maanantai 1. joulukuuta 2008

houkutus houkutukseen

Taas vaihteeksi tylsyydentapoksi täyttelen muiden haasteita. Vaikka olisikin tuo Houkutus luettavana, onnistuin näemmä kehittämään niin pahan addiktion blogspottiin että oli pakko erota siitä vähäksi aikaa. (Tiedän, että sanoin etten ala Edward Cullen-ihkuttajaksi, mutta on se kyllä ihana.) No joo, pitemmittä puheitta tämmöinen kiva pieni juttu:

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998:
1. Olin söpö pieni pullaposkinen ekaluokkalainen.
2. Fanitin Spice Girlsia, omistin kaiken mahdollisen fanikaman mitä pystyi saamaan.
3. Olin elämäni ensimmäisessä (ja ainoassa) jälki-
istunnossa.


(Joo, erittäin söpöä.. enkä näytä ainakaan pojalta. Onnistuin autuaasti unohtamaan, että meillä oli koulukuvaus ja ilmestyin kouluun perus verkkaritcollegepaita-lookissa.)

Viisi vuotta sitten, vuonna 2003:
1. Heppatyttöily oli kova juttu.
2. Kirjoitin päiväkirjaa joka päivä (ette voi uskoakaan miten huvittavaa sitä on nykyään lukea).
3. Mulla oli vakituinen kaveriporukka ja oltiin niiq best friends 4evah.

Kolme vuotta sitten, 2005:
1. Olin aika ulkona kaikesta, kavereista meni välit poikki ja härösin muutaman jengin välillä. Onneksi tutustuin yhden kivan tyypin kautta muutamaan muuhun kivaan tyyppiin ja ollaan ystäviä edelleen.
2. Harry Potterit ja HP-ficit oli lööv. H/D-ihkutus oli jämähtänyt takaraivooni.
3. Omistin pelkästään vihreitä paitoja.

Vuosi sitten, 2007:
1. Porskutin iloisesti (...) lukion ekaa luokkaa. Angstasin kun en ollut samassa opintoryhmässä kuin kukaan yläasteaikaisista kavereistani. Onneksi oli Sami pelastamassa, etten kuivunut tunneilla yksin.
2. ”Löysin” Death Noten, tuon jumalaisen animen ja mangan (ja rakastuin Ällään..).
3. Olin kesällä 2007 ensimmäistä kertaa isosena ja s
ain uusia ihania ystäviä.

Tähän asti tänä vuonna:
1. Olen ollut välillä niin alhaalla angstin syvässä kuopassa kun voi olla, mutta olen myös hekumoinut sellaisessa onnellisuudessa jota en ole kokenut ennen.
2. Olen ollut kolmessa uusintakokeessa (ja kaksi oli fail, ah).
3. En ole saanut aikaan oikeastaan mitään merkittävää.

Eilen:
1. Tunsin suurta tyhjyyttä kun Big Brother loppui.
2. Odotin sinänsä tätä päivää, koska sain Houkutuksen lainaan. Muuten en olisi halunnut että tämä maanantai koittaa.

3. En tiedä lasketaanko eiliseksi, mutta nukuin viime yönä kaksi ja puoli tuntia.

Tänään:
1. Panikoin vanhojentanssitunnilla etten osaa askelia.
2. Kastuin läpimäräksi kaatosateessa ja kyrpiinnyin.
3. Nauroin Pilville kun se ei tiennyt mikä on viineri.

Huomenna:
1. Näen Sannan kunnolla hihii.
2. Menen onneksi vasta puoli kymmeneen kouluun.
3. Pakko lukea Euroopan valtioita. (Miksi ne täytyy opetella jo kolmannen kerran? Okeijoo, pitäisi ne varmaan tähän mennessä osata, muttaöhtuotajoo.)

Ensi vuonna:

1. Olen toivottavasti parempi ihminen. Ja henkisesti paremmassa kunnossa.
2. Menen katsomaan Dope Stars Inc.:iä ja Children Of Bodomia maaliskuussa.♥
3. Tanssin vanhojen tansseissa (toivottavasti jyräämättä kenenkään yli). Ja syksyllä murehdin englannin ylioppilaskoetta ja muutamia ylioppilaskuunteluita.

-

Yksi syy miksi halusin lukea Houkutuksen oli koko kirjasarjan upeat kannet. Oikeasti, en ole nähnyt tähän mennessä vielä hienompia kirjankansia. Okei, kummallinen syy haluta lukea kirja, mutta ne kannet vaan on niin silmiä hivelevän kauniit. Taitaa
olla aika taas palata Bellan ja Edwardin maailmaan. Vaikka olisi toki läksyjäkin tehtävänä. Ja paskat.


(♥ Syötävän kaunis kansi. Sarjan muidenkin osien kannet on aivan ihania. Nostan hattua sille joka ne on suunnitellut.)

Ei kommentteja: