lauantai 12. syyskuuta 2009

no hesitation, no delay

On kyllä suoranainen ihme, että aivot suostuvat toimimaan yhä, on ollut sen verran raskas viikko. Järkyttävän opiskelulastin lisäksi on täytynyt ravata ajotunneilla ja teoriatunneilla, ja sitten piti vielä ehtiä täyttää vuosiakin. Suhteellisen uuvuttavaa. Viikko on nyt kuitenkin saatu pois alta ihan hyvin mielin. Tiistaina oli englannin yo-kuuntelu, ja en voisi ollakaan enempää tyytyväinen pistemäärästäni. 82/90 tuli saldoksi, enkä voinut muuta, kuin hyppiä ilosta. Odotukset olivat kuitenkin sen verran alhaiset. Torstaina sitten kerkesin kuin kerkesinkin täyttää 18, vaikka juuri torstain aikana meinasi pää räjähtää useaan otteeseen. Oli englannin preliminäärikokeet, yhden englanninkurssin koe, ruotsin kaikkia mahdollisia testejä, ajotunti ja teoriatunti. Illalla olin sitten niin nuupahtanut, että jaksoin hädin tuskin hotkaista muutamat kakkupalat, painuen sitten heti sen jälkeen sängynpohjalle lojumaan. Eilinen oli sitten kuitenkin parempi päivä, kuunteluiden tulokset tulivat, oli ihan okei päivä koulussa, sain ajaa moottoritiellä ajotunnilla (vaikkakin hieman epävakaasti), ja illalla pääsin hieman sentään nollaamaan muutaman kaverin kanssa synttärijuhlien merkeissä.

Image and video hosting by TinyPic
Sain äidiltä lahjaksi minipullon skumppaa (pahaa sellaista tosin) ja pakkohan sitä oli kilistellä. Glamouristi muovilaseilla.

Image and video hosting by TinyPic
Noora ja Laura olivat vähän käyneet ostoksilla.. Sain tämän pillin lisäksi vaaleanpunaisilla pehmusteilla vuoratut käsiraudat, pullonavaajan ja pullon viiniä. Niillä mennään sitten. (Älkää muuten ikinä juoko tuota lonkeroa. Yäk.)

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Ignore my fat arm. Yuck.

Image and video hosting by TinyPic
Ja Laura söpöilee.

Image and video hosting by TinyPic
Laadukkaita ja selkeitä kuvia vol. 1.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Ja itse allekirjoittanut + Nooran lasit. Olen oikeasti niin onnellinen, että pääsen maanantaina kampaajalle. Jos joutuisin sen pidemmälle elämään tämän reuhkan kanssa, en tiedä mitä tulisi tapahtumaan.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
Ja vielä pisteenä i:n päälle; sammunut Laura! (Paitsi että se ei oikeasti ollut edes sammunut.. nah, ei sillä nyt niin väliä ole.)

Summauksena oli siis ihan kiva ilta. Syötiin kiinalaisia (tai sitten ihan niiden tekemään ruokaa, kanaa currykastikkeessa nam), pelailtiin Singstaria ja sellaista.

Ja nyt väsyttää. On myöskin nälkä. Ja kaikenlisäksi pitäisi oikeasti lukea englantia, ylppärit keskiviikkona, enkä voi sanoa olleeni kovin aktiivinen. Että sellaista. Olen hyvä esimerkki huonosta koululaisesta.

Jos nyt lähtisin kehittelemään sitä ruokaa.

My sweet prince, you are the one.

Ei kommentteja: