örmgh

Olen alkanut ihan tosissani harkita lukion lopettamista kesken. Se vaan on ongelmana, että mitäpä mä sitten tekisin? Niin, en mitään. En saa surkeilla edellytyksilläni mitään työpaikkaa, ja jatko-opiskelu tyssää siihen kun ei ole mitään pohjia. Eli mun on oikeastaan pakko kituuttaa tuolla lukiossa, jos aion päästä johonkin. Muuten ajattelisin, että kyllä tämä tästä, mutta kun seuraava jakso sattuu olemaan noin sata kertaa hirveämpi kuin tämä on ollut. Että voi angst nyt sitten. Voisin oikeasti hypätä tässä pari vuotta eteenpäin, tuntuu että elämä junnaa paikallaan tällä hetkellä. Tietenkinhän tässä nyt pitäisi vielä nauttia ah-niin-ihanista nuoruusvuosista, mutta haluaisin vaan pois tästä kaupungista. Ja tämä vuosi on muutenkin tosi turhauttava, kun tulen itse täysi-ikäiseksi vasta vuoden lopussa, ja tästähän tämä koko lukion tarkoitus vasta alkaa, kun ylioppilaskirjoitukset joita rakastan niin odottavat edessä. Tuntuu kyllä siltä, että nykyään lukiolla ei ole mitään muuta päämäärää, kuin ylioppilaskirjoitukset. Ja niinhän se oikeastaan onkin. Ja se jos mikä vituttaa. Olisi paljon helpompaa opiskella, jos kaikki opettajat eivät jauhaisi siitä, kuinka se ja se asia on kirjoituksissa. Varsinkin mun kohdallani, kun aion kirjoittaa vaan tasan ne pakolliset aineet. Opettajien on ihan turha korostaa joitain mukatärkeitä asioita, kun kaikki asiat niillä kursseilla täytyy kuitenkin opiskella kun lukee ylppäreihin.

Huoharghmurr. Tarvitsen jotain viihdyttävää ajateltavaa ja tekemistä. Miten voi olla, että vaikken ole ollut vanhojentanssituntia lukuunottamatta tuntiakaan koulussa joululoman jälkeen, niin on aivan yhtä ärtynyt olo, kuin olisin lojunut niillä oppitunneilla minkään asian tarttumatta pääkoppaani. Kerkesin missata varmasti noiden kolmen päivän aikana jotkin kurssien tärkeimmistä asioista, aivan varmasti.
Ehkä tämä stressaaminen vähentyisi, jos oikeasti tekisin jotain koulunkäyntini eteen. Mutta sehän ei ole mahdollista, koska Caroliina on niin typerä ja itsepäinen. Ei kellään olisi ylimääräistä motivaatiota? Täällä olisi sille huimaa käyttöä.
Tajusin juuri, etten ole käynyt ulkona kolmeen ja puoleen päivään. Ei ihme jos aivot tuntuvat rutistuneelta rusinalta.


Meillä oli tänään kaloja. Isäpuoli kävi vähän pilkkimässä ja palasi ahvenlauman kanssa. Piti sitten tietenkin mennä kuvaamaan niitä, kun ne uiskentelivat tiskialtaassa. Pikkuveli ja isäpuoli vilkuili sivusta huvittuneen näköisinä, kun minä ja Sanna loikittiin tiskialtaan ympärillä kameroinemme. No, huvinsa kullakin..
Oli meillä Sannan kanssa sentään muutenkin kivaa kuin kaloja kuvatessa (mikä kuulostaa näin kirjoitettuna hyvin köyhältä aktiviteetilta). Varmaan tuo Sannan näkeminen taas ainoa asia, minkä avulla pysyin järjissäni tämän päivän. En edes muista enää mitä tein aamulla. Hatara muisti. Tai sitten aivoni todellakin ovat kuin rusinat.

Katselin jotain ikivanhoja kuvia tänään. Suurin osa vuosilta '05-'06. Se ei noiden kuvien mukaan ollut mulle mitenkään kovin ajatusrikasta, järkevää tai hyvää aikaa, näytän nimittäin kaikissa aivan mahdottoman järkyttävältä. Ei mulla näköjään silloin ollut mitään ongelmaa hyppiä kameran linssin etupuolella. Ehkä nykyinen kamerakammoni johtuu juuri siitä, kun en vaan osaa.


Ja olin ehkä katu-uskottavin ja koviksin vihreine paitoineni. (Oli mulla sentään joskus hiukset näköjään hyvin ja ihan järkevännäköiset. Saattaa vain olla niin, ja mitä luultavimminkin onkin, että tuo kuva on otettu heti kampaajakäynnin jälkeen.) En löytänyt oikeastaan suunnilleen yhtäkään kuvaan, missä mulla olisi jonkin muun värinen paita. Todella hienoja ja esteettisiä väriyhdistelmiä kyllä löytyi; valkoinen takki + ruskea kaulaliina + siniset farkut + vihreä laukku. Aaah, mitä värien aatelia. Missä nämä mun rusina-aivot oikein olivat seiskaluokalla? Nykyään osaan sentään edes vähän katsoa, mitä vaatteita niskaani heitän. Se on kyllä nyt näin tarkemmin mietittynä vasta vähän aikaa sitten opittu taito, olin nimittäin aika naurettava silloinkin kun kuljetin kilon ketjukasaa housuissani.

Blah, pitäisiköhän ihan oikeasti tarttua noihin koulukirjoihin, jotka ovat lojuneet tuolla lattialla hujan hajan aika monta päivää. Jostain syystä on aina kehittynyt parempaa tekemistä ("Hmm, pitää varmaan pestä hampaat kolmannen kerran tänään, se on tärkeämpää kuin opiskelu!" tai "Taidanpa tuijottaa kattoa ja laskea kaikki oksakohdat!").

... Screw it, nyt on lauantai, menen lojumaan sänkyyn ja syömään suklaata.