np. nirvana - come as you are

Tänään olenkin pötkötellyt koko päivän sisätiloissa tuon kurjan sään vuoksi, mutta olenkin oikeastaan ollut vähän sen tarpeessa, että voi lojua sängyssä meikkaamatta ja laittamatta hiuksia. Nukuin aika lahjakkaasti varttia yli yhteen ja olen käynyt ulkona vain sen verran, että käytin koiran lenkillä ja hain ruokaa Eväspysäkiltä. Sanna tuli "käymään" töidensä jälkeen joskus ennen seitsemää, ja lähti tuossa puoli kahdentoista aikoihin.. Pitäisi käydä ehkä nukkumaan, kun huomenna (tai oikeastaan tänään, onhan kello jo yksi) olisi vaikka mitä tekemistä taas.
Eilen kävin siis Riihimäkirockissa, mikä on kyllä mun mielestäni suhteellisen vammainen festari. En osaa pitää sitä kunnollisena, kun se pidetään täällä käpykylässä. 8--D Mutta ihan hyviä esiintyjiä siellä oli. Bloodpit meni perumaan esiintymisensä viime hetkellä, mutta muuten oli ihan kivaa. Katsottiin Uniklubi ja Apulanta, sekä melkein koko Klamydia. Vilkuiltiin jostain sivusta ehkä koomisimman bändin RA:n esiintymistä, ja nähtiin pieniä pätkiä Irinasta. Kuunneltiin Phoenix Effectiä kauempaa ja katseltiin vähän aikaa Clarkkentiä, mikä oli oikeastaan ihan hyvä. Sain katsella sekopäisen äitini riehumista ja altistin itseni auringonpistokselle saamatta kuitenkaan sitä. Kaikki kuvat on Sannan kamerassa, joten tarvitsee odotella niitä, ennen kuin voin niitä lisäillä tänne. Alueelle ei saanut viedä järjestelmäkameraa, joten itselläkin roikkui käsipuolessa vanha Canon Ixukseni, jolla en kuitenkaan loppujenlopuksi kuvannut suunnilleen yhtään.

Olenko mä jotenkin tunteeton, kun Michael Jacksonin kuolema ei liikuta mua ollenkaan? Itken ja suren kuitenkin silloin, kun joku kuolee jossakin tv-sarjassa. Esim. Danan kuolema L-koodissa sai mut kyynelehtimään kuin vesiputous, ja mikä vielä fiksumpaa, surin, itkin ja angstasin monenmonta viikkoa, kun katsoin Death Notea ja L kuoli. Suurinpiirtein kaikki, jotka ovat katsoneet sitä, ovat tienneet etukäteen, että se tulee kuolemaan, mutta mä en tiennyt. En voinut uskoa sitä ja järkytyin hyvin pahasti. Ja ei tietenkään saa unohtaa Harry Pottereissa tapahtuvia kuolemia, Sirius oli tietenkin suurta surua aiheuttava, mutta Remuksen kuolema viimeisessä kirjassa sai mut melkein vihan partaalle; mun lempihahmoni kuolema sivuutettiin noin vain! Sellainen ei ole oikeutta.
Kyllä mä silloin olin surullinen, kun Heath Ledger kuoli, mutta sekin oli kuitenkin vaikuttanut mun elämääni Brokeback Mountainin kautta. Aloin muuten pillittää elokuvateatterissa senkin aikana, kun Jack kuoli. No, ehkä se on ihan normaalia, en jaksa pohtia sitä sen enempää.

Ihmismieli on kumma asia.