Niin, mummu nukkui tänään pois kello 14:58. On tähän ehtinyt jo vähän aikaa valmistautua, mutta silti tuntuu pahalta. On jotenkin aina ollut sellainen olo, että mummuhan elää ikuisesti. Äiti toi tänään muutaman mummun tavaran, ja sanoi, että mummu oli kuulemma hehkuttanut, että sen hieno antiikkiompelukone tulee mulle sitten, niin sehän tulee. Olisi kumminkin ihan hyödyllistä, jos osaisin ommella.
(Kuva otettu viime kesänä mummun syntymäpäiviltä. Kuvassa mun hehkeän olemukseni lisäksi kaksi pikkuserkkua ja pikkuveli.)
Ikävä on, mutta ei ole onneksi niin järkyttävä olo kuin pelkäsin että tulee. Onneksi on sellainen yksi ihana ihminen olemassa, joka jaksaa lohduttaa. Kiitos.
1 kommentti:
Aloin itkee ;<. Voi sua kulta, voimia. Älä sure liikaa.
Lähetä kommentti