tiistai 13. huhtikuuta 2010

i close my eyes, i'm safe from all harm, i'm safe in a dream

Tämä mun päivitystahtini on kyllä juhlittavan tiivis. Joskus ei vaan jaksa, joskus ei ehdi, joskus ei kiinnosta, ja joskus ei vain ole mitään syytä siihen, miksi en postaisi. Useimmiten syynä on kuitenkin se, ettei ole oikein mitään sanottavaa, tai sitten ei ole ollenkaan kuvia, mitä laittaisi, ja enkä haluaisi tehdä täysin kuvattomia postauksia, vaikka mulla sellaisia aika paljon jo onkin. Ajattelin nyt kuitenkin tulla sanomaan moi, ja kertomaan, että yritän löytää jostain taas hieman kadonnutta postausinnostustani.

Ajattelin myös kertoa pikaisesti, mitä olen viimepäivinä tehnyt. Lauantaina näin päivällä Sannan, ja illalla lähdin sitten Lauran ja Nooran kanssa käymään baarissa. Tarkoituksena oli käydä monessakin, mutta lopulta jämähdettiin Parnellsiin, koska oltiin ehkä hieman liian erimielisiä siitä, mihin mentäisiin seuraavaksi.


Oli kuitenkin oikein kiva ilta, ja oli mukava nähdä Lauraa ja Nooraakin kunnolla pitkästä aikaa ja puhua oikein kunnolla.
Sunnuntai ei ole nyt muistissani kovinkaan päällimmäisenä muuten, kuin että olin onnellinen. En nyt halua tilittää asiasta sen enempää, mutta sanotaan nyt vaikka, että sain asioita pois mieleni päältä ja olo muuttui paljon kevyemmäksi. 8)
Eilen Sanna♥ tuli meille yöksi ja tänään me tehtiin överirasvaista ja epäterveellistä, mutta niin hyvää aamiaista/lounasta. Tai oikeastaan Sanna teki. Mä katsoin vierestä kun pekoni tirisi.

Nyt mua väsyttää tosi paljon, joten taidan suosiolla mennä nukkumaan.

ps. Day 04 - A song that makes you sad

Sentenced - No One There
Syystä että tästä kappaleesta - niin kaunis kuin se onkin - mieleeni palaavat kaikista pahimmat masistelut, enkä mieti niitä aikoja kovin mielelläni.


L's Theme animesta Death Note
Tiedän olevani ehkä hieman säälittävä hörhö, mutta tästä nyt vain tulee paha mieli, koska koin niin kamalia järkytyksen hetkiä L:lle tapahtuneen tragedian takia. Yhyy.


Entwine - Safe In A Dream
Samasta syystä kuin ensimmäinen biisi.



Negative - Lost Soul
Nyt meni viimeisetkin uskottavuuden rippeet, mutta no. Tämäkin osittain samasta syystä kuin ensimmäinen ja kolmas, osittain toisista syistä.


Ehkä jätän suosiolla tähän, alan muuten itkeä kun kuuntelen näitä angstibiisejä. :--D

2 kommenttia:

decorum kirjoitti...

Negativessa ei ole mitään vikaa. Möh.

Caroliina kirjoitti...

Ei olekaan! Mutta tarkoitan vain kun tuo biisi on joissain määrin hieman naurettava. 8-D Se on kuitenkin ihana. Mutta sanoitukset on aika ihastuttavat aina joskus.