Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2009

"i thought it was quite catchy" "well yeah, so is aids"

Sain eilen possupiikin ja tämä päivä onkin sitten mennyt mukavasti sängynpohjalla. Eilisiltana vasen käsi oli lähes hyödytön, ja autolla ajaminen oli hyvin huvittavaa, kun en meinannut pysyä tiellä. Ensimmäisen kerran kuitenkin olin tyytyväinen siihen, että automme on automaattivaihteinen. Nyt on kuitenkin jo parempi olo, ei ole enää kuumetta ja pää ei tunnu lyijyltä. Päätin siis tulla päivittelemään ja postaamaan satsin kuvia, joita olen ottanut mm. tylsyyden iskiessä.

Aivan ensimmäiseksi täytyy esitellä muutama minulle postissa tullut hyvin mukava juttu. Etukäteisjoululahjat ovat ihan hyväksyttäviä, eikö?

Hyvin mukava juttu numero 1:



Olin hyvin katkera, kun Deathstars oli Suomessa useaankin otteeseen viime vuosina, mutta en koskaan päässyt katsomaan heitä alhaisen ikäni tai muiden esteiden takia. Nyt, vihdoinkin, pääsen vilkaisemaan yhden taannoisista lempibändeistäni ihan livenä. Vaikken kyseistä bändiä nykyään enää kovin paljoa popittelekaan, niin täytyyhän sitä nyt mennä katsomaan, ihan vanhojen aikojen kunniaksi. (Kiitos kovasti Anni kun lupauduit mukaani. ♥)

Hyvin mukava juttu numero 2:



Huuto.netistä huutamani Skinsin kolmas tuotantokausi. Vaikka olenkin nähnyt jaksot monia kertoja, niin onhan niitä eri asia katsella televisioruudulta, kuin epäselvänä tietokoneruudulta. Omnom. Skins on todellakin pelastanut kipeilypäiväni Sannan vierailun lisäksi. 8-)

Välikevennykseksi pari iltaa sitten otetut kuvat Turbosta, kun hän oli aivan ylitsepääsemättömän suloinen.



♥. Sydämeni sulaa, kun näen noin suloisen ilmestyksen.

Sen sijaan, että olisin kuluttanut aikaani jotenkin järkevästi, päätin tylsyyteeni kuvailla vähän huonettani. Eihän täällä sinänsä ole edes mitään mielenkiintoista, mutta kuvaaminen kiehtoi hieman enemmän, kuin takaraivossa kolkutteleva ajatus siitä, että pitäisi ehkä vähän alkaa lueskella kevään ylioppilaskokeisiin.















Nyt varmaan täytynee mennä katsomaan Muodin huipulle. Sen jälkeen tekisi mieli paneutua näihin:



Mutta joudun luultavasti sen sijaan lukemaan näitä:



Nyt tosiaan se Muodin huipulle. Huomenna koulussa vietetään abien jokavuotista pyjamapäivää, ja koulupäivän jälkeen mennään Sannan kanssa joululahjaostoksille. Hihii.

ps. Arvonta!

tiistai 24. marraskuuta 2009

yhdeksäskymmenes

Yhdeksäskymmenes postaus! Hui, kuinka aika rientääkin. Tajusin juuri myös, että blogini täyttää pian vuoden. Whiii. 8)

Kipeydessä on se hyvä puoli, että voi tehdä kaikenlaista (esim. datata, jos vaan pysyy tolpillaan..), tarvitsematta ajatella muita asioita. Ei se minulta kuitenkaan luonnistu, mutta ajatuksena kaunis. Tänään olen mm.:
- Stressannut sitä, etten pääse tekemään huomenna psykologian koetta
- Yskinyt suunnilleen kaiken pihalle kurkustani, niistänyt, ja mittaillut kuumetta tasaisin väliajoin
- Pelannut Farmvilleä
- Lukenut muotilehtiä
- Lukenut blogeja
- Tehnyt erilaisia galluppeja ja testejä
- Lukenut ficcejä pitkästä aikaa
- Nähnyt Sannan pikaisesti
- Lojunut sängyssä pystymättä kuitenkaan nukkumaan
- Puhunut ihmisille puhelimessa
- Katsonut BB Extran, Salkkarit ja ANTM:n
- Katsonut Aliaksia DVD:iltä
- Katsonut Mean Girlsin
- Pyörinyt ympäriinsä ihan kuumehoureisena
- Selaillut monia nettikauppoja
- Syönyt särkylääkkeitä
- Ottanut mansikanmakuista yskänlääkettä (hyi)
- Miettinyt moneen kertaan, pitäisikö vain mennä nukkumaan

Pöllin Nooran blogista tällaisen pikkuisen jutun:
12 asiaa joista pidän:
- Sanna
- Ystävät
- Blogit
- Coca Cola
- Joulu
- Aamut, kun saa nukkua pitkään
- Englannin kieli
- Ulkomaat
- Se, kun kääntää tyynyn toisinpäin ja se toinen puoli on viileä
- Nettishoppailu
- Se, kun on rahaa
- Se, kun saa otettua hyvän kuvan yrittämättä

11 elokuvaa joista pidän:
- The Crow
- Moulin Rouge
- Brokeback Mountain
- A Clockwork Orange
- Grease
- Pokémon-elokuvat! ♥
- Mean Girls (Jotain ihan loistavuutta!)
- Chicago
- Inglourious Basterds
- The Perfect Man (Ihana Hilary Duff-teinileffa. Hilarylla on leffassa tosi kivoja vaatteita, se on yksi suuri syy siihen, miksi leffasta pidän! 8-D)
- Saw I (Jatko-osat on valitettavasti toinen toistaan huonompia.)

10 kaupunkia joissa olen käynyt:
(En nyt tiedä, lasketaanko sellaisia kaupunkeja, joiden maan kamaralle olen astunut tasan lentokoneen vaihdon muodossa, mutta päätän nyt, että lasketaan, koska muuten listasta tulisi kovin tylsä luettelo Suomen kaupunkeja.)
- Birmingham (Alabama, USA)
- Chicago (lentsikkavaihdossa)
- Washington D.C. (Lentsikkavaihdossa. Vietettiin kyllä tuolla seitsemisen tuntia, joten tuo nyt ainakin lasketaan!)
- Frankfurt (lentsikkavaihdossa tämäkin)
- Tukholma
- Tallinna
- TAMPERE!
- Joensuu
- Helsinki
- Kuopio
(Lopussa luettelin sitten noita Suomen kivoimpia kaupunkeja, missä on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän aikaa. Köyhää.)

9 fyysistä asiaa itsestäni:
- Olen 165cm pitkä
- Minulla on siniharmaat silmät
- Luonnollinen hiusvärini on blondi
- Olen oikein sopivan pullukka 8)
- Sormeni saa väännettyä mitä kummallisimpiin suuntiin
- Minulla on suhteellisen hyvä iho
- Minulla on kamalat kulmakarvat
- Minun tukkani ja kynteni kasvavat todella nopeasti
- Minulla on alahuulessa reikä 8-D

8 suosikkiruokaa:
- Äidin tekemä makaronilaatikko omnomnom
- Mummon tekemä tiikerikakku
- Kinder Maxi -suklaapatukat......
- Kreikkalainen salaatti + krutongit ♥
- Kiinalainen ruoka (varsinkin currykana, omnomnom)
- Mustikkapiirakka ja vaniljakastike
- Sannan tekemät suklaakeksit ♥

7 ammattia joita arvostan:
- Siivooja (Ittellä ei olisi kanttia tuohon työhön, siksi arvostan ammattia kovasti! Millainen tämä maailma olisikaan, jos ei olisi siivoojia? ;o)
- Toimittaja
- Kauppojen kassoilla istuvat henkilöt, jotka jaksavat aina vain hymyillä
- Kaikki vapaaehtoistyöntekijät
- Pakkohan tähän on sanoa tämä perus: lääkäri. Onhan lääkärit tärkeitä.
- Kirjailija
- Sosiaalityöntekijä

6 asiaa, jotka ärsyttävät minua:
- Ihmiset, jotka esittävät olevansa muuta, kuin ovat
- Se, jos mut herätetään jollain kamalalla tavalla liian aikaisin
- Ihmiset, jotka luulevat olevansa parempia, kuin toiset
- Rowan Atkinson
- Huonot paskahuumoria sisältävät komediat
- Tuo aivan helvetin ärsyttävä ("MMM IHANAN PEHMEÄÄ EI RASVAA EI LISÄTTYÄ SOKERIA MMMM") Vitalinea-mainos! Siis oikeasti, kuka idiootti tuonkin mainoksen on kehittänyt? Sanokaa, etten ole ainoa, jonka tuo mainos saa kihisemään kiukusta...

5 asiaa joita kosketan päivittäin:
- Varmaan ihan minä ihte
- Hammasharja
- WC-pöntön huuhtomispimpula
- Vaatekaapin kahva
- Kännykkä

4 tv-sarjaa joista pidän:
- L-koodi
- Skins
- House M.D.
- Alias

3 asiaa joihin pukeudun päivittäin:
- Alusvaatteet
- Yöpaita
- Kaulahuivi

2 julkkista joihin olen ollut ihastunut:
- Grace Khold
- Kurt Cobain

1 asia jonka haluan kaikkien tietävän minusta:
- Öö. Tykkään hirveästi tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin ja sellassiin!

Nyt voisin ihan vakavissani alkaa pohtia sitä nukkumaanmenoa. Tuskin siitä kuitenkaan mitään tulee, kun yskin niin tuhottomasti. Huoh. Lähettäkää jotain parantavia voimia tännepäin, jooko. 8-)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

np. nirvana - come as you are

Tänään olenkin pötkötellyt koko päivän sisätiloissa tuon kurjan sään vuoksi, mutta olenkin oikeastaan ollut vähän sen tarpeessa, että voi lojua sängyssä meikkaamatta ja laittamatta hiuksia. Nukuin aika lahjakkaasti varttia yli yhteen ja olen käynyt ulkona vain sen verran, että käytin koiran lenkillä ja hain ruokaa Eväspysäkiltä. Sanna tuli "käymään" töidensä jälkeen joskus ennen seitsemää, ja lähti tuossa puoli kahdentoista aikoihin.. Pitäisi käydä ehkä nukkumaan, kun huomenna (tai oikeastaan tänään, onhan kello jo yksi) olisi vaikka mitä tekemistä taas.
Eilen kävin siis Riihimäkirockissa, mikä on kyllä mun mielestäni suhteellisen vammainen festari. En osaa pitää sitä kunnollisena, kun se pidetään täällä käpykylässä. 8--D Mutta ihan hyviä esiintyjiä siellä oli. Bloodpit meni perumaan esiintymisensä viime hetkellä, mutta muuten oli ihan kivaa. Katsottiin Uniklubi ja Apulanta, sekä melkein koko Klamydia. Vilkuiltiin jostain sivusta ehkä koomisimman bändin RA:n esiintymistä, ja nähtiin pieniä pätkiä Irinasta. Kuunneltiin Phoenix Effectiä kauempaa ja katseltiin vähän aikaa Clarkkentiä, mikä oli oikeastaan ihan hyvä. Sain katsella sekopäisen äitini riehumista ja altistin itseni auringonpistokselle saamatta kuitenkaan sitä. Kaikki kuvat on Sannan kamerassa, joten tarvitsee odotella niitä, ennen kuin voin niitä lisäillä tänne. Alueelle ei saanut viedä järjestelmäkameraa, joten itselläkin roikkui käsipuolessa vanha Canon Ixukseni, jolla en kuitenkaan loppujenlopuksi kuvannut suunnilleen yhtään.

Olenko mä jotenkin tunteeton, kun Michael Jacksonin kuolema ei liikuta mua ollenkaan? Itken ja suren kuitenkin silloin, kun joku kuolee jossakin tv-sarjassa. Esim. Danan kuolema L-koodissa sai mut kyynelehtimään kuin vesiputous, ja mikä vielä fiksumpaa, surin, itkin ja angstasin monenmonta viikkoa, kun katsoin Death Notea ja L kuoli. Suurinpiirtein kaikki, jotka ovat katsoneet sitä, ovat tienneet etukäteen, että se tulee kuolemaan, mutta mä en tiennyt. En voinut uskoa sitä ja järkytyin hyvin pahasti. Ja ei tietenkään saa unohtaa Harry Pottereissa tapahtuvia kuolemia, Sirius oli tietenkin suurta surua aiheuttava, mutta Remuksen kuolema viimeisessä kirjassa sai mut melkein vihan partaalle; mun lempihahmoni kuolema sivuutettiin noin vain! Sellainen ei ole oikeutta.
Kyllä mä silloin olin surullinen, kun Heath Ledger kuoli, mutta sekin oli kuitenkin vaikuttanut mun elämääni Brokeback Mountainin kautta. Aloin muuten pillittää elokuvateatterissa senkin aikana, kun Jack kuoli. No, ehkä se on ihan normaalia, en jaksa pohtia sitä sen enempää.

Ihmismieli on kumma asia.

maanantai 22. joulukuuta 2008

ur so gay and you don't even like boys

Jee, haettiin joulukuusi sisään tänään! Äiti oli toki siitä ehkä kaikista eniten innoissaan, mutta omasta mielestänikin koristeltu joulukuusi tuo sitä joulun tuntua, vaikken oikein vieläkään ole erityisemmin joulutuulella. Mietin tuossa koristellessani, että mitähän järkeä tuossa oikeastaan on, raahata metsiköstä kuusi sisään ja laittaa oksille roikkumaan kaikki mahdolliset killuttimet, nauhat ja köynnökset. Loppujenlopuksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mitäpä väliä sillä on, se on vaan perinne, joka tuo joulutunnelmaa.


Hihhei, meidän joulukuusemme on joka joulu aivan yhtä epäkäytännöllisessä paikassa, se tukkii juuri sopivasti kulkureitin eteisestä olohuoneeseen. Kuusen ohitse täytyy aina sujahtaa varovasti seinän viertä pitkin. Se on kuitenkin ollut melkeinpä joka joulu, jonka olen kotona viettänyt, ollut samalla paikalla, ja mitä sitä nyt vanhoja tapoja muuttamaan. Jos on jokin päivä vuodesta, kun voi käyttäytyä aina yhtä kuluneella tavalla, seurata vanhaa rutiinia, se on joulu.

Tänään on tuon joulukuusenkin lisäksi ollut oikein mukava ja antoisa päivä. Aamulla joutui tosin seuraamaan äidin stressintäyteistä siivoushötkyilyä, apua ei huolinut vaikka tarjosin. Lopulta äiti kuitenkin liukeni kauppaan ostamaan jouluruokia, ja sai olla hetken rauhassa, kun tuo sydämeni toinen puolikas tuli meille. Sen piti olla pikavisiitti, että kerkesi vielä nähdä ennen joulua, mutta jotenkin tuo venyi sitten loppujen lopuksi parista tunnista neljäksi. Mutta mitäpä siitä.
Täti kävi kylässä tuomassa joululahjoja kaukana Joensu
ussa asuvilta mummolta ja ukilta, enkä ehtinyt edes käydä hypistelemässä joululahjakassia kun äiti riisti sen jo näköpiiristäni. Myös yksi kaveri piipahti tuomaan ehkä mielenkiintoisimman joululahjan minkä olen koskaan saanut...


Kaksi heinäsirkkaa rasiassa. Tämän siitä saa, kun sanoo kaverille joka työskentelee eläinkaupassa; "anna mulle joululahjaksi jotain tyhmää". Ristin sirkat Keijoksi ja Erkiksi ja ajattelin sen jälkeen syöttää ne kilpikonnalle, mutta sitten äiti ällösi niitä niin paljon, että heitti ne ovesta pihalle. Rest in peace, Keijo ja Erkki, ette varmaan tuolla kylmyydessä pärjää.

Tajusin tässä, että eipä tästä päivästä oikein muuta kerrottavaa ole, joten ajattelin täytellä ajankuluksi jonkinsortin haasteen, jonka vaan bongasin jostain toisesta blogista.

10 ihaninta biisiä (Ajattelin nyt sitten laittaa ihan näin kautta aikojen ja sitten myös tämänhetkisiä lemppareita, saa nähdä riittääkö tila. Nämä eivät ole järjestyksessä.)

1. Lost - Dope Stars Inc. (Tämä biisi saa jostain syystä minut suunnilleen aina kyyneliin kun kuuntelen sen. Livenä kuullessani vielä pahemmin. Täysin ihanuus.)
2. Lost Soul - Negative (Tämäkin on vähän sellainen nyyhkybiisi, mutta sanojensa takia juuri niin ihanan raastavan typerän angstinen, että todellakin ansaitsee paikkansa tällä listalla.)
3. Evidence - Katatonia (Joskus kuuntelin pelkästään tätä repeatilla monta päivää putkeen, eikä se ole vieläkään menettänyt loistoaan.)
4. Ur So Gay - Katy Perry (Pakko laittaa tämä ihan vain senkin takia, että voin nolata itseni täydellisesti. Biisin sanat ovat yksinkertaisesti aivan loistavat.)
5. Wrap Myself Around You - Kill Hannah (Kyynelnyyhkybiisi tämäkin. Ei kykene kuvailemaan.)
6. Belong To No One - Lovex (Kun ostin Äksien uuden levyn ja kuuntelin sen läpi, tämä biisi oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tai oikeastaan kuuntelulla.)
7. The Sharpest Lives - My Chemical Romance (Yksi MCR:n parhaita biisejä, ja täytyi laittaa ihan vain blogini nimenkin kannalta.)
8. Misguided - SIGN (Sanat uskomattoman nerokkaat. Hienohieno löytö tämä bändi.)
9. L's Theme - Yoshihisa Hirano & Hideki Taniuchi (Nyyhkynyyhkynyyhky, L on vain niin rakkaus.)
10. Hetken tie on kevyt - Tehosekoitin (Ei kukaan voi olla tätä biisiä rakastamatta.)

10 parasta elokuvaa

1. The Crow (Brandon Lee.♥ Yksinkertaisesti vain upea leffa.)
2. Moulin Rouge (Musikaalit on rakkaus, tämä ehdottomasti parhaimmistoa. Vaikken olekaan traagisten rakkaustarinoiden fani, tämä vain iskee.)
3. Brokeback Mountain (Vakavaksi tämä vetää, muutama kyynel aina tirahtaa silmään. Ihana. Nuku rauhassa, Heath Ledger.)
4. A Clockwork Orange (Taisinpa edellisessä merkinnässäni jo ihkuttaa tätä.)
5. Grease (Musikaalilistaan taas yksi helmi.)
6. Mean Girls (Ihan pakollinen, täysi teini-ihkujenkkileffarakkaus. Niin loistokas.)
7. Chicago (Musikaaliiii. Hieno tarina, hieno leffa ylipäätään.)
8. Twilight (Kai tämä on pakko tähän laittaa. Hieno toteutus kirjasta, kun yleensä kirjoista tehdyt leffat on aika puolivillaisia.)
9. Saw-elokuvat (Kauhuleffojen aatelia. Vaikka huononevathan nuo leffa leffalta, mutta silti täytyy vain taputtaa, haluaisin kuulua siihen kieroutuneeseen tiimiin, joka keksii nuo kaikki brutaalit murhatavat.)
10. Pitkä kuuma kesä (Kaipaako tämä edes selityksiä?)

10 upeinta kirjaa

1. Stephenie Meyer: Houkutus (Joo, sanoisin koko Twilight-saagan, mutten ole kuin vasta Uusikuun lopussa. Ei siis toimi. Mutta kumminkin, Edward Cullen♥. Mun ei pitänyt alkaa ihkuttaa sitä...)
2. J.K. Rowling: Harry Potter-sarja (Pisin aika jolloin fanitin jotain, oli selkeästi Potterit, ja edelleenkin ne vielä tehoaa.)
3. Dan Brown: Da Vinci -koodi (Ahh, Leonardo Da Vinci. Joo, tämä oli vain yksinkertaisesti hieno kirja.)
4. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu-sarja (Lapsuudesta asti olen rakastanut ja rakastan edelleen.)
5. Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle + Minuuttivalssi (Salla Simukan parhaimmat kirjat, luen ne aina vain uudelleen ja uudelleen.)
6. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Vaikka olenkin vähän vajaaälyinen, tämä kirja on varmasti yksi kirjallisuuden hienoimmista teoksista.)
7. Antoine De Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (IHANA.)
8. Louisa M. Alcott: Pikku naisia (Niin klassikko, mutta hyvä kirja.)
9. J.D. Salinger: Sieppari Ruispellossa (Vaikka tämä olikin ysiluokan "tämä on pakko lukea" -kirja, jolloin vihasin tätä, niin nyt pidemmän ajattelun jälkeen on pakko sanoa, että ehkä tämä tuon klassikko-määritelmänsä on ansainnutkin.)
10. Meg Cabot: Prinsessapäiväkirjat-sarja (Luin näitä joskus niin paljon, että aivan pakko lisätä listaan.)

Hmmh, voisi keksiä jotain kehittävää tekemistä.. Or not. Popitan Katy Perryä ja odotan, että alkaa väsyttää~

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

"No time for the old in-out, love. I've just come to read the meter."

Tänään sitten on tullut nähtyä enemmän muita sukulaisia kuin omaa perhettä enemmän kuin moneen kuukauteen. Vaikka emme käyneetkään kuin 96-vuotiaan isomummon (äidinäidinäidin) ja äidin tädin luona. En ole erityisen sukulaisrakas (en nyt siis voi sanoa, että sukulaisiani vihaisin tai jotain, kaikkia kyllä rakastan kovasti, useimmiten tapaamiset ovat vaan kovin rasittavia), mutta kyllä niitä kestää pieninä määrinä kerrallaan. Kunnon sukujuhlat, jonkun syntymäpäivät, rippijuhlat tmv., ovat aina täysiä painajaisia. Aina juuri se perus;
"No, mitä kuuluu, oletpas sä kasvanut!" "Mjoo, ihan hyvää.." ("En mä nyt sitä sulle jaksa puklata mitä kuuluu, enkä oo kasvanut viime vuosina milliäkään.")
"Mites menee koulussa?"
"Ihan hyvin." ("Paskasti, matikassa etenemiseste ja 70% numeroista vitosia.")
"No onkos sulla jo poikaystävää?"
"Ei o." ("Lasketaanko tyttö poikaystäväksi?")

Jne., varmaan aika monelle tuttu kaava. Mutta anyway, tänään oli ihmeen siedettävä päivä. Oli kivaa nähdä mummua pitkästä aikaa, enkä edelleenkään pysty uskomaan, kuinka hyvässä kunnossa mummu on, kun ajattelee ikää.


Ja velikulta aina yhtä edustavana. (Ja kuvanlaadun raiskaantuminen my ass.) Otin sitten urakalla koko reissulta melkein parisataa kuvaa, en kyllä tajua, miten se on mahdollista. Paitsi että kun näitä kuvia selaa, niin näkee, että puolet kuvista on äitini tädin koirasta..
Mummulla oli kiva käydä senkin takia, kun hänen kodiss
aan on aina jotenkin niin ihanan nostalginen tunnelma vanhojen valokuvien, huonekalujen ja seinällä tikittävän suuren kaappikellon takia. Melkein muistaa kaikki ajat, jotka vietin lapsena mummun luona.


Mummulla on seinällään kaikkien (okei, pikkuveljeni, sekä yksi pikkuserkuistani puuttuu) lapsenlastensa, sekä lapsenlapsenlastensa kuvat. Itse pällistelen oik
eassa reunassa alhaalla. Ah, kuinka rakastankaan noita lapsuuden roikkoposkiani. Näytin aivan hamsterilta.


Lisää kuvia. Nyt mukana mummun ja hänen edesmenneen miehensä hääkuva, oma hyvin hohdokas rippikuvani (kehyksen alareunassa uusin koulukuvani), pikkuveljeni parin vuoden ikäisenä (kehyksen alareunassa pikkuveljen uusin koulukuva), äitini edesmennyt äiti, sekä pikkuserkkuni rippikuva.


Joo, oli vielä ihan pakko kuvata äidinäitini joskus muinoin tekemä ihana joulukoriste (muistaakseni jossain aikasemmassa merkinnässäni oli myös jotain äidinäidin tekemiä joulkoristeita..). Se on niin ylisöpö. Juuri tuollaiset vanhat jutut on ihania ja tosi kiehtovia, vaikkei historia muuten oikeastaan kiinnosta mitenkään erityisemmin.

No, nyt kun aloin kuvilla tykittämään, niin täytyy varmaan lämätä pari kuvaa siitä äitini tädin koirasta. Se on niin ylisuloinen. Jos joskus tulevaisuudessa hankin koiran, sen on oltava kiinanharjakoira.


Se on aivan ihana. ♥___♥ Mulla taitaa olla joku pakkomielle karvattomiin koiriin jostain syystä, toissakesänä, kun olin isosena, siellä leiripaikalla oli kaksi karvatonta koiraa (jotka saivat minulta ja Samilta kauniin lempinimen "nahkikset"), niin oli
n ihan rakastunut niihin. Meinasin työntää ne kassiini kun oltiin lähdössä kotiin..

Hihhei, kolme päivää jouluun on! Ehkä mä sen joulumielen vielä jostain kehitän, tänään ainakin mennään jo plussan puolella, toisin kuin joskus eilen. (Okei, mieliala nousi illalla aika taivaisiin, mitään kummempia syitä nyt mainitsematta. 8D [ASD, hymiö. Ajattelin pärjääväni ilman niitä.])
Nyt tuli mieleen, että sain kavereilta aivan ihania joululahjoja. Tuolta paremmalta puoliskoltani sain ihanatsöpöt korvikset, sitten yhdeltä kaverilta sain aivan supercoolin Pokémon-DVD:n, ja sitten yhdeltä kaveriltani sain aivan älyttömän ihanan sienityynyn ! Nyt täytyy varmaan kuvailla se, että siitä saa jotain visuaalista osviittaa..


Se on niin kaunis. Omatekoiset lahjat ovat niin kovin suloisia. Sain myös tuolta samalta kaveriltani yli-ihanan ficin meidän roolipelihahmoistamme, se sai minut jopa kyyneliin. Okei, mua ei ole vaikea saada itkemään, mutta silti. Se oli niin ihana.

Hmm. Mitähän muuta piti vielä selittää. Ainiin, katsoin eilen A Clockwork Orangen eli siis typerästi suomennetun Kellopeliappelsiinin. Oli muuten aivan älyttömän loistavan hienon nerokas elokuva. Roolihahmot olivat aivan upeita ja muutenkin koko juoni oli niin hämmentävän psykedeelisen hullun sekava, että elokuva oli tosi hieno katselukokemus.


(Alex DeLarge ah. Voisin jopa melkein käyttää pienempikuinkolmosta, niin ihana.)

Mulla on muuten aika huonoja kokemuksia noista kulttiklassikkoelokuvista, Painajainen Elm Streetillä -elokuvat olivat lievästi sontaa, ensimmäinen oli ihan hyvä, kun idea oli sinänsä uusi, ja Freddy Krueger on kova jätkä. Loput olivatkin sitten niin kuluneita, etten jaksanut katsoa kuin toisella silmällä. Täytyy myös haukkua pystyyn The Shining, eli tutummin Hohto. Mulla oli järkyttävät pelkokuvitelmat siitä, ja leffa kyllä alitti ne aika rajusti. Odotin hirveää psykologista jännäilyä ja verilöylyjä, mutta eipä siinä muuta ollut, kuin Jack Nicholson, kummallinen nainen kylpyammeessa ja polkuauto.

Nyt voisin alkaa availla joulukalenterin luukkuja, avasin viimeksi varmaan luukun 16 tai jotain.

lauantai 29. marraskuuta 2008

öö

Hmm. Kun tietäisinkin miksi perustin blogin. Tai että mikä tän blogin tarkoitus on. Ehkä kyllästyin katsomaan sitä loputonta ininää mitä livejournalini on pullollaan. Voisin yrittää tehdä tästä jonkinlaisen ininävapaan vyöhykkeen, mutta luulen että mun taidoillani se ei onnistu. Ajattelin ensin, että tännehän voisin vikistä ihan anonyyminä, mutta ei tällä mun kirjoitustyylilläni tuntemattomana pysytellä, joten moi.

Noh, voisin vaikka nyt vuodattaa tähän, kuinka paha pakkomielle mulla on muotiblogeihin, vaikka en oikeastaan ole edes pätkääkään kiinnostunut muodista. Ainakaan sillä tavalla, että näyttäisin sitä muille. Enkä todellakaan näytä siltä, että olisin. Perusvaatteet nimittäin bändipaita, liian vanha kulahtanut huppari ja ne mustat housut, jotka on tällä hetkellä rikki. Kaapissa on niiden lisäksi toiset melkein samanlaiset - mutta ärsyttävän löysät ja leveälahkeiset, tulee liikaa mieleen ysikytluku, miesten vaaleansiniset farkut (tiedän kuinka houkuttelevalta kuulostaa.♥), jotka oikeastaan ostin yhtä cosplayasuani varten, kahdet mustat farkut (tällä hetkellä luultavasti liian pienet, koska olen taas vaihteeksi paisunut), verkkarit joita kulutan kotona, sekä bondagehousut, joita en ole käyttänyt varmaan vuoteen. Jonkun pitäisi varmaan opettaa mua käyttämään vaatteita. Tuppaan nimittäin tekemään niin, että käytän samoja vaatteita päivästä toiseen niin kauan kunnes ne kuluvat puhki. Ja vielä sen jälkeenkin..
(kuvatodiste:)


(Huomaa toki huikaisevan hehkeä kulunut väri! Joskus tuo oikeasti oli mustanharmaa. Nykyään jokin ruskeanharmaansekainen. Okei, annetaan tuolle
hupparille krediittiä, se on palvellut mua kaksi vuotta uskollisesti ja se on edelleen lempivaatekappaleeni. Vaikea uskoa, I know.) Ja joo, nyt viimeisetkin ihmiset jotka tietävät mut tunnistavat mut aivan satavarmasti, mulla sattuu olemaan tuo nimittäin suunnilleen joka päivä päällä.
Niin, mitähän mä nyt olin selittämässä ennen tätä h
uppariepisodia. Niin, muotiblogit. Olen vaan jotenkin tosi pahasti onnistunut koukuttamaan itseni tällä hetkellä viiteen eri muotiblogiin, nimiä nyt vielä mainitsematta. En todellakaan tajua miksi. Tein myös tuossa noin kuukausi sitten asian mitä en ole tehnyt aikoihin. Kävin shoppailemassa. Se ei tosiaankaan ole mun hommaa, yleensä meinaan kuolla ja läkähtyä jo ekan vaateliikkeen sovituskopissa, kun vaatteet ei mahdu päälle. Olen tässä viimeisen parin vuoden sisään shoppaillut tasan nettikaupoissa ja Seppälässä, siellä on nääs varmaan ainoat housut mitkä mahtuu päälle.. Ainiin, ja pakko mainita myös Tarjoustalo. Aika glamouria, tiedän. Muttaniin, tuossa vähän aikaa sitten lähdin kaverini kanssa Helsinkiin ja astelin urheasti Gina Tricotiin vakaana päätöksenäni ostaa ihan oikeasti vaatteita. Okei, budjetti ei ollut kovin huima, olin säästellyt puhelinmyynnillä (itsemurhatyö, en muuta voi sanoa) ansaitsemani rahat, muutamat keikoilta säästyneet rahat, yhden kuun opintotuen ja viime kesän huiman 75 euron isospalkan, joten oli siinä rahaa käytettävissä vajaa parisataa. Mutta pihi kun olen, olin varma, etten saisi tuhlattua pariakymppiä enempää, ja senkin vaan silloin jos eksytään Fantasiapeleihin. Mutta ei, menin ja yllätin itseni. Raahasin sovituskoppiin kasan paitoja (okei, niitä oli ehkä kolme) ja päädyin jopa ostamaan kaksi. Pipo ja huivi lähti myös mukaan sellaisena viime hetken "pakko saada jotain muutakin" -ostoksena. Kaverilla oli vähän enemmän ongelmia, vähemmän rahaa ja aivan liikaa vaatteita mitä olisi halunnut ostaa. Nostan kyllä kaverilleni hattua, se tyttö osaa pukeutua. Kyllä ne ongelmat siinä ratkesi, kun lainasin muutaman kympin. Sain haalittua koko reissulta mukaan kyllä myös jotain pientä turhaa krääsää ja Carlingsissa piipahtaessa (siinä vaiheessa olin jo päättänyt etten osta oikeasti enää yhtään mitään) eräs huivi oikein huusi mulle, että se täytyi ostaa. Kerettiin me jo poistua koko kaupasta, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin, että sain lunastettua sen omakseni. Se on pirun lämmin. Ja ehkä söpöimmän värinen. Voisin kaivaa jotain kuvamateriaalia, mutta jalat sanoivat kyllä nyt itsensä irti. (Joo seliseli, matkaa vaatekaapille puoli metriä, kamera pöydällä käyttövalmiina.. Mutku niiden kuvien siirtäminen koneelle on liian työlästä kun on niin vähän usbireikiä!)

Öö, selitinkö mä tosiaan shoppaamisesta noin paljon? Eh, lol. Yritän edelleen miettiä tän blogin syvintä tarkoitusta, mutta luultavasti se ei tuo itseään esille koskaan. Ehkä tästä vaan tulee sekalainen jauhanpaskaakoskaeiolemuutakaantekemistäjakirjoittaminenonkivaa -blogi. Muotiblogi olisi oikeasti kiva, mutta ei ole oikein resursseja siihen. Tai oikeastaan se kiikastaa vaan tosta mun vaatekaapin yksipuolisuudesta. Ja tuntuu kummalliselta että mä kuvailisin jotain päivänasuja. Ei taida oikein toimia. Eikä ole ehkä ihan mun juttuni. Ei todellakaan.
Pitäisi ehkä opetella käyttämään tätä koko blogisysteemiä ennen kun alkaa miettiä mitään syvempiä tarkoituksia. Ulkoasun muuttaminen olisi sinänsä kiva asia, mutta mä en todellakaan ole mikään kamalan taitava koodaamaan, enkä muutenkaan os
aa tehdä yhtään mitään. Joutunen siis tyytymään tähän perusmustaan niin kauan kun tajuan, että "oho sen oiskin saanu muutettuu tosta yhestä nappulasta".

Onkohan tälle jotain pituusrajoitusta? Tästä taitaa nimittäin tulla aika pitkä. Oonkin tuossa angstaamisen ja muun turhan lomassa unohtanut kuinka paljon tykkään kirjoittamisesta. Varsinkin aivan täysin turhasta itsestään jauhamisesta. Vaikka mä en tunnekaan olevani mitenkään mielenkiintoinen, niin silti jostain syystä kummallista
juttua löytyy. Esimerkiksi se, että nyt tuntuu siltä, että on pakko mainita, että leivoin tänään joulutorttuja (= valmiit torttupohjat kaupasta, vähän veitsellä leikkimistä, taittelua, voitelut ja hillot kehiin ja tadaa!)!


Nam. Osaan mä sentään jotain tehdä. Tuohon nuo mun keittiötaitoni oikeastaan rajoittuvatkin, osaan just ja just ehkä ton lisäksi paistaa jauhelihaa. Taitaa siis koittaa doom kun muutan pois kotoa, kun tajuan että ei tolla pelkällä jauhelihalla kauhean pitkään eletä terveenä. Onneksi tässä nyt on noin pari vuotta henkistä valmistautumisaikaa. Järkyttävä ajatus että ensi vuonna tähän aikaan taitaa olla ylioppilaskokeisiinvalmistautumispaniikki päällä. Oikeastaan panikoin jo nyt matikan etenemisesteeni ja tämänhetkisen biologiankurssini takia ehkä eniten. Hei oikeasti, kuka tarvitsee tietoa siitä mitä on osmoosi ja mitoosi ja meioosi ja proteiinisynteesi ja vaikka mikä? Okei, meillä on ollut vasta ensimmäinen tunti, mutta nyt olen jo vaipunut epätoivon syvään kuiluun. Ensimmäinen biologiankurssikin vain rimaa hipoen läpi, ja se oli sentään tuhat kertaa helpompi kuin tämä. Hyh. Ehkä pitäisi kumminkin panikoida tuon matikan takia eniten.. Ensi jaksossa kolmosen uusintakurssi matikkaa samaan aikaan ihan uuden vitoskurssin kanssa plus vielä päälle kaksi historian kurssia. Ei tunnu oikein toimivalta. Unohtamatta tietenkään sitten kaikkea muuta. Ah. Lukio, mikä ihana valinta. (En halua edes ajatella mitä siitä tulee jos tosissaan pääsen yliopistoon, jos nyt olen jo näin paska. Paitsi että se kyllä on tuolla jossain hamassa tulevaisuudessa, taidan nimittäin päästä kirjoittamaan ylioppilaaksi vasta älyttömän monen vuoden päästä. Kannattaa olla huono.)

Noniin, nyt on pakko miettiä jotain kivempaa. Esimerkiksi sitä, että joulu on kohta. Joulu on ihana. Mä vaan niin tykkään siitä tunnelmasta ja ruuasta ja ei
ne lahjatkaan ole pahitteeksi (tunnen itseni niin 10-vuotiaaksi pojaksi kun odotan aattoa silmät kiiluen, koska olen toivonut lahjaksi Nintendo DS:ää..). Äiti kaivoi innoissaan joululiinat ja verhot ja pyyhkeet ja osan härpäkkeistä tänään esiin, kun totesi pienen pohdinnan ja mun kannustukseni jälkeen, että joulukuun ensimmäinen päivä on ylihuomenna.


Jouluinen keittiömme. (Kuvanlaatu vähän on mitä on, rakas kamerani ei oikein tykkää pimeästä, ja salamavaloon en sorru, en todellakaan hyi.)

Hitto, tajusin oikeasti vasta nyt kuinka paljon kello on. Tai siis eihän se sinänsä ole paljoa, mutta muistaakseni aloin kirjoittaa tätä merkintää joskus BB:n loppumisen aikoihin (Joo, myönnän olevani täysin koukussa siihen. En oikeasti tiedä mitä teen, kun se loppuu. Ja valmistautumisaikaa ei ole enää paljoa, sen loppumiseen on nimittäin jotain 23 tuntia. Apua.), ja kello on nyt jo puoli yksi. Mikä tarkoittaa sitä, että huomenna on koulua. Yh. Taas viikonloppu kului liian nopeasti. Okei, on vielä koko sunnuntaipäivä aikaa, mutta silti. Sinänsä haluaisin, että olisi jo maanantai, koska saan lainaksi Houkutuksen. Katsottiin Twilight-leffa yhden kaverin kanssa (laittomasti ladattuna, mutta ollaan nyt vaan hiljaa siitä..) torstaina ja ajattelin että täytyyköhän mun nyt lukea ne kirjat, kun ne tuntuvat olevan kaikkien mielestä "niiiiiiiin ihania". En kyllä halua ruveta Edward Cullen-ihkuttajaksi, vampyyrit on kyllä muuten aika jees.
Niin tuosta maanantaista piti vielä, tuo Houkutus on siis oikeastaan ainoa houkutteleva (ehe ehe, oon tosi hyvä sanaleikeissä, keksin tosi hauskoja) asia, muuten ei kyllä tosiaankaan huvittaisi hilata itseään sängystä ylös. Maanantaina on kaikenlisäksi viimeisellä tunnilla ensimmäiset vanhojentanssiharjoitukset, ja mä olen ihan toivoton tanssija. Yhdellä sellaisella etukäteisvalmentautumistunnilla mikä oli aikaisemmin syksyllä feilasin jopa valssin niin täysin, etten tiedä miten kykenen sitten niihin muihin tansseihin. No, ehkä se siitä tässä syksyn aikana. Iso paino sanalla ehkä.

Pitäisiköhän kuvitella tässä käyvänsä nukkumaan vielä joskus tässä ihmisten aikoihin. Satun vaan olemaan tosi huono nukahtamaan ja sitten vielä kaiken lisäksi maailman pahin aamuihminen. Haulikosta tulee päähän jos tulee joku herättämään joskus aikaisemmin kun on pakko herätä.

Ehkä koetan mennä nukkumaan. (Mitä mä tässä itseäni huijaan, kumminkin popittelen tässä Negativea vielä monta tuntia päivitellen IRC-Gallerian etusivua sekunnin välein vain nähdäkseni tekstin "Sinulle ei ole uusia kommentteja.".)

En varmaan itsekään enää jaksa lukea tätä. Huoh.


("Ota nyt kunnolla et kurkku aukee!"
"Se on jo auki!"
"Ota sitä!"
"Vitun Nasse-setä."
Hmmh, en olis niin varma, että tää Negativen kuunteleminen on kamalan kehittävää yhdeltä yöllä.)