keskiviikko 21. tammikuuta 2009

urgh

(Olen varmasti käyttänyt nuo kaikki mahdolliset äännähdykset merkintöjen otsikoihin. Mielikuvituksellista.)

En jostain syystä saa raahattua itseäni koskaan koneelle, vaikka olisi aikaakin. Tai ei oikeastaan ole, mutta joo, mun ajankäyttöni on varmaan tullut jo kaikille
mahdollisille tahoille selväksi. En edes muista milloin päivitin viimeksi. Tai siis muistan, 16. päivähän se oli, koska oli Turbon synttärit. Onhan siitä jo viitisen päivää, jos osaan yhtään laskea.

Olisi varmaan ollut vaikka mitä selitettävää aikaisemmin, mutten nyt muista enää oikein mitään. Paitsi sen, kuinka ylimaallinen vitutuspäivä tänään on ollut. Aamu alkoi niin vittumaisesti, ettei mitään rajaa, joten tietenkin koko muukin päivä meni suunnilleen pilalle. Olin varmaan ihanaa seuraa sellainen älytön frown naamallani. Ja sitten vielä kun ruotsinmaikka päätti siirtyä "Vihaan"-listalleni, niin se alkoi olla jo vähän liikaa. Mutta nyt onneksi tuntuu jo paremmalta, pääsin Afrikan karttatentistä läpi, huomenna on helppo ja kiva päivä (Okei, aamulla psykologille, joka menee mukavasti englannin tunnin päälle, mutta sitten iltapäivällä on vain musiikkia ja tanssiharjoitukset. Ja sen jälkeen saan taas rutistella Sannaa loppupäivän, hii.) ja perjantaina on myös hihiikiva päivä (Pilvi täyttää 18vee, eli mantsan valmistelutunnin jälkeen Hyvinkäälle otattamaan sille muutama reikä naamaan, sitten jatketaan siitä Sannan kanssa Helsinkiin Tennispalatsiin katsomaan Twilight-leffa. Vaikka olenkin nähnyt sen jo tietokoneelta hyvin hienolaatuisena, niin on ihan kiva mennä katsomaan se niin, että jopa tajuankin siitä jotain). Miinuksena vaan mainittakoon se, että koeviikko alkaa, mutta se kyllä onneksi tarkoittaa lyhyitä päiviä ja mahdollisuuksia nukkua pidempään. Pitäisi vaan ehkä oikeasti lukeakin niihin kokeisiin...

Niin, syynä miksi nyt ylipäänsä aloin kirjoittamaan tätä m
erkintää, oli oikeastaan vain se, että esittelen muutamia kivoja ostamiani asioita. Aika köyhää. Mutta tuli tarve sellaiseen.


Taisi olla viikonloppuna, kun käytiin housujenmetsästysreissulla äidin kanssa (Pakko mainita, että keplottelin äidin ostamaan mulle vielä yhden raidallisen neuletakin, mitä olin kuolannut jo kauan, mutta mikä maksoi mukavat viisikymppiä. Mutta se vaan oli niin hieno. Ja lämmin. Ah.), joka oli ihan onnistunut, sain hankittua housut, mitkä ovat tosin suhteellisen isohkot ja pitkät ja kaikkea. Mulle ei koskaan löydy sopivia vaatteita. Muttaniin, tuossa kuvassa yllä on siis meidän "Kipaistaan nopeasti tuossa Aleksi 13:ssa vielä, kun siellä on alennukset!"-reissulta, mikä tarkoitti noin puolta tuntia kenkien sovittelua. Sain siis äidin ostamaan itselleni tuollaisen laukun vanhoihin, sekä tuon korun, joka ei nyt tuon kuvan järkevän sommittelun takia näy kamalasti. Uusin Trendi on nyt tuossa rekvisiittana, kun taisin ostaa sen samalta reissulta.
Niin, ja tietysti tärkein ostos koko reissulta:



The vanhojentanssikengät, jotka osti ihminen, joka vannoi kerran, ettei koskaan käyttäisi korkokenkiä. Saa kyllä nyt nähdä, pysyvätkö nuo jalassa tanssiessa, kun ovat aika avonaiset ja tuettomat tuosta edestä. Mutta ainakin sain söpöt kesäkengät, jos e
i noilla tule tanssittua. Kun yritän kuvitella itseäni korkkareihin ja hameeseen, alkaa puistattaa. Mutta niin käy toki joskus.

Täytynee mennä katselemaan Salkkareita (ah köyhä elämäni lööv), mutta ensin täytyy vielä laittaa tänään tulleiden ihanuuksien kuva:


Girugameshin keikkaliput. ♥ Toinen siis Pilville. Onneksi äiti jaksoi jonottaa noita lippuja Tiketistä, koska muuten ei oltaisi saatu niitä. Hihii.

No, nyt sitten ne Salkkarit, tuo ohjelma joka kohottaa sitä tunnetta, ettei mulla ole elämää.

Ei kommentteja: