famous last words

Voi että kun muuten osaakin väsyttää. Ei se kyllä ole ihme, viiden tunnin yöunet ja herääminen puoli kuusi eivät oikein sovi yhteen. Yritin jo eilen illalla vinkua äidille, että onko vielä mahdollisuutta luistaa siitä ihastuttavasta ala-asteen joulujuhlasta, mutta äiti kuulemma oli jo sanonut kaikille, että mä olen tulossa sinne. Tuli vähän sellainen siis mitä-reaktio, mitä ne oppilaat siellä välittävät olenko mä siellä vai en, kun eivät edes tiedä kuka olen... No joo, muttaniin, tuli tuossa kumminkin sitten nähtyä pitkästä aikaa perussöpö jouluevankeliumi, kasa kuoroesityksiä, pelottavan joulupukin vierailu, sekä lipevän ja hyvin ärsyttävän rehtorin puhe. Muistin melkein ottaa taas kameran mukaan, piti kyllä, mutta ei kenenkään muisti voi olla parhaimmillaan seitsemältä aamulla.

Miten voi olla niin, että on odottanut ja odottanut lomaa, ja sitten kun se loma saapuu, ei enää huvita mikään tai ei ole mitään tekemistä? Sain sentään raahattua itseni kangaskauppaan (Joka oli varmasti joltain ajalta Jeesus, siellä ei edes käynyt Visa Electron ja piti juosta johonkin kuuseen nostamaan rahaa.) asti muutaman semmosen kivan tyypin kanssa, ja sen jälkeen epämääräistä häröilyä ympäri keskustaa, mitä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa miksikään kovin hienoksi menomestaksi. Kohta nuo viimeisetkin kaupat muuttaa kaupungin reunoille, missä on nykyään kaikki maailman kauppakeskukset. Keskustassa ei ole nykyään missään muualla ketään, kuin McDonaldsissa, joka on sitten perusihkupissisten hengauspaikka, eikä sinne voi mennä vastaanottamatta epämääräistä mulkoilua.

Blöäh, tekisi mieli mennä nukkumaan ja nukkua jouluaattoon asti. Paitsi että huomenna mennään sukuloimaan, ja maanantai ja tiistai sitten väännetään ruokaa ja siivotaan, että se siitä nukkumisesta. Jaksaisipa se joulumieli nyt tarttua muhun, en jaksaisi lojua tässä murheellisessa tyhjyydessä.

ARGH.