskelemaan tietokonetuolissa miettimässä hukkunutta opiskelumotivaatiota juomassa loputtomasti kokista kuunnellen musiikkia liian hiljaisella.
Kiitos kuitenkin eilisestä, was fun babies. Ja kuvien laadusta saamme kiittää vanhaa Canon Ixus seitsemääkymmentä, baarivalaistusta ja täriseviä käsiä + joissain tapauksissa kaiken raiskaavaa salamavaloa.


Mulla on Turbo nykyään mukana kaikkialla, kun tein sen rabiesrokotuslaatasta kaulariipuksen. Tuntuu jotenkin lohdullisemmalta, kun pieni osa sitä roikkuu kaulassani. 8)


Päätän tämän blogimerkinnän turhautuneeseen kirjoitusangstiin. Aina käy niin, että joko ideat ovat täysin vähissä ja inspiraatio huipussaan, tai aivan toisinpäin. Tällä hetkellä käynnissä tuo jälkimmäinen. Tulee yök-efekti mahan pohjalle, kun yritän lukea tekstejäni, eikä mikään oikein miellytä. Vihaan ihmisten itsekriittisyyttä, mutta itse syyllistyn todella pahasti itsekritiikkiin. En ole perfektionisti, mutta siltikään mikään epätäydellinen ei kelpaa. Duh.