torstai 1. tammikuuta 2009

someone, call the doctor, got a case of a love bipolar

Nyt on taas yksi vuosi takana. Ja herraisä mikä vuosi olikin.. Olen kokenut kaikki mahdolliset hullun bipolaarisuuden ja depression tasot, ja olen myös loikkinut värikkäillä kukkaniityillä nähden sieniä. Jos se nyt kuvaa parhaiten onnellisuutta. En oikein tiedä, mikä oli oikeastaan pahinta vuonna 2008, mutta tällä hetkellä muistiin tulee suunnilleen kaikki. Vaikka iloisiakin asioita mahtui, enemmänkin kuin pystyn kirjoittamaan, ne pahimmat ajat vaan jäävät parhaiten mieleen. Valitettavasti.
... vaikka ei nyt ehkä kuitenkaan. Tuntuu siltä, että olen lähentynyt ystävieni kanssa yhä enemmän (vaikka ystäväjoukkoni onkin harventunut melkein jo entisestään) ja ylimaallinen onnellisuus on koettu myös sydämeni toisen (ja paremman) puolikkaan
kanssa.

En oikeastaan muista vuoden 2008 alusta mitään
. Se tuntuu vain harmaalta sumulta. Muistan muutaman ihanan keikan, mutta siinäpä se lähinnä onkin. Joko muistini on hataroitunut, tai sitten se aika on vaan ollut täysin mitäänsanomatonta. (Tai sitten olen angstannut niin pahasti että muistini on pyyhkinyt sen pois..)


Muttaniin, uusivuosi. 2009. Hurjaa. Oli paras uudenvuodenaatto ikinä, ihan rehellisesti. Saattoi mahdollisesti johtua siitä, että vietin sen parh
aassa mahdollisessa seurassa. Mutta kuitenkin, jee. Nyt pitäisi yrittää aloittaa tämä vuosi jotenkin järkevästi. Oikeastaan tiedän jo mitä pitäisi tehdä; koulujuttuja, koulujuttuja, koulujuttuja, sitten huomista varten pitäisi piirtää joku malli vanhojentanssimekkoa varten kun rynnitään kangaskauppaan ja yrittää ylipäänsä pysyä hengissä. Äääää.

Joo, nyt jotain muuta ajateltavaa. Vaikkapa se, ett
ä käytiin taannoin bändiporukalla Helsingissä, kamppihengattiin ja pyörittiin ympyrää. Alunperin ajatuksena oli se, etten osta mitään muuta, kuin yhden pelin, mutta loppujenlopuksi päädyin ostamaan sen pelin (The Legend Of Zelda: Phantom Hourglass DS:lle, aivan rakkaus.♥ Paitsi yksi murrrr ärsyttävä kohta mitä en vaan pääse läpi.) Konsolinetistä, vaaleanpunaiset kengännauhat ja ihania Tare-tarroja (DS:n tuunaamiseksi, tuunasin sen tosi truu japaniernukonsoliksi, lol) Bliposta, vaaleanpunaisen ison tupsullisen pipon Cybershopista ja sitten epämääräisesnä "voi onpas söpö pakko saada" -ostoksena viininpunaisen rusettipannan Gina Tricotista. Meni aika vaaleanpunaispainotteiseksi.. Pitäisi kai jonkin sortin kuvia kaivella noista ostoksista. No, ainakin tuo panta pääsee esille nyt:


Löysinkin yhden kuvan tuosta puoliksi tuunatusta DS:stä~


Blaah, taidan olla turhan laiskalla tuulella kun en jaksa edes kuvia ottaa.. Väsyttää. Täytyy varmaan yrittää alkaa piirrellä edes jonkinlaista mallinnosta siitä mekosta. Huoh, mitähän siitäkin tulee.

Ei kommentteja: