torstai 12. marraskuuta 2009

uudistuksia

Uusi nimi, uusi ulkoasu! Meinasin kuolla tylsyyteen ja tuossa blogipäivityksiä lueskellessa iski ärsyynnys - oma bloggailuni kun on jäänyt lähiaikoina aika vähälle useammastakin syystä. Nyt olen kuitenkin päättänyt taas skarpata, muuttaa hieman sitä sun tätä koko blogista, sekä päivittää useammin. Koulukiireet ja inspiraatiottomuus (onko tuo edes sana?) ovat kuitenkin edelleen turhankin hyviä syitä postausten nykyiseen vähäisyyteen.

Päätin vain tässä, että perkele, jos joillain muillakin voi olla niin hauska ja kiinnostava blogi, niin voi hitto vie minullakin! Päätin aloittaa uudella nimellä, fresh start needs a new name, right? Nimi tosin muuttui negatiivisempaan suuntaan edellisestä. 8-D Päätin ottaa nimen Zeromancerin upeasta kappaleesta. Tokihan myös MCR:lla - minkä biisi myös entinen blogini nimi, The Sharpest Lives, oli - on samanniminen biisi, kyllähän sekin toki käy.
Seuraavana listallani oli tietenkin uusi banneri (joka nyt ei PhotoFiltren ja kuvankäsittelyohjelmien käsittelytaidoillani ole mikään taiteen seuraava huipputeos) ja ulkoasu. Luultavasti molemmat muuttuvat pian, kun kyrpiinnyn siihen, kun en vain osaa.
Blogin sisältöön päätin myös tehdä muutoksia. Yritän vältellä turhuuksia (en lupaa onnistua siinä) ja tosiaan päivitellä useammin. Olen myös ollut hirveän pidättyväinen sisällön suhteen, periaatteella "ei tämä kuulosta yhtään minulta", yritän vähentää sitä. Kirjoitan juuri siitä mistä tekee mieli, vaikka se kuulostaisi kuinka kummalliselta minun suustani! (Pyydän anteeksi jos kukaan ei ymmärrä selitystäni, aivoituksiani nyt on vain vaikea pukea sanoiksi.)


Joo, että sellaista. Kymmenen minuutin päästä alkaisi Muodin huipulle. Voi, kuinka paljon voisinkaan valittaa siitä, kuinka helvetin tajuttoman kamalan järkyttävän hirveän ärsyttävä juontaja Minna Cheung oikein on! Voiko kukaan kuulostaa oikeasti väkinäisemmältä? EN KESTÄ. Kilpailijat ovat oikein taitavia, viihdyttäviä ja tasokkaita, mutta juonto- ja tuomarikaarti on kyllä ihmisryhmän ja teennäisyyden kuonaa. Vierailevat tuomarit tuovat ehkä vähän pelastusta tähän (Minna Parikka!), mutta eivät kuitenkaan niin paljoa, ettenkö tuskastuisi kyyneliin. Täytyy kuitenkin unohtaa kaikki turha melodramaattisuus ja vain mykistää tv, kun juontaja puhuu.


Onneksi menen huomenna kouluun vasta yhdeksitoista, voi katsoa BB:nkin rauhassa ajattelematta, kuinka vähän sitä oikeastaan ehtii nukkua. Äidinkielenopettajakin oli oikein kiva, ja päätti, ettei huomista tuntia ole, joten joudun kärsimään koulua vain yhden ainokaisen psykologian tunnin verran. Jipii!


Lauantaina ohjelmassa Muotimessut, me happy.


Nyt mmm-Marabou, sekä Muodin huipulle.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ulkoasu-uudistus on kyllä tosi onnistunut. Banneri on hieno. :D

NooranElämää kirjoitti...

Joo oon sun kanssa niin samaa mieltä tosta vakituomaristo/juontajatiimistä muodin huipulla ohjelmassa. Jaakko Selinkin vois kadota johonkin... :p Jos tulee toinen kausi niin toivottavasti menee koko porukka vaihtoon.

Caroliina kirjoitti...

Anonyymi, heh, kiitos. Aika kauan mä sitä väkersin, vaikkei ehkä siltä näytä. XD

NooranElämää, no joo, voin uskoa että kaikki ketkä ohjelmaa katsovat tuntevat samoin. :--D alkaa kyllä oikeasti kiehua yli tuo ärsyttävyys.