Joo moi, en osaa päivittää. Koulu tappaa mut ja en osaa ajaa autoo ja ttuttaa aika kivasti ja jee 8-) Että tuota, jos jätän päivittämisen siihen kun oikeasti on aikaa. Kiinnostaisi kyllä yleensä, mutta sellainen mukava yhyy ei ketään kiinnosta -angsti iskee aina. Jihuu.
perjantai 21. elokuuta 2009
tiistai 4. elokuuta 2009
"btw i love your apartment" "you do? you think it has good energy?" "i think it's a toolshed"
Aloitan tän merkinnän sellaisella niinkin fiksulla toteamuksella, että mun tukkani näyttää siltä, kuin yrittäisin imitoida Diana Rossia. Mulla on ollut pikkumyynutturakampaus koko päivän, ja nyt kun avasin sen, niin näytin sekunnin kuluttua kuin sähköiskun saaneelta. No, ehkä se ei haittaa puoli kahdelta yöllä.
Väsyttää, pitäisi kai harkita sänkyyn rojahtamista. En voi kyllä sanoa noin, kun mä olen tällä hetkellä sängylläni, mutta ehkä sen mun pointin nyt tajuaa tuosta. Mitenköhän ihmeessä mä kykenen millään saamaan tän mun unirytmini edes osittain normaaliksi vähän päälle viikossa? Muutenkin tosi masentavaa, kun koulu alkaa. Tai ei oikeastaan, musta on ihan kiva mennä kouluun (tässä vaiheessa lausetta tulee vähän MITÄHELVETTIÄ -olo), vaikka olenkin aika lähellä ihmiskokoisen sirkkelin läpi kävelemistä viikko koulun alkamisen jälkeen. Se perse juttu lukiossa on, että se ihan oikea opiskelu alkaa heti ekana päivänä... yläasteella sentään sai chillailla lähes melkein koko ekan kuukauden lukematta koulukirjoja. Ei sillä, että olisin lukenut niitä sen jälkeenkään (mistä en todellakaan ole erityisen ylpeä..). Muttaniin, piti sanomani, että kouluun on ihan kiva mennä, kun saa arkirytmin takaisin. En vaan tiedä kuinka mukava se arkirytmi on, kun sen oikeasti pitäisi mennä näin: herätys ökyaikaisin aamulla, sitten kouluun, sieltä joko autokouluun tai kotiin läksyjen ja esitelmien ja esseiden ja ylppäreihin lukemisen pariin, ja siitä sitten nukkumaan, mutta mulla se menee luultavasti näin: herätys ökyaikaisin aamulla - mä olen perkeleen kärttyinen, sitten kouluun - skootteri ei käynnisty, sieltä joko autokouluun tai kotiin dataamaan, illalla telkkarin edessä röhnötystä ja noin puolenyön aikaan iskee kylmä totuus, että hitto, taisivat jäädä ne läksyt tekemättä. Mutta niin käy joskus, Activia aiheuttaa vatsanväänteitä.
Koulusta huolimatta tuleva syksy nostattaa mun mielialaani. Aah, syksy. ♥ Ja 18-vuotissynttäritkin tulossa, whipii. Nuo kirjoitukset vaan vähän masistavat, mutta kyllä niistä selvitään. Varsinkin, kun tuon englannin nyt ainakin PITÄISI olla mun vahvuuteni. Or not.
Damn. Kai sitä pitäisi yrittää painaa pää tyynyyn. Pitää kyllä tuulettaa huone ensin, täällä on aivan tajuttoman kuuma, kun ylivanha ylikuumeneva tietokoneeni ja kuumaa hohkava telkkari ovat olleet koko päivän päällä yhtä aikaa.
Good night my babies.
ps. Ei hitto, mä osaan ihan oikeasti nuo kaikki L-koodit ulkoa mitä mulla on. Ja Skinsin kolmoskauden. Plus Frendit Aliakset ja Simpsonit. Ja Hotel Babylonin ykköskauden ja kaikki leffat mitä mulla on. Tarvitsen oikeasti kipeästi jotakin uutta katsottavaa (Okei L-koodin nelos- ja vitoskauden boksit nyt eivät ole mitään uutta, mutta niitä mä en sentään osaa vielä ulkoa takaperin. Onhan mulla ne kaikki koneella, kutonenkin siis tietenkin, mutta ei se ole sama asia katsoa niitä kökkönä rakeisena versiona läppärin paskalta näytöltä, kuin tv-ruudulta).

Tunnisteet:
hei hei mitä kuuluu,
tv-sarjat
perjantai 31. heinäkuuta 2009
i killed my pencil mrs. simpson
Ajatusten selvittämiseksi ne täytyy kirjoittaa ylös.
- Englannin kirjoitukset, kuuntelu 8.9. ja kirjallinen 16.9.
- Autokoulun ensimmäinen teoriatunti 3.8. kello 16:15.
- Opintotukea ei tule elokuussa - perkele - joten en saisi ostella mitään, mutta silti ostoslistalla ovat:
The Sims 3 (jonka tilasin juuri NetAnttilasta osamaksulla)
Ensimmäisen jakson koulukirjat (onneksi niitä on vain kolme, kun yksi on jo ostettu)
Kuivashampoo (sais jotain järkeä tähänkin lyttytukkaan)
Se Täydellinen Kurtcobainflanellipaitahirvitys on edelleen löytämättä
Uudet housut
Hiusväri
L-koodin nelos- ja vitoskausi, edelleen
- Rahanmenoa tietää myös se, kun Nora palaa Irlannista, jos se siis on ostanut mulle jotain. Olen myös kyseiselle henkilölle velkaa varmaan kuusikymppiä.
Duh.
Olin tässä pari viikkoa poissa kotoa, ensin lomailtiin perheen kanssa Katinkullassa Vuokatissa, ja sitten menin moikkaamaan isovanhempia Joensuuhun.
Että sellaista.
Ei taida olla kykenevyyttä mihinkään muuhun, kuin sängyllä ajatuksetta lojumiseen. Sinne siis.

tylsyys
maanantai 13. heinäkuuta 2009
in your head they are fighting
Mun elämäni on ollut aika simspitoista lähipäivinä. Vaikka olenhan mä olevinaan tehnyt kaikenlaista. Tässä viime päivityksen jälkeen olen käynyt äidin kanssa kirppiksellä ja löytänyt muutaman kivan paidan, pistänyt huoneeni seinät täysin uusiksi (+ vaihtanut muutamia huonekaluja), käynyt Tammerfesteillä ja tehnyt mansikkapiirakkaa.
On hyvin kirjoituskyvytön olo nyt, on sellainen fiilis, että pitäisi tehdä vaikka mitä, esim. lukea niihin perkeleen ylppäreihin. Ei siinä mitään, englanti nyt on suhteellisen helppoa, mutta mun pitäisi ihan tosissaan saada siitä joku varteenotettava arvosana, kun se on ainoa aine, missä mulla on hyvään arvosanaan edes mahdollisuuksia. Plääh. Screw you kirjoitukset. Miksi menin lukioon?
Onneksi lähdetään perheen kanssa viikon päästä Katinkultaan Vuokattiin viikoksi, ja sen jälkeen matkustan vielä Joensuuhun mummolaan. Kiva ajatuksena vain, että pitäisi tosissaan varmaan raahata nuo oppikirjat messiin reissuille. Ah, mikä kesäloma.
Kuten aikaisemmin mainitsinkin, tein tänään mansikkapiirakan. Se on ensimmäinen edes leipomuksen tapainen yläasteen jälkeen. Namnam. Edes jotain hyvää tässäkin päivässä. ♥

Mun ja äidin kirppispäivänä 8.7. näytin tältä (uusi tunika pääsi heti käyttöön jei):

Noiden lisäksi mulla oli kamerassa vielä kuvia Tammerfesteiltä, mutta rakkaan kamerani ansioista ne ovat enemmän tai vähemmän tärähtäneitä. Ja sää oli mitä mainioin, ripotti vettä ja oli kylmä. Ei siinä mitään, sade on ihan jees, mutta ei välttämättä silloin, jos siellä joutuu olemaan pidemmänkin aikaa. Onneksi saatiin kyyti takaisin Riihimäelle. Käytämme julmasti hyväksemme muusikkoja.
Ei nyt oikein tämä kirjoitus suju. The Sims 2 = lobotomia.
Sanokaa mulle jotain kivaa.

outfit,
pelit,
tylsyys
maanantai 6. heinäkuuta 2009
np. nirvana - spank thru
Tämä menee aina näin; kun on paljon tekemistä, ei kerkeä päivittää, ja sitten pitäisi yhdellä kertaa selittää kaikki mahdollinen. Ajatus ei oikein kulje, joten en kyllästytä millään kuivalla sepustuksella, mikä kiinnostaa yhtä paljon kuin mätä banaani, vaan laitan muutamia kuvia.
3.7. oli vain täysin randompäivä. Sannalla oli vapaata, joten nähtiin ja häröiltiin ympäriinsä. Käytiin taas kiertämässä kirppiksiä, enkä ostanut koko reissulla muuta, kuin kolme mukia. Kaksi pingviinimukia ja yhden pupumukin, jotka näyttivät juuri siltä, että niistä pitää juoda kahvia sitten kun asun omassa kämpässä. Vahinkotavarakeskusesta löysin ihan tavallisen raidallisen paidan. Sitten illalla vain kuvailtiin. Näytän semiurpolta joka kuvassa, mutta mitä pienistä..

Sanna osti uudet kengät ja puki niitä jalkaansa kirpparin pihassa. (Ja sillä on mun koru kaulassa!)

Ja just nää "kuvaan itseäni toisen aurinkolasien/auton sivupeilin/näyteikkunan/koiranpaskan heijastuman kautta" -kuvat on se mun taitolaji.

Tear.

Sanna on sulo. ♥
Että sellasta.
Lauantaina 4.6. suuntasin sitten sinne Tampereelle tapaamaan Jennaa. Kierreltiin lähinnä kauppoja ja juoruiltiin, mun juttujen taso oli aika korkeaa luokkaa, kun olin nukkunut ruhtinaalliset neljä tuntia. Ostin muutaman kivan jutun Tampereelta.

Anttilan levyalet aiheutti hallitsematonta kuolausta, ja mä nappasin mukaani 2 levyä 15 eurolla -alesta kaksi Nirvanaa; Unplugged in New York ja From The Muddy Banks of the Wishkah. Olihan mulla jo melkein kaikki biisit koneella, mutta mikään ei voita oikeita cd-levyjä.
GinaTricotista lähti mukaan hyvin muksa valkoinen tunika ohuilla mustilla pystyraidoilla, mistä mulla ei ole mitään julkaisukelpoista kuvamateriaalia ja tämmöinen kiva panta:

Näiden lisäksi messiin lähti vielä H&M:stä valkoinen ihan perus t-paita, kun tajusin, etten tosiaan omista yhtäkään valkoista normaalia teepparia.
Eilen sitten näin Noraa, ja sen jälkeen Sanna tuli meille yöksi. Tänään olen lähinnä vain pelaillut Simsiä, edelleen haaveillen siitä Sims kolmosesta. Haaveet kuitenkin särkyivät, kun tuhlasin vähäiset rahavarani Tampereella. Mua ei ikinä pitäisi päästää shoppailemaan kun pitäisi säästää. Onneksi tämä Sims kakkonen vähän lievittää tuskaa siitä, etten saa hankittua sitä kolmosta.
Nyt on nälkä, taidan siis hiipparoida syömään namia kreikkalaista salaattia. Fiilistelen varmasti koko loppuillan tätä Nirvanaa, aah Kurt Cobain. <3_____<3>

kuvia,
musiikki,
ostoksia,
outfit
torstai 2. heinäkuuta 2009
i want loads of clothes and fuckloads of diamonds
Aivot ovat tänään olleet sulaa mössöä, joten ei ole ollut fiksua tuhlata aivokapasiteettia mihinkään muuhun, kuin dataamiseen. Mä olen tänään kaiken tämän tylsyyden keskellä inspiroitunut kovasti poptaiteesta. Olen jo kauan pitänyt Andy Warholista, mutta tänään tutustuin art.comin kautta esimerkiksi Roy Lichtensteinin. Olen nähnyt Lichtensteinin töitä ennenkin, en vain ole koskaan ajatellut asiaa sen tarkemmin. Mielestäni nämä kolme:
Girl with hair ribbon,

Spray

ja Kiss V

kuvaavat varmasti hyvin Lichtensteinin muitakin töitä, ja varmasti monikin huomaa nähneensä ainakin samantyylisiä töitä elämänsä aikana.
Tunnen olevani hyvin noob taiteen ihailija, kun lempitaiteilijoitani ovat kautta aikojen olleet Andy Warholin lisäksi Leonardo Da Vinci, jonka jokainen elävä - ja kuollut tietää, sekä Victoria Francés, joka on myöskin hyvin tunnettu, tosin pienemmissä piireissä. Kaikki ovat varmasti nähneet Francéksen töistä tehtyä oheissälää, sitä nimittäin roikkuu myynnissä jopa Makuunissa pinssien muodossa. Mulla on yksi Francéksen työstä tehty seinälippu seinälläni, mutta haluaisin töitä kunnollisina printteinä seinälleni.
Tässä muutama suosikkityöni:

Viimeisin mulla on seinälläni.
Ja vielä itse taiteilija, kuva on vaan niin hieno, että on pakko laittaa se.

Aiheesta kukkaruukkuun, Turbo oli tänään leikkauksessa. Sen takapuolesta leikattiin pois patti, joka on ollut siinä jo hyvän aikaa. Syytä huoleen ei kuitenkaan onneksi ollut, patti oli kuulemma hyvänlaatuinen, ja sellaiset ovat aivan tavallisia kastroimattomilla koirilla. Helpotuksen huokaus.
Jos eilen oli emomusiikkipäivä, niin tänään on ollut naislaulajapopituspäivä. Olen kuunnellut lähinnä Kate Nashia, Lily Allenia ja Katy Perryä koko päivän. Joskus pelkään itsekin musiikkimakuani, mutta olen päättänyt olla häpeämättä sitä, muistan kuinka kahlitulta musta tuntui, kun olin niin true metallisti, etten voinut kuunnella muuta kuin black metalia ja muuta örinäheviä. Voi niitä aikoja.
Jee, huomenna Sannalla on vapaapäivä, joten se tarkoittaa hengaamista, valokuvausta, kirppiksellä käyntiä (Näin viime käynnillä siellä yhden ihanan laukun, mutta se maksoi 15€ (!!!), niin en ostanut sitä. Kirppislaukuksi liian kallis, vaikka siinä olikin laput tallella. Nyt kuitenkin päätin, että haluan sen kuitenkin.) ja luultavasti biitsille menoa.
Au revoir~
PS: Perskele kun pitäisi alkaa lukea englannin kirjoituksiin, ei inspaa sitten yhtään. Pitäisi ostaa abikurssin kirja, että voisi kerrata, muttakun argh! Kesä on vasta puolessa, mutta kohta on jo elokuu ja koulu alkaa ja kaikkea. Okei, täytän syyskuussa 18, joten se on kivaa, mutta tuo, että kirjoitukset pukkaavat päälle ei ole kovin piristävää. Ainiin, ja pitäisi kai sinne autokouluunkin mennä kohtapuoliin. Nyt vihdoinkin, kun mun olisi järkeä mennä sinne, eletään köyhyysrajan alapuolella (ja kyllä liioittelen usein, älkää repikö hiuksianne irti).

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
we're going nowhere fast
Mikä onkaan parempi tapa viettää kesäpäivä, kuin siivota hulluna? Olen pyörinyt täällä kolmesta lähtien ties minkä mopin ja imurin ja vesiämpärien ja mattojen kanssa ympäriinsä. Tuuletin kaiken maailman petivaatteitakin ja pesin äidin kanssa kilpikonnan akvaarioita pihalla. Nyt on kuitenkin jo päässyt rauhoittumaan. Kuuntelen angstista emomusiikkia (Drop Dead, Gorgeous ♥) ja mussutan muffinsseja, joten nyt on ihan kivaa. Lenkitin koiraakin, ja se meinasi läkähtyä kuumuuteen. Varsinkin, kun se innostui leikkimään naapurin yliaktiivisen pentukoiran kanssa..
Loppuviikoksi on taas mukavasti tekemistä, huomenna näen taas Tiinaa, ylihuomenna Sannaa, lauantaina menen tapaamaan nettikaveriani Jennaa Tampereelle, ja sunnuntaina näen Noran. Alkaakin olla jo ikävä kavereita. En ole nähnyt Pilviä kesäkuun kolmannen jälkeen, kun se ruojake lähti johonkin englantileirille Karjaalle. Miran ja Anninkin näkemisestä on kulunut jo hetki, ja niin myös Noran. Puhumattakaan sitten esim. Jennan, jonka näin viimeksi hyvin pikaisesti viime kesänä. Yhyy. Näin Sannan viimeksi tänään, ja ikävöin sitäkin jo nyt melkein kyynelehtien. Ehkä tää tästä nyt kumminkin. 8-D Pitää alkaa tehdä jotain hauskaa. Nää muffinssit on kyllä aivan tarpeeksi hauskoja.
Tekisi ihan kamalasti mieli lukea jotain. Kolusin Suomalaisen kirjakaupan alet läpi, eikä löytynyt mitään kivaa. En jaksanut raahata itseäni kirjastoon, ja tässä sitä nyt ollaan, hyllyssä vain kirjoja, jotka olen kaikki lukenut vähintään kolme kertaa. Olisi tuo Breaking Dawn tuolla edelleen keskeneräisenä, mutta tarvitsisin aika paljon jaksamista, että jaksaisin lukea Jacobin näkökulmasta. Katsotaan onnistuuko se vielä tämän vuoden puolella. Ja Bellakin on jo niin tyhmä, että ei voi muuta kuin huokaista.
Ehkä vain jatkan näiden muffinssien parissa.

kesä,
kirjat,
tylsyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)