tiistai 19. tammikuuta 2010

wanna scream out, no more hiding, don't be afraid of what's inside

Duh, mulla oli vielä tuossa aikaisemmin paljonkin inspiraatiota kirjoittaa, mutta nyt sekin katosi jostain syystä. Sen sijaan, että vinkuisin surkeaa koulumenestystäni ja motivaatiotani opiskeluun, laitan tämän päivän ja eilisen asukuvat.


Eilen raahustin ympäriinsä kahden ja puolen tunnin yöunien jälkeen taannoin Jenkeistä ostamallani raitapaidalla.



Tänään asustuksena toimi Kill Hannahin keikalta (10.10.2008) ostamani paita ja kuvassa kehnosti näkyvä GT:n lörttöliivi. Paljettirusetti GT:stä myös.
Alla on molempina päivinä (ja suunnilleen kaikkina muinakin päivinä) ollut GT:n pitkä toppi, mikä on kyllä tosi kätevä. Menee kevyesti mekosta.

Phuh. Koulujuttuja ei ole enää niin paljoa tehtävänä, kolme psykan esseetä, yksi tekstitaidon vastaus ja ruotsin aine. Stressaan kuitenkin ihan kiitettävästi, kun on kirjoitukset tulossa. Mä en ymmärrä millä ilveellä opettelen tuon ruotsin.
Ajattelin käydä tenttimässä psykologian, niin pysyisi keskiarvo seiskassa tuosta yhdestä vitosestani huolimatta. Sain vitoskurssin uusintakokeesta 8½ ja olen todella tyytyväinen, mutta neloskurssin kokeesta tuli se vitonen.
Kirjoitusten ja kaiken muun kauheuden lisäksi pitäisi alkaa tilailla pääsykoekirjoja. Päätin hakea sekä sosiologiaan, että sosiaalipsykologiaan, mikä tarkoittaisi kolmea kirjaa. Se ei tosin ole kyllä välttämättä mun kohdallani kovin realistinen tavoite. Mutta katsotaan.

Nyt taitaa olla Salkkareiden aika.

ps. Arvonta.

4 kommenttia:

shane kirjoitti...

En tykkää tosta tärähtäneestä rusettikuvasta yhtään. Enkä muutenkaan kun ei muokkaa noita. ANGST. Hirviö iski. Ajattelin hukuttautua kun se kuulemma on mukavaa, miltä kuulostaisi? Voin ottaa Väyrysen mukaani.

Ai niin mut sähän teet koulujuttui. Lol. Mäkin mukamas.

Caroliina kirjoitti...

</3

omarloria kirjoitti...

Oi miten söpö tuo pikkupaljettirusetti! Mulla on sellainen jättipaljettirusetti, se on kiva mutta sitä ei oikein voi silleen huomaamattomasti pitää ;)

Raitapaita näyttää aina kivalta, mutta varsinkin tänä keväänä! :D

Caroliina kirjoitti...

wikke, kiitoksia! Joo, oon itseasiassa miettinyt, että pitäisikö näin rusettien ystävänä ostaa joku oikeasti valtava ja huomiota herättävä rusetti, mutta en ole vielä oikein uskaltanut. 8-D
Ja raitapaidat on nam. ♥ Ihan kiva kun nyt niitä saa melkein kaikista kaupoistakin. Jossain vaiheessa niitä piti hakemalla hakea. :-)