and now we're through, the show's over, the audience is walking out the room

Edit 31.1. klo 00:34: Sanna teki mulle uuden bannerin. Turbo. ♥

Joku saisi kertoa mulle kätevän tavan siihen, että millä tavalla kadoksissa oleva motivaatio kauhotaan takaisin. Kohta asettelen hiirenloukkuja lattialleni, ja toivon, että se jää kiinni niihin epähuomiossa. Kolme psykologian esseetä tuntuu aivan liian suurelta urakalta, ja olen jo lannistunut koko asiasta, ennen kuin olen edes aloittanut. Sen lisäksi pitäisi lukea ruotsiakin. Siihenkin voisin kaivata neuvoja. Miten opitaan sujuva ruotsin kieli kirjoituksiin mennessä, kun en ole sitä vielä kuuteen vuoteen oppinut? Pienenpieni epätoivo hiipii mieleen. Ja ihan syystä.

No mutta anygays, kirjoittelen mieluummin eilisestä kuin ällökoulusta. Pompittiin siis Hyvinkäälle baariin kokoonpanolla minä, Sanna, Pilvi ja Nora. Oli oikein kivaa vähän irtautua arjesta välillä, mutta sitä masentavammalta vaan tuntuu, kun joutuu istuskelemaan tietokonetuolissa miettimässä hukkunutta opiskelumotivaatiota juomassa loputtomasti kokista kuunnellen musiikkia liian hiljaisella.

Kiitos kuitenkin eilisestä, was fun babies. Ja kuvien laadusta saamme kiittää vanhaa Canon Ixus seitsemääkymmentä, baarivalaistusta ja täriseviä käsiä + joissain tapauksissa kaiken raiskaavaa salamavaloa.

Mulla on Turbo nykyään mukana kaikkialla, kun tein sen rabiesrokotuslaatasta kaulariipuksen. Tuntuu jotenkin lohdullisemmalta, kun pieni osa sitä roikkuu kaulassani. 8)

♥

Päätän tämän blogimerkinnän turhautuneeseen kirjoitusangstiin. Aina käy niin, että joko ideat ovat täysin vähissä ja inspiraatio huipussaan, tai aivan toisinpäin. Tällä hetkellä käynnissä tuo jälkimmäinen. Tulee yök-efekti mahan pohjalle, kun yritän lukea tekstejäni, eikä mikään oikein miellytä. Vihaan ihmisten itsekriittisyyttä, mutta itse syyllistyn todella pahasti itsekritiikkiin. En ole perfektionisti, mutta siltikään mikään epätäydellinen ei kelpaa. Duh.