days go by

Olipa taas hilpeä päivä. No joo, milloin hautajaiset ovat hilpeitä? Pidin pienen puheen mummun kunniaksi ja koko loppuajan nyyhkin nenäliinaani. Muutamat kivat muistot koluttiin läpi, ja vaikka olo surullinen ja haikea onkin, niin tuntuu silti jotenkin rauhalliselta.


Ehkä tämä on jotain kevääntuloangstia tai jotain (no okei, tämä päivä on ehkä poikkeus, on syytäkin olla surullinen), kun ultimaallinen angstivitutus x 5 on ilmoitellut läsnäoloaan säännöllisesti lähipäivinä. Ihan normaaliahan se on, mutta kerkesin jo tottua siihen, että tuntuu jopa normaalilta. Kai sekin on nyt sitten mennyttä. Olen välillä kyllä säälittävän vajaaälyinen. Enkä edes vain välillä.

Tekisi tosi paljon mieli kirjoittaa, mutta ei silti kuitenkaan. Ei toimi ei.

Olisi ikäväkin.