perjantai 17. huhtikuuta 2009

plöt

Pieni päivitystauko taas. Joskus vaan menee inspis, kun tulee tunne, ettei kukaan mun jaarittelujani lue. Vaikkei sillä periaatteessa pitäisi edes olla väliä. No joo, kuitenkin, lyhyehkö kuvaton selitys tulossa tästä päivästä, ei ole jotenkin nyt yhtään energiaa ottaa kuvia. Mulla on jopa kamerassa muutamia päivän asuja (hurratkaa mulle, on aika hyvin, että mä olen saanut kuvattua jotain sellaisia), mutten nyt saa aikaan siirrettyä kuvia koneelle...

Tänään nukuin lahjakkaasti pommiin, joten matikantunti jäi väliin - voi itku sentään. Seuraava tunti olikin sitten äidinkieli, ja sieltä liuettiin Noran kanssa aikaisemmin, että ehdittiin Lahteen lähtevään junaan. Shoppailemaan oltiin menossa, ja ylitin budjettini aika lahjakkaasti. Äiti anteliaasti heitti neljäkymppiä, ja käytin sitten 65 euroa... Ostin Gina Tricotista harmaan pitkän collegen, joka käy jo melkein mekosta (äiti oli vähän kauhuissaan kun tajusi, että käytti itse nuorena melkein samanlaista..) ja mustat ihan normaalit leggingsit. Onlysta ostin ihanan harmaan lörttömelkeinneuletakin. Rakastan sitä. Sen ansiosta kyllä ylitinkin budjettini mutta nääh. Mulla taitaa olla vähän liikaa harmaita vaatteita.

Hitto kun ei aivot toimi. Ehkä en edes yritä kirjoittaa mitään järkevää.

ps: Lily Allenin Guess Who Batman on aivan silkkaa loistavuutta. Sanat ovat aivan mahtavat. 8D

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä lukee n_n

Anonyymi kirjoitti...

luetaan!