lauantai 28. maaliskuuta 2009

vrumvrum

Ei kyllä välttämättä uskoisi, että kohta on huhtikuu. Lunta tulee kun olisi parhainkin jouluaatto. Tuntuu kyllä normaalin järjen vastaiselta, että nyt kun lunta tupruttaa, niin ulkona on parikin astetta plussaa, mutta sitten eilen, kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli täysin pouta, niin aamulla oli pakkasta yli kymmenen. Ainakaan mulle siinä ei ole mitään loogista.

Mutta, eilen oli kovin kiva päivä. Aamulla piti käydä väsäämässä historiankoe, jonka pistemäärä alittaa kyllä varmasti sen määrän, millä pääsee läpi, ja sen jälkeen sain viettää ihan koko päivän Sannan kanssa. Oltiin meillä ja ajeltiin ympäriinsä, käytiin kirpparilla ja syömässä kiinalaisessa ja postissa ja Hong Kongissa (siis siinä kaupassa... oltaisiinkin oltu siinä kaupungissa) ja aurinko paistoi ja tuntui kivalta. Okei, eksyttiin me kerran jonnekin korpeen ja meinattiin jäädä kiinni hankeen. Tai siis jäätiinkin, mutta lähti se auto sitten liikkeelle vihdoinkin.

Nää mun autopeilikuvat ei jostain syystä oikein onnistuneet...

Kerettiin käymään Lontoossakin.

Joo, ja kuten tuossa aikaisemmin mainitsinkin, niin käytiin postissa, että pääsin kihistelemään Ellos-pakettiani. Ja pakkohan se oli repiä auki jo autossa... Se oksensi sisältään tällaista:


Joo, kuva ei oikein anna oikeutta tuolle jakulle, väri on vähän vääristynyt jne., ja olen onnistunut saamaan sen ryppyyn vaikken ole pukenut sen päälleni kuin kerran. En oikein osaa. Näyttääpä se miesten puvuntakilta tuossa kuvassa. 8D


Ja kirppisreissultakin jäi jopa jotain käteen (vaikka meinasinkin ensin napata mukaani yhden kappaleen kirjoituskoneita ja punaisen pöytälampun suoraan 70-luvulta, sekä muutaman kasan huiveja):


Miten mun kuvat on aina niin tyylikkäitä kaikkine muine härpäkkeineen. Pala pöytälamppua ja hiirimattoa ja kaiutinta ja korurasiaa ja ompelutarvikerasiaa (!!!). Jes. Ylisöpö Suomessa käsintehty laukku, jopa oikeaa nahkaakin.

Johtuikohan runsaasta ulkoilmasta (öö istuttiin autossa suunnilleen koko ajan), vai aikaisesta heräämisestä, niin meinasin kuukahtaa, vaikka Sanna oli vielä meillä. Keh, olen tosi vieraanvarainen.

1 kommentti:

Alexandra kirjoitti...

Ihana toi puhelinkoppi : DD sekä aurinkolasit :P