Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. maaliskuuta 2010

now drink the cyanide

Aloitin blogipäivitysten läpikahlaamisen noin puoli yhdeksän pintaan, ja sain nyt urakan tehtyä. Kävin mä tuossa välissä syömässä, mutta meni koko hommaan kuitenkin pari tuntia. Parin päivän poissaolo koneelta kostautuu aina. Sunnuntaina ei vain yksinkertaisesti huvittanut olla koneella (paitsi pelaamassa kivaa norsupeliä, minkä Sanna näytti mulle ♥) ja tänään olen jopa saanut luettua psykologiaa. Hyvä minä.

Nyt kuitenkin väsymyksen takia hyvin harvasanainen kuvarikas raportti lauantailta ja sunnuntailta.
Lähdettiin siis Annin kanssa Tampereelle siinä ennen yhtä, jotta ehdittiin käydä vielä Punanaamiossa, ennen kuin se menee kiinni. Ostettiin jotain hyvin heimasevaa, mikä tulee esille sitten kuvissa. Käytiin myös muutamissa muissa kaupoissa ja käveltiin jalkamme väsyksiin. Anttilassa pyörimme hetken levy-, peli- ja dvd-osastolla (ostin Paloma Faithin levyn ♥) ja sitten mentiin Hesburgeriin läskeilemään. Sen jälkeen olikin sitten tarkoitus lähteä hotellille, jotta saisimme heitettyä tavaroitamme sinne. Kävelimme siis takaisin toiseen päähän keskustaa kohti Omenahotelli kakkosta, jonne luulomme mukaan olimme varanneet huoneemme. Pitkällisen numerosarjojen kanssa venkslauksen jälkeen soitimme sitten sinne johonkin toimistoon vain todetaksemme, että olemme väärässä hotellissa. 8--D Mähän en edes ollut tietoinen, että Omenahotelleja on kaksi. No, siinä sitten kasattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut ja lähdettiin kävelemään takaisin sinne toiseen päähän keskustaa missä olimme jo olleet. Saimme lopulta raahattua itsemme hotellille ja pääsimme jopa sisään huoneeseemme. Se oli muuten tosi hieno, jostain syystä odotin jotain tosi kämäistä. Mulla oli jo flashbackeja mökeistä, joissa yövyimme viime kesäisellä roadtripillä...
Meitä oli kuitenkin huoneessa vastassa kiva viesti.

En tiennyt, haluaako Anni välttämättä sukunimeään roikkumaan tänne kaiken kansan nähtäville, joten näin parhaakseni sensuroida sen. :----D

Ja sitten se Punanaamio-ostos keikkaa varten: todella komeat koppalakit! Vähän tuli sadomasokismileikkipornopoliisi-olo, mutta eipä se mitään. (Lakki haisee sellaiselle äklölle tekonahkalle. Yh. Se haisi mun nenässäni koko illan!)


Ennen valmistautumista kävimme vielä hakemassa subit, jottemme kuolisi sitten keikalla. Sitten valmistauduimme lähtöön.


Tuli sitten pakollinen tarve kuvata öistä Tamperetta, ei tosin kovinkaan upein tuloksin.
(En osannut päättää oliko värillinen vai mustavalkoinen versio parempi, joten laitoin molemmat. Lol.)

Keikkapaikalle päästyämme saimme huomata kaikkien mahdollisten aikataulujen olevan myöhässä, muttemme antaneet sen häiritä, vaan istuuduimme kiltisti odottelemaan keikan alkua. Nämä ensimmäiset ilmeet kuvaavat varmasti hyvin koko keikkaa:

Ja koko illan pelottavin kuva:

Jossain väleissä oli vähän liikaa aikaa... Kuvasin mm. Annia (ihan selkeästi Anni, eikö?) ...
... ja Klubin lamppuja. Kehittävää.

Lopulta se Deathstarsin soitto alkoi sitten lämppäribändien jälkeen n. puolen yön paikkeilla. (Ja kuvat kannattaa ehkä mieltää enemmänkin fiiliskuvina kuin keikkakuvina... Aina ei voi voittaa. 8D)

Keikka oli aivan upea. Melkein neljän vuoden odotus palkittiin, ja olen hyvin tyytyväinen. (Whiplasherin välispiikit olivat aivan fantastisia. :----D "People orgasm listening to our music!")
Keikan jälkeen huristeltiin taksilla takaisin hotellille, ja taksikuski heitti meidät ihanasti aivan oven eteen jalkakäytävälle. Ei tuollaista voisi edes kuvitella Riihimäellä...
Aamulla kävimme buffetaamiaisella ja lähdimme sitten vähän ennen kahtatoista käpyttelemään kohti juna-asemaa.


Pakkohan sitä nyt taas oli kuvailla kivaa Tamperetta.


Hypättiin 12:37 lähtevään junaan ja keskusteltiin koko paluumatka roolipeleistä.
Summattuna siis oli aivan mahtava reissu. Kiitos Anni todella paljon ihanasta seurasta.♥

Kello on taas aivan liian paljon, ja huomenna pitäisi koittaa jopa päästä sängystä ylös. Näen huomenna Sannan, ja mulla on musiikintunti. Pitäisi käydä katsomassa myös ruotsin kuuntelun tulokset... Kauhistuttaa. Ja täytyy käydä häiriköimässä opoa muutamilla hakuongelmilla. Nyt on siis pakko sukeltaa tuonne peiton alle. Hyvät yöt.

tiistai 23. helmikuuta 2010

PUPPIES~

Eilen pääsin vihdoinkin näkemään pienen ihanan suloisen koiranpentumme ihan livenä. Puuduttava kahden tunnin ajomatka oli niin sen arvoista, kun pääsi paijailemaan niitä ihastuttavia karvakääröjä. Meitä vastassa olleet pentueen ylpeät Lotta-äiti ja Leevi-isäkin melkein saivat kyyneleet silmiini, kun muistuttivat kovasti Turboa ollessaan niin touhukkaita.
Oli ihanaa päästä oikeasti katsomaan pentuja, ja niiden reaktioita meihin. Kyllähän sieltä sitten löytyi se yksi ylitse muiden, pieni ja utelias poika. Pentujen silmät olivat vasta auenneet, joten ne olivat hyvin kiinnostuneita ympäristöstä (paitsi kaksi palleroa, jotka kuorsasivat koko vierailumme ajan 8D). Kävely ei oikein pennuilta vielä luonnistunut, mutta ryömiminen sitten sitäkin paremmin. n____n

Suloinen Lotta-emo.

Let me introduce you: Nalle! Tässä hän on, kaikessa suloisuudessaan. ♥

Nuo kaikki pienokaiset sulattivat mun sydämeni ihan täysin. <3_____<3

Ajattelin myös palauttaa kaikki maan pinnalle näiden kuvien aiheuttamien ylettömien aww-reaktioiden jälkeen.

Itse pallinaama matkalla kyseiseen pentupaikkaan! Enjoy. :---D

Otin myös hyvin taiteellisia kuvia tylsyyksissäni.

Käytiin myös kotimatkalla syömässä jossain Shellillä sekä Nummelan HongKongissa (en tosin ymmärrä siihen syytä, kun meillä on täällä Riihimäelläkin sellainen...) ja löysinkin sitten sieltä jotain aivan ihanaa...


Mikä nostalgia-aalto muhun iskikään, kun löysin tämän purkin! Mä olen tosi kauan jo miettinyt hamahelmien hankkimista, mutta niitä vain ei ole tullut vastaan. Nyt en kuitenkaan malta odottaa, että pääsen väkertelemään niistä ihania koruja. Kunhan nyt palauttelen hamahelmiopit mieleeni. 8--D
Purkin mukana tuli muutama pieni alusta (pupu, sydän ja hyvin epämääräinen ankka), mutta katsoin parhaakseni ostaa vielä muutaman neliönmuotoisen alustan. (Tai jos nyt lähdetään hiuksia halkomaan, niin minähän en noita ostanut, vaan isäpuolen äiti ihanasti kustansi ne minulle. Kiitos. ♥)

Sanna tuli meille vielä eilen yöksi, ja oli aivan ihana nähdä kun ei olla taas nähty pariin päivään. Tehtiin hyvää texmex-salaattia ja katseltiin telkkaria. Tänään Nora tuli käväisemään vähäksi aikaa, ja me pelailimme aivan loistavia pelejä. Suosittelen tätä sivustoa suuresti, jos kaipaatte jotain tekemistä. Aivan mahtavaa ajanvietettä.

Illan olenkin sitten viettänyt ystävänäni sipsit, kokis ja House, omnom. Nyt voisin hyppelehtiä vaikka pelaamaan tai väkertelemään hamahelmillä. Later~

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

i watch you fast asleep, all i fear means nothing

En edes aio paasata menneestä päivästä, se ei nimittäin ainakaan aamupäivän puolesta ollut kovin hyvä. Ajoin myös autolla päin helvettiä (kuka hullu päästää mut ajamaan manuaalilla vieraaseen kaupunkiin, kun olen ajanut automaatilla koko sen ajan, kun mulla on ollut kortti?) jne. Että sellaista. Ilta sen sijaan meni kuitenkin ihan mukavasti, ainakin sen osalta, että näin Sannan. Huomasin myös olevani koukuttunut Facebookin peleihin. Farmville, Fishville, Petville ja Zoo World ovat vieneet elämäni. God.

Nyt voin kuitenkin karistaa koko menneen päivän mielestäni, kello on nimittäin jo yli puolenyön, eli voin nyt juhlia, että huomenna on jouluaatto. Meillä on kinkku jo uunissa, ja sen inha haju leijailee koko kämpässä. En kuitenkaan valita, siitä tulee jouluinen olo. Myöhemmin tänään (tuntuu tyhmältä kirjoittaa tänään, koska tuossa on vielä yö välissä. lol) haetaan myös joulukuusi sisälle, ja suoritetaan kuulemma suursiivous, mikä ei tosin luultavasti eroa normaalista jokapäiväisestä siivouksesta muulla lailla, kuin mattojen viemisellä ulos. Joudun myös heräämään taas liian aikaisin (ennen yhtä...), kun tarvitsee noutaa pikkuveli juna-asemalta. Tehdään luultavasti myös äidin kanssa osa ruoista , ettei tule niin hitonmoinen kiire sitten aattona. Pääsen pyörittelemään lihapullia, jes.

On ihan kamalaa, mulla on hirveä kirjoittamiskyvyttömyys päällä, en ole saanut aikaseksi mitään puoliksikaan järkevää. Yleensä saan edes jotenkin purettua tunteitani kirjoittamalla, mutta nyt se ei vaan ole toiminut. Tuntuu siltä, että olisin jotenkin tukossa, ja se ei ole kovinkaan mukavaa. Harmittaa vietävästi myös se, että lupaamani joululahjanovelli Pilville tulee myöhästymään, kun en saa kirjoitettua puoltakaan sanaa alkamatta hakkaamaan päätäni näppäimistöön.

Voisin alkaa pikkuhiljaa harkita tuonne vällyjen väliin painautumista, se vaan vaatii niin paljon... Pitäisi vaihtaa yöpaita päälle ja pestä hampaat ja ja ja joo, ajatuskin siitä, että joutuisin nostamaan kankkuni tästä tuolista on hyvin iljettävä.

Taidan kuitenkin keksiä jotain kehittävämpää tekemistä, kuin lagaaminen ja paskanjauhaminen tähän tekstikenttään. Josko sitten nukuttuani olisi vähän järkevämpää asiaa.

np. Utada Hikaru

ps. Arvonta!

lauantai 22. elokuuta 2009

oh well whatever nevermind

(Joo anteeksi tuo edellinen merkintä, angsti teki tulojaan lääkityksestä huolimatta. 8-D)

Vihdoin alkaa tämäkin ärsyttävä tappotauti hellittää. Ja ei, en ole sikainfluenssassa enkä ole ollutkaan, tämä on ollut vain normaali flunssa vähän äkäisempänä. Olen onnistunut tartuttamaankin jo ainakin yhden ihmisen, saa nyt nähdä kuinka pitkälle onnistun levittämään tuon vielä. Mutta syytä kyllä äitiä, siltä mä tämän koko taudin sain.

No anygays, pääpointtini tällä merkinnällä on siis se, että yritän taas vähän herätellä tätä blogia henkiin. Olen tullut siihen tulokseen, että väliäkö sillä on, lukeeko tätä kukaan, kun teen tätä kuitenkin vain omaksi ilokseni.
Muttaniin, saa kyllä nyt nähdä, kuinka päivittäminen onnistuu koulujuttujen+autokoulun lisäksi. Mutta kyllä se siitä. Ainakin vielä nyt, kun kirjoituksiin on melkein kuukausi. Mun syntymäpäiväviikkoni on täyttä tuskaa, siihen on vielä kolmisen viikkoa, ja nyt ja kalenterini sisältää viikolla 37 neljä ajotuntia, pimeäajon, kolme teoriatuntia, englannin yo-kuuntelun, englannin kokeen ja jakson viimeisen päivän. Not the way I wanna spend my birthday. Nämä pari seuraavaa viikkoa siihen asti näyttää kyllä suunnilleen samalta. Ah, stress, I've been missing you. Huomisen aikana pitäisi selvittää perjantaina saadut läksyt, kun nuhatautini ansiosta en kyennyt raahautumaan koululaitokseen saakka. Huomenna siis edessä neljän aineen läksyt ja englannin yo-vihko. Ja kaiken lisäksi mun pitäisi ihan tosissaan lukea kirjoituksiin. Olen kuitenkin välttänyt syyllisyydentunteen sillä, kun olen katsonut telkkaria englanninkielisillä teksteillä (teksteillä sen takia, että mulle on tärkeää tietää, miten kaikki sanat kirjoitetaan) ja lukenut englanninkielisiä lehtiä. Vahinko vain, että sanasto, jota opin tv-ohjelmia katsoessani, ei välttämättä vakuuta ylioppilastutkintolautakuntaa. Jostain syystä luulen, ettei Aliaksen vakoilusanasto tai L-koodissa mainitut eri nimitykset, millä kutsutaan naisen alapäätä eivät kuulu produktiiviseen aukkotäydennykseen. Blah.

Nyt voisin luovuttaa elämäni taas The Sims kolmelle. Tai sitten - jos olisin fiksu - menisin nukkumaan. Liikaa kokista = no sleep. No, onneksi Sims pelastaa mut tylsistymiseltä.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

in your head they are fighting

Mun elämäni on ollut aika simspitoista lähipäivinä. Vaikka olenhan mä olevinaan tehnyt kaikenlaista. Tässä viime päivityksen jälkeen olen käynyt äidin kanssa kirppiksellä ja löytänyt muutaman kivan paidan, pistänyt huoneeni seinät täysin uusiksi (+ vaihtanut muutamia huonekaluja), käynyt Tammerfesteillä ja tehnyt mansikkapiirakkaa.

On hyvin kirjoituskyvytön olo nyt, on sellainen fiilis, että pitäisi tehdä vaikka mitä, esim. lukea niihin perkeleen ylppäreihin. Ei siinä mitään, englanti nyt on suhteellisen helppoa, mutta mun pitäisi ihan tosissaan saada siitä joku varteenotettava arvosana, kun se on ainoa aine, missä mulla on hyvään arvosanaan edes mahdollisuuksia. Plääh. Screw you kirjoitukset. Miksi menin lukioon?

Onneksi lähdetään perheen kanssa viikon päästä Katinkultaan Vuokattiin viikoksi, ja sen jälkeen matkustan vielä Joensuuhun mummolaan. Kiva ajatuksena vain, että pitäisi tosissaan varmaan raahata nuo oppikirjat messiin reissuille. Ah, mikä kesäloma.

Kuten aikaisemmin mainitsinkin, tein tänään mansikkapiirakan. Se on ensimmäinen edes leipomuksen tapainen yläasteen jälkeen. Namnam. Edes jotain hyvää tässäkin päivässä. ♥

Image and video hosting by TinyPic

Mun ja äidin kirppispäivänä 8.7. näytin tältä (uusi tunika pääsi heti käyttöön jei):
Image and video hosting by TinyPic

Noiden lisäksi mulla oli kamerassa vielä kuvia Tammerfesteiltä, mutta rakkaan kamerani ansioista ne ovat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä. Ja sää oli mitä mainioin, ripotti vettä ja oli kylmä. Ei siinä mitään, sade on ihan jees, mutta ei välttämättä silloin, jos siellä joutuu olemaan pidemmänkin aikaa. Onneksi saatiin kyyti takaisin Riihimäelle. Käytämme julmasti hyväksemme muusikkoja.

Ei nyt oikein tämä kirjoitus suju. The Sims 2 = lobotomia.

Sanokaa mulle jotain kivaa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

so please can you stop pulling my hair


Eilinen päivä meni mukavasti biitsillä Sääksissä, missä oli tosi paljon porukkaa. Läträsin kolmea eri aurinkorasvaa ja paloin silti. Nyt näytän kovin huvittavalta, kun hartioista ylöspäin olen värillinen, ja alaspäin olen ihan kalpeanvalkoinen. Heitin talviturkkinikin, joka oli ehtinyt kertyä jo parin viimeisen kesän ajan. Vesi oli kyllä pirun kylmää. Ja kuinka sattuukaan, musta ei ole taas yhtään ainutta kuvaa koko päivältä. 8-D En kyllä ollut hehkeimmilläni, joten se on varmaan ihan hyvä asia.


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic

Tänään kävin kahvittelemassa Nooran kanssa ja söin pahaa jätskiä. Ostin Lily Allenin Allright, Still -levyn alennuksista 3 euron hintaan.
Myöhemmin kävin Sannan kanssa viemässä miljoona kassia pulloja ja sain niistä yli neljäkymppiä. Sen jälkeen mentiin käymään vaatekaupoissa ja Prismassa, joten olettaisi, että olisin tuhlannut sen kaiken. Väärin! Ostin tasan hiusvärin ja Mavalan Paris-kynsilakan, koska olen etsinytkin jo kauan punaista kynsilakkaa. Aion säästää rahaa, että saan ostettua The Sims 3:n. Wish me luck, en ole koskaan ollut hyvä säästämään rahaa. Varsinkin kun kokeilin yhtä aivan yli-ihanaa mekkoa. Se maksoi 34,90€, joten siinäpä olisivat kaikki pullorahat menneetkin. Sen helmaa kyllä pitäisikin vähän tuunata, koska se oli vähän tiukka reisistä. Muuten se oli aivan ihana. Luultavasti se tulee kansoittamaan mun vaatekaappiani aika piankin, koska se oli niin kaunis. Työtön opiskelija doom. :< Huomenna Riihimäki Rock, awhee.

PS: SKINS ♥


Image and video hosting by TinyPic

En voi edes sanoin kuvata, kuinka paljon tämä bloggerin kuvasäätö ärsyttää mua. ARGH.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

gotta catch 'em all

Sataa. Satoi eilen. Ja sitäkin edellisenä päivänä. Tosin vain vähän. Nyt hyvin intensiivinen kerronta viime päivistä.

1.6. vietettiin siis vuosipäivää kullan kanssa kiinalaisen ruoan ja ulkona (varjossa) lojumisen merkeissä. (There's so much beauty in this world to see, it only has meaning when you're here with me. ♥)

2.6. olin Noran kanssa Lahdessa shoppailemassa. On tullut todettua, että se on todellakin hyvä paikka shoppailuun, Triossa on suunnilleen kaikki liikkeet, missä on tarvetta käydä. Jostain syystä kaikki vaatekappaleet mitä ostin, olivat sinisiä. .___." Jokin alitajuinen protesti sitä vastaan, etten ennen tiistaita omistanut mitään sinistä. Ja sekin oli kovin kummallista, että viimeksi kun käytiin Noran kanssa Lahdessa, kaikki mitä ostin oli harmaata. Weird. Niin, alunperin siis mentiin etsimään mulle uikkareita. Niille kun ei ole kovin ollut tarvetta, en ole niin kova uimari. Nyt kuitenkin tarvitsee ottaa vähän itseään niskasta kiinni. Mulla ei kyllä oikeasti olisi rahaa ostaa yhtään mitään, kohta meillä ei ole enää varaa ruokaan kun vien kaikki äidin rahat. 8-) Okei, ei me olla niin köyhiä. Vielä. Saa nähdä.


Nora emoilee junassa.

Sovituskoppifun. En voinut ostaa tuota ylisöpöä mekkoa (joka oli oikeasti yökkäri, hei haloo, mä en tajua miten tuollaista suloisuutta voi pitää yökkärinä!), koska a) se oli vähän liian kittana ja stnan vaikea pukea ja riisua ja b) se oli hitusen liian kallis. Nyyh. ;___; Noran päällä oleva pusero oli joku Calvin Kleinin/muun merkkipaita ja maksoi varmaan satasen. Sekin jäi kauppaan. 8-D

Muttaniin, löysin siis kivat uikkarit KappAhlista:

(Tämmöinen välivaroitus, että kuvat vaatteista on
paskoja. Valaistus ei ole paras mahdollinen, enkä saanut mitenkään otettua hyviä kuvia. Kelpaavat kumminkin nyt paremman puutteessa. Ehkä. Yäk, vihaan huonolaatuisia kuvia.)

Anteeksi surkea lassoaminen, tuo taustahälinä vaan otti tosi pahasti silmiin, oli pakko vetää värittömäksi. Ja tuolla mun ohjelmalla ei kamalasti juhlita. Ei stna miten hirveä kuvanlaatu tuossa on. Hyihyi.

Vähän yksityiskohtaa. Nuo napit on kovin söpöt. Väri näyttää tässä kuvassa vähän aidommalla kuin tuossa toisessa.

Sitten ostin kaksi tunikaa/mekkoa:


Onlysta. (Kuvassa väri kusee, oikeasti tummempi.)


Gina Tricotista.


Ei mulla olisi oikeasti ollut varaa kuin juuri ja juuri toiseen. Velkaannuin. Taas. Ostin myös (Noran rahoilla) H&M:ltä hienot aurinkolasit, mutta ne hajosivat heti kun astuttiin kaupasta pihalle, ja palautukseenhan ne menivät. Ihan hyvä sinänsä, ei mulla olisi ollut oikein varaa velkaantua noinkaan paljon.
Ostettiin myös Noran kanssa yhteisesti Sokokselta Annille synttärilakuja ja ylihieno kortti. Siitä lisää seuraavaksi.
Että sellainen reissu.

3.6. vietettiin sitten Annin 18vee synttäreitä (tosin päivän etuajassa). Anni oli tehnyt meille ylihyviä muffinsseja, mums.♥


Itse birthdaygirl/boy. Hyvää syntymäpäivää Anni. ♥


Niin, siitä kortista tosiaan. Se on yliupea iso kortti, ja kun sen avaa, WMCA kajahtaa ilmoille! Sen tahdissa sitten jorailtiin.


Juuri kyseisen kortin musiikin tahdissa tanssimista.

Aww mun emot.

Nora tulee kaapista ulos.

Suunnilleen ainoa kuva, jossa itse kirjoittajan pärstä näkyy. (Päässä Lahdesta ostamani homopanta!)

Ja siinä vielä neljä seitsemästä kääpiöstä.


Sain traumoja Lumikkia ja seitsemää kääpiötä katsoessamme, koska leffassa on yksi kohta, jota en koskaan lapsena uskaltanut katsoa, ja nyt kun katsoin sen, se oli todella karmaisevaa. x___x

4.6. eli eilen lähinnä jumitin, pelasin ja hengailin Sannan kanssa. Illalla käytiin moikkaamassa Jonnia aka pikkuveljeäni. Jätkä viettää tällä hetkellä rippileiriä jossain jumalan hyvin kaukana sivistyksestä, eikä se kovin iloiselta näyttänyt, kun paikalle saavuttiin. En kyllä ihmettele. Ei sillä että ripareissa olisi mitään vikaa, isosena oli kivaa.

Tämä päivä on kulunut sisällä mukavuusvaatteissa Sannan kanssa. Ja pelatessa. En kyllä toki myönnä sitä, että mulla olisi mitään sairaalloista addiktiota tuohon Pokémoniin, mitä naputtelen täällä päivät pitkät... Mutta pääsin Pokémonliigaan asti! Sietää kaikkien olla ylpeitä, kyrsiinnyn aina niin nopeasti, kun en läpäise jotain kohtaa, että peli jää lojumaan puoleksi vuodeksi hyllyyn.

Huomenna sitten Puuhamaahan Sannan kanssa myymään jotain arpoja tmv. Let's hope that it doesn't rain this much as today. Mun säkällä sataa. Hiukset menee kiharaan. ;____;

Sitten näin merkinnän päätteeksi kerron teille traagisen tarinan yhdestä melkeinihmiskohtalosta.



Pummelo's sad sad story:

Once upon a time there was a happy pummelo (mikä oli siis Sannan syntymäpäivälahja Annille).

Se oli hyvin keltainen ja hymyilevä, eikä koskaan tehnyt mitään pahaa. Mutta sitten eräänä ei-niin-kauniina päivänä paha puukkomies hyökkäsi pahaa-aavistamattoman pummelon kimppuun.

Puukkomies upotti puukkonsa syvälle pummelon sisuksiin, mutta pummelon ilme ei värähtänytkään. Se oli hyvin urhea.

Puukkomies oli hyvin sadistinen. Puukkomiehen ympärillä olevat kaverit vain nauroivat katsellessaan pummelon kärsimystä.

Lopulta pummelo oli halkaistu kahtia. Pummelo hymyili yhä. Se ajatteli, että pahin oli ohi, vaikka sen kaikki sisuskalut valuivatkin ulos. Puukkomiehellä oli kuitenkin vielä pahoja mielessään.

Puukkomies tarttui pummelon päähän ja tuikkasi veitsen sen naamasta läpi.

Sitten puukkomies paloitteli pummelon hyvin maanisesti nauraen. Puukkomiehen kaverit nauroivat ympärillä. Pummelon sisälmykset roiskuivat puukkomiehen kavereiden päälle. Lopulta puukkomies ystävineen alkoi syödä paloiteltua pummeloa.

Koko tämän ajan pummelo vain hymyili. Se oli urhea pummelo.

Loppu.