torstai 28. tammikuuta 2010

take a trip and fall into the glitter

Tänään oli vihoviimeinen koulupäivä lukiossa. En oikein osaa sisäistää sitä. Tokihan edessä on vielä koeviikko ja sensellaista, mutta normaalia koulua ei ole enää ollenkaan. Pelottavaa. Mä en ole oikein ehtinyt valmistautumaan tähän.

Tänään on ollut myös ihan mukava päivä. Paha olo on hellittänyt pikkuhiljaa, ja olen yrittänyt keskittyä enemmänkin kaikkiin elämän kivoihin pieniin asioihin. Kyllä ikävä vielä painaa, ja välillä tulee itkukin, kun tummanruskea silmäpari tapittaa mua seinältä, tai kun huomaan Turbon villapaidan mun vaatekaappini ylähyllyllä. Epätoivo on kuitenkin mennyt jo ohitse, ja olen oppinut hyväksymään asian kunnolla.
Ja nyt kun olen saanut taas vähän elämästä kiinni, niin voin taas keskittyä tähän bloggaamiseenkin. On mulla ollut vähän ikävä tänne kirjoittelemista (vaikka ei tässä nyt kovin pitkää taukoa ole ollutkaan), vaikken oikein vieläkään tiedä, miksi teen tätä. Mutta ehkä syyksi riittää se, että se on kivaa. 8-)

Vaikka meinasin jäätyä tänään aamulla auton penkkiin kiinni ja nukahtaa psykologian tunnille, niin päivä on ollut oikein mukava. Äidinkielentunnilla opettaja sanoi tekstitaidon vastauksestani, että vaikka se ei ollutkaan mitään parasta luokkaa, niin se silti pitää mun kirjoitustyylistäni. Ja se sanoi myös, että oli ajatellut, että mä olen varmasti hyvä esseekirjoittamisessa, kun mun tekstiäni on mukava lukea. Mulle tuli jotenkin erityisen mukava olo siitä, vaikken mä oikeasti saakaan esseeteksteistäni mitään erityisen hyviä. Tai oikeastaan ollenkaan hyviä. Mulla on ollut niin kamala kirjoitusangsti päällä jo kauan aikaa, niin oli tosi mukava kuulla, että joku opettaja sentään vielä arvostaa mun kirjoitustyyliäni.
Meillä oli myös info penkkareista tänään, ja sekin voi toi lähemmäksi sitä ajatusta, että koko lukio on ihan oikeasti kohta ohi.
Kun tulin kotiin tein itselleni ökyhyviä voileipiä ja istuin katselemaan Housea. Vaikka ajatuksissa pyöriikin taukoamatta se, että pitäisi lukea kirjoituksiin ja preliminääreihin, ja kirjoittaa vielä psykologian esseitä, niin on kiva viettää tuollaisia kiireettömiä hetkiä stressaamatta mitään.
Olen tänään myös kuunnellut hyvää musiikkia ja ottanut kasan sekä tarkoituksellisia että tarkoituksettomia kuvia.

Ostin esim. eilen jotain todella kivaa.

Eli siis Adam Lambertin For Your Entertainment -cd. Älkää naurako, tuo on oikeasti hyvä! 8D

Ja siis sarjassamme tarkoituksettomat kuvat.

Kirjasto on myös ollut vähän turhan hyvä ystävä viime päivinä. (+ eilen ostamani uusin Company ja eilen/toissapäivänä tullut Trendi) Kävi tosi hyvä tuuri, kun löysin valintakoekirjani kirjastosta. Vaikkakin luultavasti tulen sen vielä ostamaankin, niin ei sen etukäteisselailusta ole mitään haittaakaan. 8)

Pari ruotsinkielistä kirjaa yrittää tukea mun ruotsin opiskeluani, loput kirjat ihan silkasta mielenkiinnosta.

Lainasin kirjastosta muutaman koirakirjan ja sitten lainasin Pilviltä tämän, ennakoiden sen mahdollisesti saapuvan pienen karvakäärön ilmestymistä.

Not much to read, nah?

Tänään tuli myös postissa jotain kivaa:

Tänään olisi vielä vuorossa psykologiaa, vähän lisää Housea, ja illemmalla sitten telkkarista Salkkarit ja True Beauty, ja namihyviä Red Berries -muroja ja jogurttia, sekä toivottavasti aikainen nukkumaanmeno.
Huomenissa menen Sannan kanssa sulkapalloilemaan, sekä sitten illalla Sannan, Pilvin ja Noran kanssa baariin. Onneksi on vapaapäivä.
Hej då.

ps. Tänään saan vielä kai illemmalla tietää tarkan ajankohdan, milloin pääsen Pariisiin. Whihii!

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Mikä toi jääkarhu-rakennekynsi kirja on? :D

Caroliina kirjoitti...

Se on uusin Trendi. 8---D