sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

for termination by hanging, please press four

Tällaisena kipeilypäivänä on kivaa nostalgioida vanhaa rakkausmusaa ja katsella vanhoja kuvia (Tai no, miten vanhan nyt määrittelee, mutta noista kaikista tuntuu olevan kaaaauan.). Onnistuin varmaan nappaamaan jonkinsortin viruksen tai bakteerin sieltä Puuhamaan uumenista, mikä ei toki ole ihme, kun ympärillä pyöri satoja räkänenäisiä lapsia. Saatiin me kuitenkin Sannan kanssa myytyä paljon Punaisen Ristin arpoja (tai oikeastaan Sanna hoiti myyntipuheet, minä hymyilin kauniisti taka-alalla). Ja suurkiitokset sille idiootille, joka alkoi vinkua, että menevätkö arparahat somaleille. Siis mitä? Kenelle tulee ensimmäisenä mieleen jotain sellaista? Tästä maailmasta löytyy tosi mukavia rasisteja. Muttaniin, toivottavasti nyt saivat kaikki mummot ja vaarit jotain viihdykettä rahoilla, joita kerättiin. 8-)

Nyt on tosiaan kurkku ihan pirun kipeä, ja tuntuu, että pää räjähtää ihan juuri liiallisesta paineesta. Mutta mitäpä siitä, vaivuin tosiaan siis vanhojen kuvien ja musiikin fiilistelyyn.

Okei, suurinosa näistä itseottamistani ihanista galtsukuvista on kyllä niin pelottavia, että repeilyttää kyllä itseänikin. :---D Mitähän olen miettinyt meikatessani? Sitä kajalia voi käyttää sopivastikin. Ja tokihan noista kuvista, ja varsinkin musiikista, tulee mieleen pahimmat angstiajat, jotka ovat nyt onneksi takanapäin.
Tällä hetkellä popitan Zeromanceria, ja tästä tulee kovasti mieleen kesä 2007, kun lävistytin huuleni, ropetin Annin kanssa päivät ja yöt (paitsi en nyt kovin montaa yötä, kun Annin äiti natseili eikä antanut sen olla pitkään koneella 8--D), ajeltiin Annin kanssa junilla ympäriinsä, hengasin muutenkin kyseisen henkilön kanssa 247, olin ekaa kertaa isosena jne. Tää kesä taisi olla se, kun olin pääsemässä yli siitä hyvin uskottavasta hevarivaiheestani, ja aloin kuunnella teinirokkia, häpeillen tunnustaa asiaa. Taisin ostaa sillä junillajelureissullamme Lovexin levyn. Zeromancer tosiaan liittyy todella paljon Annin kanssa vietettyihin muistoihin. Aws. Mulla on varmaan suunnilleen kaikkien mun ystävieni kanssa jotain biisejä tai bändejä, mitkä yhdistää. Laurasta tulee ehdottomasti mieleen kaikki mahdolliset poppirenkutukset, Youtubessa kuunnellut Harry/Draco-videoiden taustalla pyörineet biisit (LeAnn Rimes...) ja Three Days Grace. Nooran kanssa meitä ehdottomasti yhdistää Children Of Bodom, ja suhteellisen moni örinäbändi, mitä mut aivopestiin kuuntelemaan. Tiinaa voin varmasti kiittää ylipäänsä siitä, että mun musamaku alkoi muodostua jotenkin fiksuksi. Tai en tiedä, voiko sitä goottiulinaa sanoa fiksuksi, mutta kivaa se silloin oli.

Näitähän olisi vaikka kuinka, mutta tän merkinnän tarkoitus oli nolata mut totaalisesti laittamalla mitä hirveimpiä kuvia (joissa näytän välillä järkyttävän samanlaiselta kuin nykyäänkin...).

Niin, ja haluan vielä pyytää anteeksi kaikilta mussukoiltani, joita saattaa näkyä näissä kuvissa, saa vinkua poistoa, mutta tuskin niitä kumminkaan poistan. 8-D

Kaikki huulikoruttomat kuvat on vuoden 2006 lopusta vuoden 2007 alkuun suurinpiirtein.

Aloitetaan nyt sitten jämäkästi ehkä kovimmalla kuvalla ikinä...

*tirskahduksia naamioituna yskähdyksiksi* Siis ihan totta? Olenko mä ollut tosissani? Ei siinä mitään, on nuo bondageshousut hienot, vieläkin lojuvat kaapissani, mutta... Joo. Ehkä en yritä spekuloida yhtään enempää. (Ja huomatkaa namnamkuvanlaatu ja valovoimaisuus. ♥)

Samaa aikaa tämäkin, eli jotain vuotta 2007. Siitä on järkyttävän vähän aikaa, mutta silti tuntuu siltä, kuin tuo aika olisi ollut kymmenen vuotta sitten. (Tän kuvan muokkaus on kyllä hyvin korkeatasoista.)

Koulun Halloweenpäivältä vuodelta 2006. Oltiin Janne Warman ja Alexi Laiho. 8----D Meneekö läpi?

Tästä mä muistan, että tää kuva oli mulla IRC-Galleriassa oletuskuvana pirun kauan. Lol.

Tykkään noista korviksista. 8-)

Nää mun muokkaukset on kyllä taidetta. 8---D

No moi, taisin tykätä Doupeista.

Anni ja ilmaisutaitoa. Tää taisi olla sitä, kun oltiin yyberaktiivisia, suunniteltiin tunneilla ropea jne. Ja emohupparilla mennään, tässä se vielä oli uutukainen.

Tämä
saattaa näyttää siltä, että tein tuossa välissä aikamoisen tyyliloikkauksen. 8D En kuitenkaan, vietettiin koulussa vappuna 2007 pissispäivää ja mulla oli Lauran äidin vaatteet. Säälittävää?

Ja sitten huulikoruttoman ajan ehdottomasti huvittavin kuva:

Joskus oli vähän photoshootti. X---D Tätä en kykene katsomaan nauramatta. The Crow-meikkiä jäljitelty ehkäpä? Raiskasinpa sitten senkin.

Sitten tulee kuvia ajalta, kun olin ottanut huulikorun. Kaikkien pitäisi olla suunnilleen kesältä 2007.

Ja siinä, kesäkuun 8. päivä ylpeänä huulikorustani. Näytän kyllä kovin urpolta.

Ja se junareissu, jolla ostin tuon Lovexin levyn. En melkein kehdannut mennä kassalle sen kanssa. Voi minua.

Olin kiintynyt mustavalkokuviin, hmh?

Taisi olla Tuska 2007:n jälkeinen päivä, ylpeänä Tuska-paidan omistajana. Tuo ei taida mahtua mulle enää, nyyh. Damn ladyfits.

Elokuu 2007, ollaan hottiksia.

Syyskuu 2007. En voi sanoin kuvata, kuinka paljon odotin tuota keikkaa. 8-D

Ja sitten vielä kuva, mikä on vasta viime vuodelta, mutta löysin sen, ja se oli niin hauska, että on pakko laittaa.

Kesäloma Express. Ollaan julkkiksia. 8---D (hienot sensuroinnit)

Ehkä tässä on nyt tullut nolattua itseään aivan tarpeeksi. Hyvää yötä. Vaikka tuskin mä mitään unta saan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot kauniina nois kuvis(:

Caroliina kirjoitti...

Voisin olla eri mieltä. 8--D Mutta kiitokset silti. n__n