keskiviikko 3. helmikuuta 2010

take a step before you leap, into the colours that you seek

Surffailin tuossa Google Analyticsissa ihan omaksi ilokseni, ja löysin kohdan 'avainsanat'. Niistä siis näkee, millä hakusanoilla on Googlen kautta blogiini eksytty. (Ja sitten tajusin vähän ajan päästä, että Maria on juuri vähän aikaa sitten kirjoittanut blogissaan samasta asiasta.)
Eniten ihmetystä ja naurua tuottivat kulmakarvahöylä, "lidlin kuumemittari" (siis mitä? :---D), irc plop (o___o), japaniernu blogspot (tälle hajosin kyllä aika lahjakkaasti..), kajaali leviää ja matka 2010 bb sauli. Muita olivat mm. eri väännökset blogini nimestä, vanhojentanssikengät, alkoholikäyminen työselostus (joku on ollut skarppina tekemässä koulutehtäviään ja sillein...), ampiaisfobia, elle lehti, kirjoituskyvyttömyys, krueger kiinanharjakoira, lily loveless blogspot, plöt etcetc. Näillä mennään sitten.

Vietin eilisen ruotsin preliminäärikokeessa ja terveystiedon valmistelutunnilla. Iltapäivällä luin psykologiaa ja yritin väsätä vihoviimeistä psykan esseetä. Kimin äiti kävi tuomassa osan mun ja äidin Oriflamen tilauksesta, äidille tuli ainakin kuusi purkkia rasvoja ja shampoita, ja mulle tuli yksi vaivainen puhdistusmaito. :---D Yleensä se on toisinpäin. Tilasin mä muutamat meikitkin, tulevat kai sitten myöhemmin. 8)


Sanna soitti sitten myöhemmin ja lähdin sen kanssa käymään kaupoilla. Mun piti ostaa Tiimarista kehyksiä kehittämilleni valokuville, mutten ollut ajatellut kaikkea ihan loppuun asti. Olisi ehkä pitänyt miettiä ennen kauppaan menoa, mitä valokuvia aion kehystää... My bad. Tuhlasin kuitenkin äidin antamat 20 euroa ja vein myös Sannan vararikkoon. Onneksi opintotuki pelastaa mut huomenna velkakierteeltä.

Ostin ruotsinkielisen Ellen ja uusimman Salapoliisi Conanin Prismasta (Oon ihan liian koukuttunut koko mangaan, aloin lukea sarjaa suunnilleen pokkarin numero yhdeksän kohdalla, ja tuo kantaakin sitten numeroa 58. Metsästin jossain vaiheessa aikaisemmatkin osat käsiini, ja kyllähän mulla tuon koko sarja komeilee tuolla hyllyssä. Tuo onkin ainoa manga, mitä luen suomeksi. Luin mä joskus yläasteella joitain muitakin, mutta ne eivät vaan iske niin hyvin. Tuntuu mukavammalta lukea englanniksi.), sekä Housen kakkostuokkarin Citymarketista. Tai tuon Housen oikeastaan Sanna osti, kun multa loppui rahat kesken. Nyyh.

Sain mä sentään yhden kehyksen ostettua yhtä Turbon♥ kuvaa varten. Nyt se katselee seinäni lisäksi mua nappisilmillään yöpöydältäni. 8-)

Tänään mulla on ollut vapaapäivä. Sanna oli meillä ja me tehtiin (tai oikeastaan se teki) hyvää kanateriyakikastiketta ja riisiä. Sanna lähti tuossa kolmen aikaan töihin, ja mä olenkin sitten loppupäivän vain istuskellut, dataillut ja käynyt kaupassa.

Mä voisin kyllä nyt lähteä lueskelemaan ruotsia, lukuaikatauluni mukaan Kanal Ett on tänään uhrina. Tekstitaidon kokeeseen ja ruotsin kuunteluun on pelottavan vähän aikaa. Hyrr.

ps. Saatiin tuossa eilen sähköpostilla linkkinä muutamia kuvia meidän pikkuherran pentueesta, voi herranjestas miten ylisuloisia ne ovat! Pikkuiset ovat näissä yhden vuorokauden ikäisiä.

Vaaleat ovat tyttöjä ja mustanruskeat poikia. Yksi noista urospienokaisista tulee olemaan meidän! ♥ Hiihtolomalla päästään niitä katsomaan ihan livenä, ja sitten vasta päätetään, että mikä niistä otetaan. Äidillä on kylläkin jo omat mielipiteensä, mutta paras on kuitenkin nähdä karvakääröt ensin, ennen kuin tekee mitään päätöksiä. En malta odottaa, että pääsen silittelemään suloisuuksia. :--)

5 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Voooi kun söpöjä! :) Tommoset pikkuset näyttää mun mielestä aina ihan hylkeiltä :Dd

Caroliina kirjoitti...

Niin ne muuten vähän näyttää. 8-D Kun ne on tollasia makkaroita ja niillä on noin lyhyet karvat. :D

Bella kirjoitti...

voi ku söpöjä ja ihanan värisiä!:)

sädetin kirjoitti...

ihania koiruuksia ♥

Caroliina kirjoitti...

Bella ja sädetin, hihii, eikö olekin ♥