sunnuntai 20. joulukuuta 2009

"maybe she is a different kind of lesbian?" "yeah, the straight kind"

Ah, on ollut ihanaa aloittaa joululoma, kun on ollut niin paljon kaikkea hauskaa tekemistä. 8) Huomenna vietetään vielä vähän pikkujouluja kiinalaisen ruoan, torttujen ja pipareiden merkeissä. (Alkaa iskeä myös pieni paniikki, mulla ei ole kenellekään lahjaa... Kyllä mun piti ostaa, mutta sitten olinkin vähän saamaton. Mutta eihän ketään haittaa, jos saa lahjansa myöhässä, eihän?) Jouluunkaan ei ole enää pitkä aika. Hihii.

Perjantainen yökoulu oli oikein hauska, vaikka mulla saattoi mahdollisesti olla ensin jotain ennakkoluuloja sitä kohtaan. Mentiin siis ensiksi kuudeksi bändikatselmukseen kuuntelemaan koulumme bändejä, ja sen jälkeen siirryttiin koululle, missä oli tarjolla riisipuuroa ja erilaisia työpajoja. Vaikka meidän suurin aktiviteettimme olikin lähinnä yleinen häröily, niin kyllähän sitä tuli muutamassa pajassakin käytyä. Koululla on ihan jees olla, kun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. :---D
(Suurin osa kuvista Sannan ottamia, feilaan aina itse kaikki asetukset...)

Anteeksi Anni. 8-----D Oli pakko.

Käytiin Sannan kanssa pinssipajassa; mä tein Sannalle pummelopinssin ja Sanna teki mulle sienipinssin. ♥

Ja iloinen ernu iski taas... ei näin.

Sannan Jeppe asusteli sen hupussa!

Lautapelejä. (Muuttuva labyrintti!)

Sannani♥. Juuri ja juuri sain siitä kuvan.

Käytiin Noran kanssa tekemässä korupajassa rannekorut, tässä kuvassa Noran koru työn alla.

Eilen suunnattiin sitten Sannan kanssa Tampereelle. (Saatiin meidän auto lainaan sillä ehdolla, että minä en aja. Mikä ihana luottavaisuus täällä meillä kukoistaakaan...) Mentiin ensin Sannan tädille, ja sitten lähdettiin Jack The Roosteriin katsomaan Hanna Pakarista. (Päästiin listalla sisään, hahaa.) Hanna veti pelkkiä coverbiisejä illan aikana, mikä oli mun kannaltani hyvä, koska olen kuullut Hannan omista biiseistä ehkä tasan ne radiopopitetut sinkkubiisit.

Sanna otti kuvat.

Tänään palailtiin Tampereelta noin yhden aikoihin, ja äiti oli kovin ihmeissään, kun rymistelin sisään niin ajoissa. Pääsin avaamaan etukäteen yhden joululahjan, joka ei periaatteessa ollut kuitenkaan joululahja. Eräät tuttavamme olivat Etelä-Afrikassa, ja sain sitten avata heidän tuomansa tuliaispaketin.

Tuollainen sieltä sitten paljastui. Käsintehty ja painettu, ja ihan aito afrikkalainen. 8--) Niin söpö.

Tänään sitten kuvailin vähän tylsyyteeni, ja näiden kuvien myötä voin toivotella hyvää illanjatkoa ja joulunodotusta, mun on nyt pakko saada jotain syötävää. Adios. o/

Meidän psykedeeliset jouluvalomme vähän heiluivat tuulessa.
 
Mörkö♥

ps. Arvonta!
pps. Sadas postaus, huuu.

perjantai 18. joulukuuta 2009

melkein loma

Aa, joululoma! Okei, ei se nyt oikeastaan ole vielä alkanut, tänään on nimittäin vielä yökoulun aika. Se nyt on kuitenkin niin pieni ja vaivainen este minun ja joululoman välillä, että voin fiilistellä jo nyt. ♥
Olin tänään koulussa huikeat 45 minuuttia (+ sen ajan, kun istuskelin Sannan kanssa käytävällä) ja pääsin kotiin ennen yhtä. Meinasin jäätyä jaloistani kiinni maahan, kun käytin Turboa lenkillä, nuo paukkupakkaset eivät vain sovi mulle. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun olin kerrankin kotona valoisan aikaan. Sain otettua rytkykuvatkin melkein luonnonvalossa. 8-)




Panta Noran tuliainen Irlannista, huivi H&M, Marilyn-paita Jenkeistä, löllötunika GT (taidan käyttää tätä aika paljon :---D), neuletakki Tarjoustalo? (Ja mun upea Melodica-wnbkoululaukkuni näkyy sängyllä♥)

Jouluunkaan ei ole enää kauaa, Helinä Keiju -kalenterinikin on aivan pian tyhjä.



Ajattelin myös, että joululoman aikana pitäisi alkaa perehtyä lattiallani lojuviin ruotsinkirjoihin, jos mielin päästä kirjoituksista läpi. Psykologian uusintaankin pitäisi lukea (kuinka huono pitää olla, jos ei pääse psykologiasta läpi?). Phuh. Jouluun asti aion kuitenkin lössöillä ja piste.


Tuo kirjakasa on masentava.


Nuo eivät ole. 8---D

Nyt pitäisi vielä tehdä kaikkea, ennen kuin pitää sännätä sinne yökouluun. Huomenna mennään Sannan kanssa Tampereelle, hihii. Later dudes. 8)

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

freezing

Olin juuri koiran kanssa lenkillä tuolla hyytävässä pakkasessa, mutta onneksi turvanani oli isäpuolen pilkkihaalari. Meinasin repiä hiukseni irti aamulla, kun pikavilkaisulla lämpömittari näytti miinus kahtaviittä. Alkoi välittömästi paleltaa sisätiloissakin. Minulle kelpaisi, jos olisi vaikka plusmiinus 20 astetta ympäri vuoden, ei niin kylmä, etteikö pärjäisi t-paidassa, muttei myöskään niin kuuma, etteikö voisi heittää neuletakkia päälle. Taidan vaatia joskus vähän liikoja...

Miten voikin olla näin loppuunpalanut olo. En ole saanut kirjoitettua mitään pitkään aikaan, ja se on masentavaa. Koulujuttuja tuntuu olevan liikaa, ja ajatus ylioppilaskirjoituksista on kauhistuttava. Onneksi kuitenkin kahden päivän kuluttua koittaa joululoma. Toivon, että saisin silloin edes vähän rentouduttua, kasattua ajatuksiani, tehtyä koulutehtäviä ja kirjoitettua.

Viimepäivinä avainsanat pukeutumisessa ovat olleet lähinnä lämmin ja mukava. Ja sillä linjalla ollaan mentykin. (Ja kuvat ovat.. mielenkiintoisia. Sekä laadun, että ilmeiden osalta. Kärsikää. 8---D)




panta Irlannista, huivi H&M, college+lörttöliivi+neuletakki GT

Huomenna koulupäivä päättyy onneksi yhdeltä ja perjantaina tarvitsee kärsiä vain kaksi tuntia (tai oikeastaan yksi, jos ei tarvitse mennä äidinkielentunnille). Perjantaina on kuitenkin yökoulu, jonka jälkeen koittaa muutaman viikon vapaus. Can't wait.

Nyt ruokaa, psykologiaa ja L-koodi, vi ses.

np. Simple And Clean by Utada Hikaru

lauantai 12. joulukuuta 2009

"how come he gets a lolly?"

Eilen:
- olin koulussa kahdella tunnilla, ruotsintunnilla katseltiin jotain pelottavaa ruotsalaista tv-sarjaa ja äidinkielentunnilla oltiin kirjastossa, hyvin vaativaa
- kävin katsomassa Lauran ylisuloista koiranpentua
- kiertelin Sannan♥ kanssa muutamassa kaupassa ja ostin pari joululahjaa
- pelasin isäpuolen kanssa Guitar Heroa
- kävin Hyvinkäällä baareilemassa Lauran ja Nooran kanssa
- söin yöllä makkaraperunat

Tänään:
- heräsin puoli kaksi ja repeilin äidin ja isäpuolen krapulalle
- kävin äidin kanssa kukkakaupassa
- söin äidin tekemää munakasta
- lakkasin kynnet punaisiksi
- luin kirjastosta lainaamaani Psychology-kirjaa
- vein pikkuveljen juna-asemalle ja hain Sannan samalla meille
- avasin monta joulukalenterin luukkua kerralla, koska olin unohtanut avata ne
- lagasin

Miten yksi niinkin pieni asia kuin iPod voi saada ihmisen näin järjettömän raivon partaalle? Siitä on todella kauan, kun iPodini on temppuillut viimeksi, joten olin näköjään autuaasti unohtanut, kuinka raivostuttavaa se on, kun niin todella tapahtuu. Perkele. Kuinkahan monta kertaa tätä pitää paiskoa seinään, että tämä alkaa toimia?

Huomenna Annyeong!Partyt Glorialla ja ennen sitä käväistään vilkaisemassa New Moon leffateatterissa Noran ja Pilvin kanssa.

np. Heartless by The Fray

torstai 10. joulukuuta 2009

"i thought it was quite catchy" "well yeah, so is aids"

Sain eilen possupiikin ja tämä päivä onkin sitten mennyt mukavasti sängynpohjalla. Eilisiltana vasen käsi oli lähes hyödytön, ja autolla ajaminen oli hyvin huvittavaa, kun en meinannut pysyä tiellä. Ensimmäisen kerran kuitenkin olin tyytyväinen siihen, että automme on automaattivaihteinen. Nyt on kuitenkin jo parempi olo, ei ole enää kuumetta ja pää ei tunnu lyijyltä. Päätin siis tulla päivittelemään ja postaamaan satsin kuvia, joita olen ottanut mm. tylsyyden iskiessä.

Aivan ensimmäiseksi täytyy esitellä muutama minulle postissa tullut hyvin mukava juttu. Etukäteisjoululahjat ovat ihan hyväksyttäviä, eikö?

Hyvin mukava juttu numero 1:



Olin hyvin katkera, kun Deathstars oli Suomessa useaankin otteeseen viime vuosina, mutta en koskaan päässyt katsomaan heitä alhaisen ikäni tai muiden esteiden takia. Nyt, vihdoinkin, pääsen vilkaisemaan yhden taannoisista lempibändeistäni ihan livenä. Vaikken kyseistä bändiä nykyään enää kovin paljoa popittelekaan, niin täytyyhän sitä nyt mennä katsomaan, ihan vanhojen aikojen kunniaksi. (Kiitos kovasti Anni kun lupauduit mukaani. ♥)

Hyvin mukava juttu numero 2:



Huuto.netistä huutamani Skinsin kolmas tuotantokausi. Vaikka olenkin nähnyt jaksot monia kertoja, niin onhan niitä eri asia katsella televisioruudulta, kuin epäselvänä tietokoneruudulta. Omnom. Skins on todellakin pelastanut kipeilypäiväni Sannan vierailun lisäksi. 8-)

Välikevennykseksi pari iltaa sitten otetut kuvat Turbosta, kun hän oli aivan ylitsepääsemättömän suloinen.



♥. Sydämeni sulaa, kun näen noin suloisen ilmestyksen.

Sen sijaan, että olisin kuluttanut aikaani jotenkin järkevästi, päätin tylsyyteeni kuvailla vähän huonettani. Eihän täällä sinänsä ole edes mitään mielenkiintoista, mutta kuvaaminen kiehtoi hieman enemmän, kuin takaraivossa kolkutteleva ajatus siitä, että pitäisi ehkä vähän alkaa lueskella kevään ylioppilaskokeisiin.















Nyt varmaan täytynee mennä katsomaan Muodin huipulle. Sen jälkeen tekisi mieli paneutua näihin:



Mutta joudun luultavasti sen sijaan lukemaan näitä:



Nyt tosiaan se Muodin huipulle. Huomenna koulussa vietetään abien jokavuotista pyjamapäivää, ja koulupäivän jälkeen mennään Sannan kanssa joululahjaostoksille. Hihii.

ps. Arvonta!

maanantai 7. joulukuuta 2009

maybe we're victims of fate

Olin valinnut erään terveystiedon valinnaisen kurssin, nimittäin stressinhallintakurssin, jonka ensimmäinen tunti oli tänään. Jouduin huomaamaan, että sitä tässä juuri tarvitaankin, stressinhallintaa. Monta abikurssia päällekkäin ei tee kenenkään psyykelle hyvää. Vaikka tämän jakson kurssimäärä ei olekaan huima (Viimeinen kunnon jakso lukiossa! Tosin minullahan on vielä neljännessä jaksossa yksi kurssi... lame.), niin silti tuntuu jo nyt, että hukun työtaakan alle. Terveystiedossa tarvitsee pitää kurssipäiväkirjaa, psykologian kertauskurssilla väännetään esseitä niska limassa, molemmat äidinkielen kertauskurssit ovat kirjoittamista täynnä (ylläri), puhumattakaan sitten ruotsinkurssin kauheudesta (ihan vain sen takia, koska olen niin toivoton ruotsissa).
Tänään on ollut muutenkin tympeä päivä. Olen kulkenut puoliteholla kaikkien koulutuntien ajan kahdeksasta vähän yli kahteen, migreenipäänsäryn kourissa typeränä ottamatta särkylääkettä. Aamulla herätessä väsytti aivan julmetusti ja olin valmis jo lintsaamaan koko päivän, kunnes tajusin tämän päivän tuntien olevan kurssien ensimmäisiä. HUOH. Ja mikä ihana ajatus sekin, että tämän jakson jälkeen kursseja on täynnä 74. 74! Yksi alle pakollisen lukion oppimäärän. Mun on siis aivan pakko käydä lukiolla pakertamassa lukuloman aikanakin. (Okei, yksi musiikinkurssi, 3 x 75min viikossa. Taidan tehdä kärpäsestä härkäsen.) Tiedän olevani niin lusmu, että lintsaan varmaan puolet tunneista ja sitten jää lakki saamatta.

On tässä päivässä ollut yksi hyvä asia, nimittäin se, että otsatukkani asettui aamulla juuri siihen asentoon, kun halusin. Mikä on kyllä hieman turhauttavaa, miksi niin ei voi tapahtua hyvinä päivinä?

Ja webkameralaatuhan hivelee silmää, oih.

Tilasin lauantaina Tiketistä jotakin hyvin mukavaa, minkä lisäksi huusin eilen huuto.netistä jotain vieläkin mukavampaa. Niistä hypetystä sitten, kun saapuvat luokseni postissa. ;--)

Ja kuinka voi olla, että opintotuestani on jäljellä enää alle puolet? Se tuli perjantaina, ja mä en ole huuto.netin ja Tiketin lisäksi käynyt ostoksilla. Paitsi lauantaina, kun käytiin isäpuolen äidin kanssa tyhjentämässä kaupat joululahjojen toivossa, mutta silloinkaan en käyttänyt omia rahojani. Jotenkin onnistun aina tuhlaamaan vähäisetkin roponi kaikkeen turhaan.

Onneksi päälle puolen tunnin päästä tulee Salkkarit ja tunnin päästä Huippumalli haussa. Pääsee nollaamaan aivot edes hetkeksi.

Ärsyttävää, kun olisi mielessä muutamia mukavia erilaisia asukokonaisuuksia, muttei ole inspiraatiota tai jaksamista pukeutua. Löntystän samoissa vaatteissa joka päivä jaksamatta ajatella. Joulufiilis, tule jo, haluan hyvän olon!

Nyt täytynee varmaankin paneutua hetkeksi noihin koulukirjoihin. Tai sitten kaivan lehtikasasta Companyn ja hautaudun peiton alle se, ja enkelisuklaata seuranani.

np. Protege Moi by Placebo

perjantai 4. joulukuuta 2009

pöh

Päivittäminen ei ole taas näköjään onnistunut, anteeksi. Koeviikko (mikä ei ole oikeasti hyvä tekosyy, koska mulla ei ole ollut kokeita), inspiraatiottomuus ymsyms., en ole siis ollut ihan vedossa lähiaikoina.

Palailen sitten, kun on energiaa ja jotain kirjoitettavaa. Uskoisin, että saan inspiraationi takaisin piakkoin. Ainakin toivottavasti.


ps. Arvonta!