"No time for the old in-out, love. I've just come to read the meter."

Tänään sitten on tullut nähtyä enemmän muita sukulaisia kuin omaa perhettä enemmän kuin moneen kuukauteen. Vaikka emme käyneetkään kuin 96-vuotiaan isomummon (äidinäidinäidin) ja äidin tädin luona. En ole erityisen sukulaisrakas (en nyt siis voi sanoa, että sukulaisiani vihaisin tai jotain, kaikkia kyllä rakastan kovasti, useimmiten tapaamiset ovat vaan kovin rasittavia), mutta kyllä niitä kestää pieninä määrinä kerrallaan. Kunnon sukujuhlat, jonkun syntymäpäivät, rippijuhlat tmv., ovat aina täysiä painajaisia. Aina juuri se perus;
"No, mitä kuuluu, oletpas sä kasvanut!" "Mjoo, ihan hyvää.." ("En mä nyt sitä sulle jaksa puklata mitä kuuluu, enkä oo kasvanut viime vuosina milliäkään.")
"Mites menee koulussa?" "Ihan hyvin." ("Paskasti, matikassa etenemiseste ja 70% numeroista vitosia.")
"No onkos sulla jo poikaystävää?" "Ei o." ("Lasketaanko tyttö poikaystäväksi?")
Jne., varmaan aika monelle tuttu kaava. Mutta anyway, tänään oli ihmeen siedettävä päivä. Oli kivaa nähdä mummua pitkästä aikaa, enkä edelleenkään pysty uskomaan, kuinka hyvässä kunnossa mummu on, kun ajattelee ikää.


Ja velikulta aina yhtä edustavana. (Ja kuvanlaadun raiskaantuminen my ass.) Otin sitten urakalla koko reissulta melkein parisataa kuvaa, en kyllä tajua, miten se on mahdollista. Paitsi että kun näitä kuvia selaa, niin näkee, että puolet kuvista on äitini tädin koirasta..
Mummulla oli kiva käydä senkin takia, kun hänen kodissaan on aina jotenkin niin ihanan nostalginen tunnelma vanhojen valokuvien, huonekalujen ja seinällä tikittävän suuren kaappikellon takia. Melkein muistaa kaikki ajat, jotka vietin lapsena mummun luona.


Mummulla on seinällään kaikkien (okei, pikkuveljeni, sekä yksi pikkuserkuistani puuttuu) lapsenlastensa, sekä lapsenlapsenlastensa kuvat. Itse pällistelen oikeassa reunassa alhaalla. Ah, kuinka rakastankaan noita lapsuuden roikkoposkiani. Näytin aivan hamsterilta.


Lisää kuvia. Nyt mukana mummun ja hänen edesmenneen miehensä hääkuva, oma hyvin hohdokas rippikuvani (kehyksen alareunassa uusin koulukuvani), pikkuveljeni parin vuoden ikäisenä (kehyksen alareunassa pikkuveljen uusin koulukuva), äitini edesmennyt äiti, sekä pikkuserkkuni rippikuva.


Joo, oli vielä ihan pakko kuvata äidinäitini joskus muinoin tekemä ihana joulukoriste (muistaakseni jossain aikasemmassa merkinnässäni oli myös jotain äidinäidin tekemiä joulkoristeita..). Se on niin ylisöpö. Juuri tuollaiset vanhat jutut on ihania ja tosi kiehtovia, vaikkei historia muuten oikeastaan kiinnosta mitenkään erityisemmin.

No, nyt kun aloin kuvilla tykittämään, niin täytyy varmaan lämätä pari kuvaa siitä äitini tädin koirasta. Se on niin ylisuloinen. Jos joskus tulevaisuudessa hankin koiran, sen on oltava kiinanharjakoira.


Se on aivan ihana. ♥___♥ Mulla taitaa olla joku pakkomielle karvattomiin koiriin jostain syystä, toissakesänä, kun olin isosena, siellä leiripaikalla oli kaksi karvatonta koiraa (jotka saivat minulta ja Samilta kauniin lempinimen "nahkikset"), niin olin ihan rakastunut niihin. Meinasin työntää ne kassiini kun oltiin lähdössä kotiin..

Hihhei, kolme päivää jouluun on! Ehkä mä sen joulumielen vielä jostain kehitän, tänään ainakin mennään jo plussan puolella, toisin kuin joskus eilen. (Okei, mieliala nousi illalla aika taivaisiin, mitään kummempia syitä nyt mainitsematta. 8D [ASD, hymiö. Ajattelin pärjääväni ilman niitä.])
Nyt tuli mieleen, että sain kavereilta aivan ihania joululahjoja. Tuolta paremmalta puoliskoltani sain ihanatsöpöt korvikset, sitten yhdeltä kaverilta sain aivan supercoolin Pokémon-DVD:n, ja sitten yhdeltä kaveriltani sain aivan älyttömän ihanan sienityynyn ! Nyt täytyy varmaan kuvailla se, että siitä saa jotain visuaalista osviittaa..


Se on niin kaunis. Omatekoiset lahjat ovat niin kovin suloisia. Sain myös tuolta samalta kaveriltani yli-ihanan ficin meidän roolipelihahmoistamme, se sai minut jopa kyyneliin. Okei, mua ei ole vaikea saada itkemään, mutta silti. Se oli niin ihana.

Hmm. Mitähän muuta piti vielä selittää. Ainiin, katsoin eilen A Clockwork Orangen eli siis typerästi suomennetun Kellopeliappelsiinin. Oli muuten aivan älyttömän loistavan hienon nerokas elokuva. Roolihahmot olivat aivan upeita ja muutenkin koko juoni oli niin hämmentävän psykedeelisen hullun sekava, että elokuva oli tosi hieno katselukokemus.

(Alex DeLarge ah. Voisin jopa melkein käyttää pienempikuinkolmosta, niin ihana.)

Mulla on muuten aika huonoja kokemuksia noista kulttiklassikkoelokuvista, Painajainen Elm Streetillä -elokuvat olivat lievästi sontaa, ensimmäinen oli ihan hyvä, kun idea oli sinänsä uusi, ja Freddy Krueger on kova jätkä. Loput olivatkin sitten niin kuluneita, etten jaksanut katsoa kuin toisella silmällä. Täytyy myös haukkua pystyyn The Shining, eli tutummin Hohto. Mulla oli järkyttävät pelkokuvitelmat siitä, ja leffa kyllä alitti ne aika rajusti. Odotin hirveää psykologista jännäilyä ja verilöylyjä, mutta eipä siinä muuta ollut, kuin Jack Nicholson, kummallinen nainen kylpyammeessa ja polkuauto.

Nyt voisin alkaa availla joulukalenterin luukkuja, avasin viimeksi varmaan luukun 16 tai jotain.