keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

you make me wanna listen to music again

np. Paloma Faith - Romance Is Dead

Nukuin viime yönä melkein 16 tuntia. Oscareiden johdosta valvoin koko toissayön, joten olin rättipoikki ja kuukahdin ihan täysin joskus ennen yhdeksää heräämättä kertaakaan yöllä.
Postaaminen on kyllä pyörinyt mielessä, mutta eilen olin aivan liian väsynyt ja tänään olen ollut laiska. Musta tuntuu edelleen, että saan kaiken kuulostamaan typerältä kirjoittaessani suomeksi, ja olen pohtinut täytyisikö harkita kielen vaihtoa. Se on kuitenkin vasta harkitsemisasteella.
Mulla ei ole oikeastaan edes mitään asiaa, kamera on pysytellyt laatikossa viime päivät, eikä sillä ole kyllä ollut mitään tehtävääkään. Asujanikaan en ole jaksanut kuvata, koska ne ovat niitä samoja vanhoja, ja vaikka olevinaan ostelen vaatteita koko ajan, tuntuu, ettei vaatekaapista löydy mitään kivaa. Luultavasti tuttu tunne monelle muullekin.

Ihan välihuomautus, katselen tässä samalla toisella silmällä Late Night With Jimmy Fallonia, ja hänellä sattuu olemaan vieraanaan Robert Pattinson... Voi tuota kiljumisen määrää oikeasti. Oh god. (Okei, myönnetään, mä olin aivan umpirakastunut Pattinsoniin, kun näin Harry Potter and the Goblet of Firen. Mulla oli sen kuva seinällä siinä lähellä Orlando Bloomia. Ah.)

Tänään Nallesta oli laitettu aivan uskomattoman suloinen kuva nettiin. ♥ Nämä yli-ihanat kuvat vain vaikeuttavat odotustani. Haluan pikkuisen jo kotiin!

©Minna Laine

Huomenna täytyy aamulla kammeta musiikintunnille, ja sen jälkeen ajattelin raahautua kirjastoon lukemaan ylppäreihin, kun kotona on jotenkin kamalan vaikea saada mitään aikaiseksi. Ja huomenna Sanna♥ tulee meille yöksi pitkästä aikaa. Jotain kivaakin siis huomenna luvassa.

Taisin oikeasti nukkua viime yönä liikaa, kun nyt ei väsytä yhtään.

ps. Arvonta.
pps. Mulla on vakaa aikomus kyllä saada aikaiseksi parempia postauksia tulevaisuudessa, aina ei vain voi jaksaa.

4 kommenttia:

oona ja henna kirjoitti...

IIhana koiruliini !

Caroliina kirjoitti...

Hihi, eikö olekin. 8D

Johanna kirjoitti...

Sulonen puppy! :)

Caroliina kirjoitti...

Niin on! 8D ♥